Kaikki kirjoittajan Jari Peura artikkelit

Facebook työssäoppimisen ohjauksessa, Sähköala

Kokeilun aihe: Facebookin käyttö työssäoppimisen ohjauksessa sekä TOP-päiväkirjana.

Toteutin kokeilun kolmannen vuoden sähköasentaja opiskelijoille. Tarjosin mahdollisuutta osalle ryhmästä (11/24), joista kokeiluun lähti mukaan 4 opiskelijaa.

Suurin syy poisjääntiin oli se, että opiskelijoilla ei ollut Facebook tiliä, eivätkä he halunneet sitä perustaa kokeilua varten. Yllätyin kuinka vähän opiskelijoista oli liittynyt Facebookiin ja kuinka moni olisi halunnut käyttää Facebookia, vaikka vaan, opiskeluja varten.

Muodostin Facebookiin suljetun ryhmän, jossa tapahtui sekä ohjaus että päiväkirjan pito. Ryhmään mukaan lähteneet kokivat tämän tavan toimia nykyaikaiseksi, ja ihmettelivätkin, että miksi emme ole käyttäneet aikaisemmin Facebookia opiskelussa.

Ohjauksellinen toiminta oli pääsosin erilaisten kyselyjen tuottaminen Facebookin kysely-työkalulla. Vastaukset tulivat opiskelijoilta nopeasti.

TOP-päiväkirjaa pidettiin aluksi melko laiskasti (pääosin ei ollenkaan), johtuen pitkälti siitä, että en ollut antanut ehken järkevää ohjeistusta kuinka päiväkirjaa voisi pitää. Opiskelijat kokivat, että tekstin kirjoittamiseen perustava päiväkirjan pito ei ole mukavaa lukea, eikä sitä ole mukava tehdä. Oppilaat tekivät itseohjautuvasti jakson lopuksi koonteja työssäoppimisjaksosta. Koonneissa oli kuvia tekemistään sähköasennuksista sekä kerrontaa mitä työt sisälsivät jne. Koonnit olivat erittäin loistavia oivalluksia, kuinka mobiililaitteita voidaan käyttää opiskelun tukena mm. raporttien tuottamisessa (reflektiot).

Yhteenveto kokeilusta:

Lyhyen kokeilun perusteella voisi todeta, että Facebook voisi olla yksi hyvä tapa aktivoida opiskelijoita TOP-jaksoilla sekä hyvä tapa tehostaa TOP-jaksojen seurantaa ja ohjausta. Facebookin lisäksi vastaavan tyyppisiä yhteydenpito sovelluksia on markkinoilla useita. Ryhmältä saadun palautteen pohjalta oppilaat olivat itse pitäneet, isommassa ryhmässä, yhteyttä toisiinsa, niin sanoin kuin kuvinkin, WhatsApp-sovelluksella. Näyttäisi siltä, että opiskelijat liittyvät herkemmin WhatsApp-tyyppisiin ryhmiin kuin Facebook-ryhmiin. On nähtävissä myös sellainen seikka, että opiskelijat haluavat kuulua ja näkyä omissa ryhmissään myös TOP-jaksoilla, jolloin muutoin eivät näe luokkakavereitaan.

Koekeilun perusteella ongelmaksi saattaa muodostua se, että kaikki opiskelijat eivät liitty esim. Facebookiin, jolloin ryhmänohjaamien saattaa muodostua haastavammaksi, kun joutuu käytämään useita eri viestintäkanavia. Näkisin, että opettajien kannattaa satsata siihen, että saa opiskelijat liittymään siihen ohjaussovellukseen, joka on valittu ko. jaksolle.

Omat kokemukset Facebookin käytöstä TOP-ohjauksessa ovat rohkaisevia. Mukaan lähteneiden opiskelijoiden positiivinen suhtautuminen SoMe:n käyttöön opiskelussa kannustaa kokeilemaan muitakin SoMe työkaluja, kuten blogit jne.

Kiltakoulut ja Me

20130920-144807.jpg

”Kiltakoulut ovat saapuneet kaupunkiin…”.

Olemme tässä viimeisen vuoden aikana tutustuneet monellakin eri kokoonpanolla ja eri tilaisuuksissa kiltakoulujen toimintaan. Nyt oli vuorossa kiltakoulujen toiminnallinen loppuseminaari.
Olemme havainneet useaan otteeseen, että kiltakoulujen oppimis- ja ohjausmenetelmät ovat oppimista edistäviä ja kannustavia. Toimivia ”paloja” poimimalla mekin saisimme Jyväskylään uusia keinoja/tapoja/mahdollisuuksia jne. uudenlaisen oppimisen ja ohjaamisen ja sitä kautta osaamisen kasvuun.

Tässä muistio päivän tapahtumista:

20130919-145959.jpg

20130919-150028.jpg

20130919-150039.jpg

20130919-150047.jpg

Toiminnallisessa osuudessa tutustuimme eri kiltojen toimintaan.

Matkailukilta

Matkailukiltalaiset kertoivat omasta opiskelustaan ja oppimisesta:
Opiskelijat toimivat tiimissä/ryhmissä joissa on muutamia opiskelijoita niin nuoriso- kuin aikuispuolella.
Opiskelijat tekevät projekteja eri aiheista. Projektit dokumentoidaan videoina, blogeina jne. joita sitten arvioidaan vertaisarviointia opiskelijoiden ja opettajien toimesta.
Projektityöt toteutetaan osin työelämään, jolloin SoMe taidot siirtyvät oppilaitoksista työpaikoille!

Seuraavassa otteita matkailukillan tuotannosta Pudasjärven reissulta: (tähän tulee video kunhan saan sen julkaistavaan muotoon)

Puualan kiltakoulu

Puualan kiltakoulusta kertoili OSAOn edustaja.
Kiltakoulujen yksi tyypillinen tavoite on tehdä oppineen mahdollisimman työelämälähtöiseksi. Asikastyöt ovat siten merkittävässä osasassa oppimista, varsinkin puualalla, jossa puutuotteiden valmistaminen pelkkinä työsali ”harjoitteita” ei ole mielekästä.

Pintakilta

20130919-195013.jpg

Asentajakilta

20130920-144538.jpg

Asentajakillassa hyödynnetään mobiililaitteita (ipad) mm. opetusvideoiden tuottamiseen, blogien tekoon, QR-koodien lukuun (tehtävän annot).

Kokeilivat aikaisemmin norm. videokuvausta kameralla, mutta luopuivat siitä koska eteentuli yhteensopivuus ongelmia. Päätyivät käyttämään Applen laitteita, koska Apple-laitteiston ja sovelluksien avulla videoiden yms. tuottaminen ja julkaisu oli niin paljon helpompaa.

Mobiililaitteiden käyttö

Kuten ylläolevista pienistä otteista huomaatte, niin kiltakoulut haastavat oppilaat ja opettajat käyttämään mobiililaitteita ja -sovelluksia. On huomattavaa, että mobiilisuutta tärkeämpi pointti on saada opiskelijat motivoitumaan opiskelusta, ja sitä kautta oppimaan uusia asioita, ja näin kartuttamaan osaamista.

Tämän blogauksen tuotokset ovat ensikertalaisen tekemiä, mutta jotenkin tässäkin onnistuin. Blogauksessa käytin ensimmäistä kertaa iPad tarjoamia appseja.

Vuoden kilta!

20130919-200455.jpg

20130920-144926.jpg

Kiitoksia järjestäjille, kiitoksia matkaseuralle!
Tsemppiä kaikille tulevaisuuden kehittelijöille ja osaajille!