KÄDET SAVEEN JA KATSE KOHTI HAUSKAN OPPIMISEN VALLANKUMOUSTA!

Jokainen oppija on erilainen, mutta heitä mitataan samoilla yhtenäisillä mittareilla, miksi?  Miksi nuori tylsistyy koulussa? Saako hän autonomian, osaamisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen tarpeet tyydytetyksi nykyisessä koulujärjestelmässä?

Peruskoulun opetussuunnitelmassa määritellään mikä on hyväksi lapsille, se tasapäistää ja luovuutta ei saada esiin. Lukiossa mitataan lähes yksinomaan luetun ymmärtämistä. Mitä  jos opiskelijalla onkin jokin muu vahvuus kuin lukeminen ja muistaminen? Huomioidaanko se? Miten sitä mitataan? Ammattikouluissa arvioidaan ammattiosaamisen näyttöjä valtakunnallisten kriteerien pohjalta. Kriteerit ovat kaikille samat. Rauhattomat ja tylsistyneet opiskelijat leimataan häiriköiksi? Voisiko valtakunnallisen opetussuunnitelman tai tutkintojen perusteiden tilalta opiskelija itse suunnitella ”hyvän elämän”  opetussuunnitelman, sillä uskoisin sen olevan tutkintoa tärkeämpi tavoite. Hyvän elämän opiskelun kautta voisi aueta myös motivaatio ja se oma juttu. Opettajan tulisi olla itsetunnon vahvistaja, valmentaja ja oppimismahdollisuuksien järjestäjä. Osaaminen on tutkintoja ja oppiminen opettamista tärkeämpää! Iloa Oppimiseen!