Parasta osaamista –hankkeen ”kyläkäynnit” jatkuvat ja tällä kertaa käynnin kohteena 6.10.2017 oli SATAEDU Ulvilassa. Keskustelijoina ja ”emäntinä” toimivat rehtori Anne Laine ja koulutuspäällikkö Kirsi-Marja Halonen. Parasta osaamista-hankkeen puolesta paikalla olivat WinNovasta Mikko Huhtala ja Tamapara Palmros-Aalto sekä HAMKsta Anita Eskola-Kronqvist. Keskustelujen aikana keskeisiksi osaamistarpeiksi nousivat arviointiosaaminen ja työpaikalla tapahtuva oppiminen, jossa erityisesti nostettiin esille suunnittelun (HOKS) ja ohjauksen merkitys yhdessä opettajan, opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Lisäksi ohjausta vaatii myös oman työn johtaminen niukkanevien resurssien vuoksi.

 

Käynnillä pohdittiin menetelmiä, joilla osaamistarpeisiin voidaan vastata. Tärkeimmäksi nousi koulutusten toteutus siten, että eri alojen opettajat pohtivat yhdessä esille nousseita osaamistarpeita ja miettivät niihin ohjatusti ratkaisuja eli toteutetaan ns. ristiinpölytystä. Laine ja Halonen toivoivat koulutuksiin teema-ajattelua, jolloin sisällöt voidaan toteuttaa organisaation tarpeiden mukaisesti. Teema-ajattelu vaatii myös opettajilta perusteellista oman alan tutkinnon perusteiden tuntemusta, joten sitä pitää korostaa koulutusten aikana.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *