Category: Haaga-Helia

0

Educa – Suomen johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma 26. – 27.1.2018

Parasta osaamista -verkostohanke on mukana Suomen suurimmassa opetus- ja kasvatusalan tapahtumassa Educa-messuilla 26. – 27. tammikuuta Messukeskuksessa Helsingissä. Tule tapaamaan meitä, kuulemaan ammatillisen koulutuksen  ajankohtaisimmista aiheista ja verkostoitumaan kollegoidesi kanssa Opeke-hankkeen, ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja...

0

Keulassa ja keskellä. Johtaminen reformisssa.

Muutoksen jalkauttamisesta positiiviseen kierteeseen Voiko sana kierre kuvata jotakin positiivista? Mahtuuko sana-assosiaation synnyttämään mieleemme muutakin kuin syöksykierre tai pahan kierre? Me löysimme positiivisen puolen tutkiessamme muutoksen johtamista kolmessa ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa. Kyseessä oli...

0

Modulaariset osaamiskokonaisuudet

Parasta osaamista hankkeessa on kartoitettu opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisvaatimuksia ja tarpeita opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämiselle. Tulosten perusteella ollaan parhaillaan laatimassa esitystä modulaarisiksi osaamiskokonaisuuksiksi, joiden avulla opetus- ja ohjaushenkilön osaamista voidaan valtakunnallisesti tukea ja...

0

Reformi etenee ja muuttaa opettajan työtä

Ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa oppimisympäristöihin ja opettajan työhön. Ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat säästöt vaikuttavat koulutuksen järjestäjien toimintaan, eikä kaikkia seurauksia osata vielä ennakoida. Muutoksen vaikutuksia kuitenkin seurataan ja tutkitaan jatkuvasti, kuten Haaga-Helian Ammatillisen opettajakorkeakoulun vasta...

0

Suunnittelukokouksen 15.3.2017 muistio ja liitteet

Keskiviikkona 15.3.2017 pidettiin hankkeen suunnittelukokous Jyväskylässä. Suunnittelukokouksen muistiossa keskeisimmät päivän aikana läpikäydyt ja sovitut asiat. Kokouksessa päivitettiin hankkeen työsuunnitelma sekä sen liitteenä oleva aikataulujana. Suunnittelukokouksen pohjana toimi esitys hankkeen keskeisistä tavoitteista.