Aihearkisto: Yleinen

Ajatuksia BETT-messuilta Lontoosta

image_3Aikuislukiossa ja yv-valinnaisia opettava luonnontieteiden opettaja pääsi ensikertalaisena mukaan Lontoossa 21. – 25.1.14 pidettäville BETT-messuille. Opetusteknologian suurtapahtuma oheisvierailuineen oli vaikuttava kokemus. Reissun tavoitteena oli löytää tulevan Harjun Lyseon lukion suunnitteluun ne parhaat ideat. Ja tietenkin saada mahdollisimman paljon myös omaan opetukseen.

Ensimmäisenä vaikutuksen teki Bett-areenan seinä. Bett-areenan ulkopuolella oli kysymys yleisölle, mitä koulu on 30 vuoden kuluttua. Yleisö vastasi keltaisille lapuille ja ammattipiirtäjät visualisoivat seinään vierailijoiden ajatukset. Seinä herätti ajatuksen, että tällainen kiiltävän valkoinen seinä olisi loistava lisä tulevaan Harjulle suunniteltavaan Lyseoonkin. Tämä ajatus vain vahvistui Bohuntin kouluvierailulla perjantaina. Koululla meille esiteltiin monikäyttöistä luokkatilaa, jossa seinä oli toteutettu maalaamalla. On kuulemma niin opettajien kun oppilaidenkin suosiossa, kun taulutila ei lopu kesken.

Turku raportoi ansiokkaasti BETT-opetustapahtumasta blogeissaan. Voit lukea Bett-areenasta lisää postauksesta ”Millainen on koulu 30-vuoden kuluttua”.  

Luokkatilasta lisää:  ”Mietitään myös luokkatilat uusiksi”. 

Kari Rajala selvitti myös millä maalilla seinän voisi toteuttaa Suomessa: ”Seinästä valkotaulu” .

alytauluKouluvierailulla ja messuilla vahvasti oli näkyvissä kalustuksessa muunneltavuus. Kolmion muotoiset pöydät, pyörät, pinottavuus, säkkituolit yms. tekivät tiloista mielenkiintoiset ja monikäyttöiset. Kuuntelin myös esityksen ”Increasing student engagement throught innovative classroom design” mikä käsitteli aihetta. Yhtenä ratkaisuna siinä esiteltiin matematiikan tunnilla käytettäviä pöytiä, joiden kyljessä oli oppilaan omat noin pulpettipinnan kokoiset valkotaulut, jotka voitiin käyttää myös näkösuojina koetilanteissa. ”Sähköttömät tabletit”!

Jamkin opettajat olivat kuvanneet hyvin kalusteratkaisuja: ”Löytöjä BETT-messuilta” .

Teknologia oli tietenkin messuilla pääroolissa. Kiinnostavimpia ideoita olivat älytaulujen ja tykkien sijoittelu eri tavalla kuin aiemmin. Epsonin taulut olivat kuin maalaustelineet tai pöydät. Parissa paikkaa heijastuspintana toimi lattia. Tablettilaitteille myytiin säilytysvaunuja, erilaisia suojakuoria ja telineitä. Näitä toki saa Suomestakin, mutta useaan vierailijaan silti teki vaikutuksen mm. Griffinin tarjoama AirStrap, joka mahdollistaa puhujan paremman liikkuvuuden iPad kädessä. Survivor-kuoret taas estävät laitteen hajoamisen, vaikka sen tipauttaisi rinnan korkeudelta.

kemiaaTabletteja ja erilaisia pilviratkaisuja hyödynnettiin opetuksessa monin tavoin, joten niiden näkisin lisääntyvän voimakkaasti kouluissamme. Kuuminta uutta oli myös Challange-Based learning, joka on sukua ongelmalähtöiselle oppimiselle. Myös tämän ideologian toteutukseen uudet it-ratkaisut tuovat tukea.

Bohuntissa osallistuin meille vierailijoille järjestetylle kemiantunnille, jossa hyödynnettiin tabletteja, google driveä, ja langatonta sensoria.  Kari Rajala kirjoitti tunnista blogiinsa otsikolla ”Opettajat opiskelemassa kemiaa iPadien kanssa”. Ensiksi tunnilla demonstroitiin alkali- ja maa-alkalimetallien reaktiivisuutta. Olen tätä itsekin usein demonnut  (vinkkinä mikäli et itse ennätä demoamaan, niin Myytinmurtajien jaksoista löytyy pätkä, jossa käytetään näitä metalleja sellaisia ainemääriä, että kokeet suoritetaan pommiryhmän valvonnassa).  Nyt dokumenttikameran demonstraatiossa korvasivat iPad ja Applen musta laatikko.  Osa suomalaisista kiinnitti huomiota työturvallisuuteen luokassa (ei vetokaappia eikä suojalaseja). Samaa työtä olen nähnyt Norssilla tehtävän oppilastyönä, joten itse moittisin ainoastaan suojalasien puutetta.  Toivoakseni emme olleet kuitenkaan kemian luokassa vaan teknisen työn tilassa, koska välineet kannettiin tilaan jostain muualta.

vaahtokarkitPääsimme tekemään itse toisen työn, jossa tutkittiin eksotermisiä (lämpöä vapauttavia) reaktioita. Toteutuksessa voin kehua tulosten näkymistä heti kuvaajana iPadilla mitattaessa lämpötilasensorilla. Padit lisäsivät myös oppilaiden mielenkiintoa työhön. Perinteisesti työn toteuttamalla tavalliset lämpömittarit taas tuovat työhön selkeyttä ja toimintavarmuutta. Meidän ryhmältä jäi ohjeet kuulematta, kun keskityimme laiteteknisiin ongelmiin.

Messuilla näin muitakin mielenkiintoisia tapoja käyttää tabletteja mittaamisessa.  Kemian luokassa nostaisin tabletit pois pöydiltä, jotteivät ne vahingossa saa roiskeita.

Terveisin Sanna Ropponen

Tule oppimaan uutta opetusteknologiasta!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin, uudet kujeet mielessä itse kullakin. Olisiko tänä vuonna ajankohtaista kehittää omaa osaamista vaikkapa soveltamalla opetusteknologiaa omaan opetukseen entistä paremmin?

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän henkilöstölle sekä perusopetuksen henkilöstölle (OSAAVA-hanke) tarjotaan tänä keväänä opetusteknologian perustaitoja opettavia kursseja. Kurssit ovat käyttäjälähtöisiä, lyhyitä ja maksuttomia opetuskokonaisuuksia, joissa tavoite on antaa näkökulmia teknologian soveltamiseksi oppimisen ja opetuksen tueksi. Ennakko-osaamista ei vaadita.

Tervetuloa oppimaan uutta ja innostumaan!

Kevään 2014 koulutukset löydät täältä: https://blogit.gradia.fi/eope/taitokurssit/

OPH:n vuoden pedagoginen kehittäjä -palkinto Kiltakoulujen Jari Välkkyselle

Kiltakoulujen ”isä” Jari Välkkynen on saanut OPH:n tunnustuksen vuoden pedagogisena kehittäjänä ammatillisessa peruskoulutuksessa.

Jarin blogiteksti aiheesta: http://airbrushingfromfinland.blogspot.fi/2013/12/pintakilta-oppimisymparisto.html

Pedagogista keskustelua käydään uudessa Opettajakillassa – liity mukaan: http://opettajakilta.weebly.com/taumlrkeaumlt-linkit.html

Valmennusta Kiltakoulu-malliin

Tarjoamme uusia valmennuksia kiltamaisesta toiminnasta kiinnostuneille. Kaksipäiväinen maksuton Työvaltainen oppiminen -koulutus sisältää tutustumisen Pinta- ja Matkailukiltoihin Hämeenlinnassa. Lähipäivät ovat ti 21.1 ja ti 11.2.2014, joiden välissä on verkkoryhmässä ohjattu oman työn ja oppilaitoksen toiminnan kehittäminen. Ilmoittautumisaikaa on tämän viikon pe 13.12.2013 saakka: http://www.oamk.fi/amok/taydennyskoulutus/opetusalan_taydennyskoulutus/koulutuskalenteri/?ak_osio=tkkuvaus&id=540&kid=922&kieli=FI

Pikaisempi tutustumismahdollisuus Hämeenlinnan Kiltakouluihin on ma 10.2.2014: http://kiltakoulut.wikispaces.com/Kiltakoulut-kylpy+ti+10.2.2014

