Mitä tehtiin?
Luotiin sivusto työssäoppimisen kotipesäksi. Sivustolta löytyy kaikki työssäoppimisen asiakirjat. Ryhmillä on omat tehtävien ja näyttösuunnitelmien palautuskansiot. Ryhmän sisällä jokaisella opiskelijalla on oman palautuskansio. Sivustolla on keskustelualue, etusivu toimii myös tiedotuskanavana. Nyt luotu sivusto palvelee vain yhtä ryhmää, yhdessä tutkinnon osassa.
Miten tehtiin?
Tvt-opettaja yhdessä Jarno Haapaniemen kanssa rakensi sivuston, jonka jälkeen jaoin linkin opiskelijoille ja kahdelle opettajalle. Tieto jaetusta sivustosta ja linkki sivustolle tulee O365-sähköpostiin käyttäjille automaattisesti.
Tätä kirjoitettaessa ryhmä on vielä työssäoppimassa ja palautetta sivustosta ei ole vielä saatu. Tvt-opettaja koulutti kaksi opettajaa ja opiskelijat sivuston käyttöön samaan aikaan. Sivusto on toiminut moitteettomasti ja opettajilla on ollut mahdollisuus lisätä esim. etusivulle ajankohtaisia uutisia ja linkkejä
Millä tausta-ajatuksella toteutettiin?
Tavoitteena on, että oppilaitokselle luotaisiin sosiaali- ja terveysalan työssäoppimisen sivusto, josta löytyisi kaikkien tutkinnonosien työssäoppimisen materiaalit ja myös kaikki ryhmät. Joakinen ryhmä on opiskelujen aikana top-jaksolla n.37 viikkoa viidessä eri tutkinnon osassa. Jokaisella jaksolla on omat arvioinnin kriteerinsä ja tehtävänsä. Sivusto voisi esitellä erilaisia työssäoppimispaikkoja. Siellä voisi olla lomakkeita, joilla, haetaan työssäoppimispaikkaa ja ilmoittaudutaan tutkintotilaisuuteen. Työssäoppimisen palaute annettaisiin sivustolla.
Tekninen kuvaus
- Sivusto luotiin alisivustona yksittäisen ryhmän työssäoppimisen sivustoksi
- Sivustolle tehtiin Jaa-toiminolla omistajan oikeudet ohjaaville opettajille ja annettiin opiskelijaryhmälle Jäsenet-oikeudet
- Sivustolle lisättiin erilaisia sovelluksia ja upottamalla tuotuja videoita ja esityksiä
- Tiedostot-kirjastoon lisättiin tutkintotilaisuuksiin ja näyttöihin kuuluvat tiedostot omiin kansioihinsa.
- Opiskelijoiden palautuksille on tehty oma kirjasto, johon on tehty jokaiselle opiskelijalle jaettu kansio ja otettu käyttöön sisällön hyväksyntä. Tämä mahdollistaa sen, että kirjaston kansiot ja niihin palautetut tiedostot eivät ole kirjastossa näkyvissä kuin sivuston omistajille (opettajat) ja kansion omistajalle (opiskelija). Hyväksynnän voi tehdä vain omistaja-oikeuksilla, jonka jälkeen kansio on näkyvissä muille sivun jäsenille. Hyväksyntää ei kannata siis tehdä näissä henkilökohtaisissa kansioissa. Valitse Kirjasto->Kirjaston asetukset -> Versiotietojen asetukset ja laita vaihtoehto Kyllä –valituksi.
- Keskustelualue – opettajien tiedotuksia
- Sivuille luotiin linkkilistaus ulkopuolisista tietolähteistä. Sivuille voi lisätä linkkien avulla myös tietoa työssäoppimispaikoista (www-sivut, videot).
- Opiskelijoilla annettiin mahdollisuus antaa palautetta sivuston käytöstä top-jaksolla.
- Sivuston muistikirjaa pilotoidaan jatkossa oppimispäiväkirjana
- Sivustolle voi tehdä alisivustoja ”piilotetusti”. Alisivustot lisätään linkkivalikoihin vasta lähempänä opintojen alkua.
- Sivustoa voi käyttää uudelleen samaan kurssiin tekemällä käyttäjäryhmiä uudelleen.