Viikko työsalissa

Hiihtoloma on lomailtu ja arkinen aherrus alkoi taas. Koko viikko työsalissa touhuamista, kivaa!

Maanantaina ja tiistaina meidän ryhmä teki banaanikakkuja ja suklaaleivoksia. Vaikka marsipaanilla kuorruttaminen ja leivosten dippaaminen suklaassa sekä spritsaaminen vähän jännitti, suuremmilta kommelluksilta vältyttiin ja lopputulos onnistunut.

Keskiviikko oli karkkipäivä. Ai että mitä herkkuja työsalissa valmistuikin. Meidän ryhmä teki suklaakonvehteja mangoganachetäytteellä ja mansikkamarmeladeja. Suklaan temperoinnissa sai olla todella tarkka, lämpömittarit olikin ahkerassa käytössä. Marmeladin valmistuksessa myös ainesosien tarkat määrät sekä oikeat lämpötilat olivat avaimet onnistuneeseen lopputulokseen. karkkeja olisi ollut kiva tehdä useampanakin päivänä, kokeilla eri makuja ja tyylejä.

Torstai ja perjantai oli erityisruokavalioiden vuoro. Saimme yksin tai pareittain valmistaa erilaisia suolaisia ja makeita erityisruokavalio leivonnaisia. Mielenkiintoista oli tutustua gluteenittomien, maidottomien ja kananmunattomien tuotteiden leivontaan. Torstaina meillä Jaanan kanssa valmistui gluteenittomat mokkapalat ja yrtti-juustosämpylät. Tänään teimme gluteenitonta pinaatti-fetapiirakkaa sekä daim-brownien.

Viikko oli hyvin antoisa, mielenkiintoinen ja mukava. Paljon tuli uutta oppia sekä kivaa tekemistä! 🙂

Keskiviikon tuotoksia
Gluteenittomat mokkapalat
Gluteenittomat daim-browniet
Pinaatti-fetapiirakat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *