Yhteistyöllä syntyi uusi tutkinnon osa paikallisiin työelämän tarpeisiin

Meillä Gradian puhtauspalvelualalla on parhaillaan meneillään Konkretiaa kestävään matkailuun -hanke (KoKeMa), jonka tavoitteena on edistää kestävän kehityksen käytännön osaamista sekä opintojen työelämälähtöisyyttä palvelualoilla, erityisesti matkailijoille välittömästi näkyvissä ruoka-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluissa. Hanke jatkuu ensi toukokuun loppuun.

KoKeMa-hankkeen yksi tavoitteista on ollut kehittää yhteistyössä Keski-Suomen matkailualan yritysten kanssa kaikille valinnainen paikallinen tutkinnon osa, jossa työelämän tarpeet on huomioitu ammattitaitovaatimuksissa. Ammattitaitovaatimukset vastaavat tasoltaan perustutkinnon muita osia ja ne ovat aina valinnaisia tutkinnon osia. Uudessa opintokokonaisuudessa kerrytetään osaamista, joka on hyödynnettävissä useammassa työpaikassa.

Lähdimme selvittämään osaamistarpeita työpajoissa yhdessä yritysten kanssa. Työpajoissa keskustelimme, millaisia näkemyksiä yrityksillä on henkilöstön nykyisistä ja tulevista osaamistarpeista. Kevään 2022 aikana tapasimme kerran kuukaudessa yhteensä neljä kertaa. Laadimme myös kyselyn Business Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman itsearviointikysymysten pohjalta selvittääksemme mukana olevien yritysten nykytilaa. Vastauksista saimme hyvän pohjan ammattitaitovaatimuksien laatimiseen.

Loppukeväästä esittelimme yrityksille Ympäristövastuullinen toiminta matkailualan yrityksessä -tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset ja pyysimme työpajaan osallistuneilta yritykseltä puoltolausunnon paikallisen tutkinnon osan esitykseen. Paikallista tutkinnon osaa ovat olleet kehittämässä seuraavat yritykset:

  • Jyväskylästä Hotelli Alba​, Arts & Crafts Restaurants Oy, Ravintola Harmooni, Savutuvan Apaja sekä​ Naissaaren Koskenhenki​.
  • Keuruulta Hotelli Keurusselkä.
  • Laukaasta Varjolan tila sekä Kylpylähotelli Peurunka.
  • Petäjävedeltä Maatilamatkailu Kumpunen, Hakamaan Lammastila sekä Toppalan mökit.

Työelämän puoltolausunnon allekirjoitusten jälkeen aloitimme osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelman laatimisen. Esitys paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvan tutkinnon osan toteuttamissuunnitelmasta toimitettiin osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmatyötä ohjaavalle asiantuntijaryhmälle. Hieno hetki koitti toukokuussa 2022, kun paikallinen tutkinnon osa Ympäristövastuullinen toiminta matkailualan yrityksessä vahvistettiin. Vahvistettujen ammattitaitovaatimuksen jälkeen pääsimme varsinaiseen suunnittelutyöhön tutkinnon osan teoriatiedon sisällön ja konkreettisten asioiden rajaamiseen. Moodle-kurssin lopullinen sisältö alkoi hahmottua elokuussa 2022.

Viimeksi kokoonnuimme KoKeMa-hankkeen yhteistyöyritysten kanssa syyskuun lopulla yhteen nauttimaan Gradian toisen vuoden opiskelijoiden luonnontuotteista suunnitteleman ja valmistaman lounaan äärelle.

Uudessa Ympäristövastuullinen toiminta matkailualan yrityksessä -opintokokonaisuudessa opiskelijat pääsevät erikoistumaan ja kehittämään omaa osaamistaan ympäristölähtöisten ratkaisujen ja toimintatapojen havaitsemisessa. Opiskelu on tehty helpoksi ja joustavaksi, sillä teoriaopinnot suoritetaan verkkokurssilla. Verkkokurssilla on paljon materiaalia, joista osa visualisoitiin tukemaan työelämän tarvitsemaa osaamista.

Teoriaopintojen jälkeen opiskelija tekee työelämässä oppimisen jakson aikana ohjatun työelämäprojektin, jossa ideoi ja toteuttaa yhdessä työpaikan kanssa käytännön ratkaisuja yrityksen vastuullisen toiminnan lisäämiseksi.

Uuden valinnaisen opintokokonaisuuden kohderyhmänä ovat erityisesti matkailualan, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ja ravintola- ja cateringalan perustutkinto-opiskelijat sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ja ruokapalvelujen ammattitutkinto-opiskelijat, mutta myös muut opiskelijat ovat toki tervetulleita mukaan!

Työelämässä oppimisen laadun parantamista lähdimme tavoittelemaan toteuttamalla pilotointikoulutuksen tutkinnon osan laatimiseen osallistuneissa yrityksissä. Nämä yritykset tuntevat uuden tutkinnon osan sisällön ja ammattitaitovaatimukset ja osaavat ohjata opiskelijaa oikeisiin työtehtäviin. Matkailualan toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat aloittavat pilotoinnin lokakuussa 2022. Pian pääsemme siis kuulemaan ensimmäisiä kokemuksia uudesta paikallisesta tutkinnon osasta!

Julkaisemme hankkeen kuulumisia ja mukana olevien yritysten esittelyitä puhtauspalvelualan sekä matkailualan Intragram-tileillä. Käy kurkkaamassa @gradiapuhtauspalveluala sekä @gradiajyvaskylamatkailu.

Tämän tekstin kirjoitti Konkretiaa kestävään matkailuun -hankkeen projektipäällikkö Eija Kinnunen. Haluatko tietää lisää hankkeesta tai uudesta tutkinnon osasta? Kysy lisää Eijalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.