Kokemuksia Pirkanmaalta

17.5 järjestettiin Tampereella ensimmäinen Parasta osaamista –verkostohankkeen osaamisen ja muutosajattelun kartoitus. Vietimme varsin antoisan iltapäivän Tredun uudenkarheissa, mutta varsin ketterästi tarpeisiimme mukautuvissa tiloissa.

Teemana oli reformin mukanaan tuomat muutokset ammatillisten opettajien työhön. Asetelmaa lähdettiin taklaamaan tuplatiimimenetelmällä. Työskentely aloitettiin pohtimalla itsenäisesti, mitä vaikutuksia reformilla on ammatillisen opettajan osaamisrepertuaariin. Toisessa vaiheessa muodostettiin pienryhmät, joiden tarkoituksena oli ryhmitellä syntyneet ideat kokonaisuuksiksi. Päivä lopetettiin yhteenvetoon, jossa korostui halu tehdä uutta ja mahdollisuudet onnistua!

Keskustelusta saattoi tulkita, että reformin jälkeisessä ajassa yhteistyön lisäämistä työelämän sekä oppilaitosten välillä pidetään erittäin tärkeänä. Yhteistyönlisäämistä pidetään jopa käytännön opetustyön muutosta merkityksellisempänä. Innostavaa ja samalla varsin kannustavaa olikin kuulla osallistujien positiivisesta suhtautumisesta oppilaitosten väliseen yhteistyöhön.

Samalla kun Parasta osaamista –verkostohanke pyrkii ratkaisemaan reformin myötä syntyviä käytännön kysymyksiä, se luo myös mahdollisuuden toimijoille vahvistaa jo olemassa olevaa yhteistyötä ja ennen kaikkea rakentaa uusia yhteyksiä aikaisemmin vieraiden toimijoiden välille.

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *