Ajatuksiani 1.10.2013

Olen 1970 Vaasassa syntynyt opettaja. Opiskelin Oulun yliopistossa (maantieteen FM) vuosina 1992-1997. Valmistumiseni jälkeen tein töitä Turveruukki Oy:n palveluksessa kesän tuotantokausien ajan (n.6kk/v) ympäristöosastolla ympäristölupa-asioiden ja kenttätutkimuksen merkeissä. Talvet ilman töitä sai miettimään pedagogisia opintoja, jotka suoritinkin Oulun seudun ammattikorkeassa v.2000. Auskultoinnin jälkeen toimin yläasteella maantieteen ja biologian opettajan viransijaisena Valkeakoskella. Vuonna 2001 avautui opettajan paikka Jämsän seudun koulutuskeskuksessa, jonne pääsinkin töihin vastaamaan ”luonto- ja ympäristöalan” aloittamisesta uutena tutkintona koulutuskeskuksessamme. Siitä lähtien olen toiminut saman työnantajan palveluksessa, nykyisin Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä ja Jämsän ammattiopistossa. Vuoden 2013 YT-neuvottelujen seurauksena luonto- ja ympäristöalan perustutkinto lakkautettiin ja minä aloitan matkani…

kohti uutta opettajuutta!

Tämä lukuvuosi 2013-2014 on osaltani hyvin mielenkiintoinen, sillä pääsin vastuuopettajaksi erä- ja luonto-oppaan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Olen itsekin suorittanut erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon vuonna 2004 ja luontomatkailu on juuri se mitä haluankin tulevaisuudessa kehittää.

LIsäksi pääsin mukaan kahteen eri hankkeeseen, jossa tavoitteena on kehittää työelämän ja koulutuksen välistä yhteistyötä. Olemme parhaillaan perustamassa pedagogista osuuskuntaa Jämsän ammattiopistoon ja olen etuoikeutettu, koska saan olla mukana suunnittelemassa ja kouluttautua samalla itsekin uuteen rooliin koulutuskuntayhtymässä, yrittäjämäiseen tiimiopettajuuteen.

Kirsikkana kakussa sain opiskelupaikan Jyväskylän tiimiakatemialta, jossa minusta leivotaan tiimimestari sekä suoritan tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Kiitos kuuluu työnantajalle, joka mahdollistaa oman osaamiseni kehittämistä juuri siihen suuntaan, kun itse haluan.

Minulle tärkeää

1. Perhe 2. Harrastukset 3. Työ

Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Paras tiimimestarikoulutus tähän asti on tullut perheen arjen järjestäminen (5 hengen tiimi + koira). Perheen lisäksi liikunta on tärkein voimanlähteeni, koiraa unohtamatta. Dialogia voi käydä myös koiran kanssa rantakalliolla. Koiralle ei tarvitse edes puhua, kun se lukee ajatukseni ja tunteeni, kääntelee päätä viisaan näköisenä, kuuntele ja lopuksi nuolaisee naamasta ja heiluttaa häntää. Tunnetilojen lukemista pitäisi monen ihmisenkin harjoitella, jos haluaa hyväksi tiimiosaajaksi.

Työ ja ammattiin valmistuminen

Isäni meni 14-vuotiaana töihin tehtaalle kesken kansakoulun ja hänestä tuli äärimmäisen taitava kädentaitaja. Pisimmän työuran hän toimi hitsaajana, itseoppineena ja muilta neuvoja saaneena. Ei siis koulussa. Taisi olla työpaikallaan 5.luokan hitsaaja, joka teki vaativimmat työsuoritteet. Elettiin teollista aikaa, jolloin töitä sai ja niitä oli.

Nyt töitä on vaikeampi saada, mutta mielestäni ne saavat, jotka tosissaan sitä haluavat. Keinoja on monia, yksi tapa on työllistää itse itsensä, yrittäen.

Opettaminen vs. oppiminen

Kuuntelemalla opettajia, törmää useimmin sanaan opettaminen kuin oppiminen. Behavioristinen opettajuus asuu meissä kaikissa. Saahan se olla ja toimiikin joissain tilanteissa, mutta kun katsoo ”kyllästyneitä” opiskelijoita, niin pistää miettimään onko syy laiskoissa opiskelijoissa vai ehkäpä meissä opettajissa?

faktoja, joita jo isäni, minulle kertoi -70-luvulla ja tiimiakatemian kouluttajat v.2013:

Oppimisesta 90 % on virheistä oppimista, koulussa opitaan 5% ja muussa elämässä 95%. Kokeillaan, kompastutaan, opitaan tekemään uusia virheitä, mutta ei samoja virheitä uudelleen, asiakkaat eivät osta tutkintoja vaan osaamista.

Nykypäivän opetussuunnitelmat pitäisi olla oppimissuunnitelmia ja esim. opetusministeriö pitäisi olla oppimisministeriö. Opettaja ei saa olla keskeisin henkilö oppimistilanteessa, vaan oppija.

Rakenteet ja uusi oppiminen

Olemme jo pitkään eri aloilla tehneet asiakaspalvelutöitä koulun ulkopuolelle, mutta kankeat opetussuunnitelmat ja lukujärjestystekniikka ovat luovan opiskelun esteenä. Asiakastilaukset tulevat nykyään lyhyellä viiveellä ja meillä tulisi olla mahdollisuus reagoida niihin välittömästi. Opetussuunnitelmat ja lukujärjestykset ovat kehityksen este.

Voisimmeko tehdä oppimissuunnitelman, jossa opettajalla olisi vapaus toteuttaa opetusta oppimisen näkökulmasta. Lukujärjestyksiä ei pidä kiinnittää tai korvamerkitä yksityiskohtaisille kursseille, vaan ehkä teemoille, joista oppilaat voisivat tiiminä jalostaa oppimistyötehtäviä itselleen. Opettaja olisi ”coach”.

Nykyrakenteet ovat teolliselta aikakaudelta, jolloin perusajatuksena oli kellokortti ja työaika 8-16. Maailma on muuttunut teollisesta tuotannosta palvelutuotantoihin. Näitä ei voi mielestäni hoitaa ”kellokortin” kanssa. Kouluissa tapahtuva oppiminen pitää sitoa työelämään kiinni ja oppimisympäristöt tulisi tulevaisuudessa olla koulun ulkopuolella. Paluu siis vanhaan mestari – kisälli toimintaan tai jotain siihen suuntaan. Opettajien kannattaisi myös käydä katsomassa omaa ammattialaansa koulun ulkopuolelle ja päivittää osaamista yhdessä oppilaan kanssa aidoissa työtilanteissa.

Jämsän ammattiopiston pedagogisen osuuskunnan perustaminen on askel tähän suuntaan. Tämä haastaa opettajat ja oppijat uuteen rooliin, johon voisimme yhdessä valmentautua. Opettaja ei ole enää kaikkitietävä ”guru”,  vaan oppimisen ammattilainen, valmentaja. Opiskelija ei ole enää ”tyhjä taulu”, johon tietoa kaadetaan, vaan aikaisemman osaamisensa ja kokemuksensa päälle uutta rakentava tiimijäsen.

Oppimisympäristöt ovat muuttumassa siis ulos koulusta, mutta kouluakin tarvitaan, kunhan sen oppimisympäristöt päivitetään tälle vuosituhannelle. TVT-tekniikka on tullut jäädäkseen ja pulpetteja ei tarvita enää. Täytyisi rakentaa oppimishuoneita/tiimityöhuoneita, joissa on sisäänrakennettuna tämän päivän TVT-tekniikka (langaton nettiyhteys, tabletit, kannettavat, älytaulu/älyprojektori, verkkokokousjärjestelmä). Pulpetit ja tuolit voisi korvata ergonomisilla tiimityöpisteillä.

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.