Opiskelijoiden tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyö syksyn edetessä

Vuoden alussa aloitettu työ opiskelijoiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi luonnollisesti jatkuu syksyn aikana. Tavoitteeksihan asetettiin, että työn tulee olla jatkuva prosessi, jota koko ajan edistetään eikä pelkästään paperinmakuinen suunnitelma. Osa prosessia kuitenkin on, että suunnitelman kirjallinenkin osuus valmistuu syksyn aikana marraskuun loppuun mennessä. Kevään perusteella hyvinvointiryhmillä ja opiskelijayhdistyksillä on syksynkin aikana roolia tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyössä suunnitelman kommentointikierroksen muodossa. Keväällä hyry-ryhmät ja opiskelijayhdistykset osallistuivat työhön ennakkotehtävien ja työpajojen muodossa. Ilman heidän panostaan suunnitelman laatiminen ei olisi mahdollista.

Kirjallisen osuuden lisäksi tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella otetaan näkyvyyttä uudessa opiskelijaintrassa omien sivujen ja säännöllisen tiedottamisen merkeissä. Myöskään henkilöstöä ei unohdeta. Henkilöstölle on tarjolla aiheeseen liittyvää verkkokoulutusta ja webinaareja. Henkilöstö pidetään ajan tasalla ahkeran tiedottamisen kautta. Oikeus osata – blogiin ja henkilöstöintraan ilmestyy syksyn aikana aihetta käsitteleviä artikkeleita. Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta viestitään Gradian somekanavilla. Työpaikoille viestitään Työelämäpalvelujen uutiskirjeen mukana marraskuussa ja huoltajia tiedotetaan sekä kutsutaan mukaan työhön Wilman kautta. Lukuvuodelle on suunniteltu myös tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvän teemapäivän tai – viikon järjestämistä. JAMK:n Potentiaali-hanke toimii edelleen syksyn aikana työmme tukena ja sparraajana.

Lisätietoja Ari Porki, ari.porki@gradia.fi

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.