Sosiaalisen median välineet ja pedagogiikkaa sisältävä neljän lähipäivän + etätyöskentelyn valmennus on myös tulossa. Tulemme paikkakunnallesi, jos ryhmän koko on n. 15 henkeä. Tiedustelut anu.konkarikoski(at)kktavastia.fi

Ympäri Suomea olevista avoimista tapahtumista tiedotamme myös Facebook-sivuillamme: https://www.facebook.com/pages/Kiltakoulut/399226270115978

Virtuaaliopetuksen päivillä visioitiin tulevaa

Opetushallituksen järjestämät Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2013 järjestettiin 2.-3.12.2013 Helsingin messukeskuksella. Tapahtuma kokoaa vuosittain noin neljä sataa toisen asteen toimijaa saman katon alle. Kuten arvata saattoi, valtavaa innostusta oli jälleen ilmoilla mainioiden puheenvuorojen säestäessä päivien kulkua.

Parvijohtaminen – sähköpostijohtajasta aktiiviseksi verkkotoimijaksi

Katri Luukka aloitti ammatillisen koulutuksen teemaseminaarin kertomalla omaa tarinaansa verkkotyöskentelyn omaksumisesta arjen työhönsä otsikolla ”Vuorovaikutustaidot muutoksessa: Online-johtaminen ja parvityöskentely. Aiemmin Koulutuskeskus Salpauksen apulaisrehtorina toiminut Luukka toimii nykyään  yrittäjänä. Hyvän puheenvuoron diat löytyvät verkosta Katri Luukan Slidesharesta. Tärkein pointti esityksessä oli virtuaalisen ja reaalimaailman häipyminen taka-alalle, oleellisempaa onkin, että työtä tehdään välittämättä siitä ollaanko paikalla reaalimaailmassa vai verkossa.

Massiiviset avoimet verkkokurssit eli MOOCit

Jaakko Kurhila Helsingin yliopistolta valotti MOOC -hypen taustoja sekä kertoi heidän omista MOOCeistaan. Valitettavasti Jaakon esityksen materiaaleja ei löytynyt julkisesta verkosta, mutta InnoOmnian Pauliina Venhon mindmap tiivistää oleellisimman tästä puheenvuorosta aika hyvin: http://t.co/7Gfdqatutr

Jäikö joku junasta

Jouni Kangasniemi ja Jarmo Viteli: Jäikö joku junasta, kuka matkustaa ensimmäisessä luokassa – opettajien digiosaaminen puhuttaa Helsingissä ja Piilaaksossa

”Jäikö joku junasta, kuka matkustaa ensimmäisessä luokassa – opettajien digiosaaminen puhuttaa Helsingissä ja Piilaaksossa”. Myös PISA-tulokset keskusteluttivat osallistujia sekä puheenvuoroissa että käytäväkeskusteluissa.

Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöhankkeiden helmet

Opetushallituksen rahoittamien ja ohjaamien ammatillisen peruskoulutuksen oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden hyviä käytänteitä esittelivät Sanna Brauer ja Minna Taivassalo-Salkosuo valtakunnallisilla Virtuaaliopetuksen päivillä. Esitys löytyy Slidesharesta.

Sosiaalinen media arkipäiväistyy kouluissa

Jyväskylän lukiokoulutuksen vetämä koordinaatiohanke ”Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa” oli mukana päivillä omilla puheenvuoroillaan ja ständillään. SOMY:n blogisivuilta löytyy kattava linkkilista yleissivistävän koulutuksen SoMe-hankkeista.

Koulutuspilvi puhuttaa

Opetushallitus asetti digitaalisen oppimisen neuvottelukunnan huhtikuussa 2013.  Neuvottelukunnan yhteyteen on asetettu koulutuspilvijaosto, jonka tehtävänä on vahvistaa digiteknologian ja pilvipalveluiden antamia mahdollisuuksia opetuksessa. Koulutuspilvijaosto oli päivillä esittelemässä tämän hetkistä koulutuspilven tilannetta. Tähän mennessä on selvitetty asiantuntijoilta, opettajilta ja koulutusalan johtajilta tarpeita koulutuspilveen. Projektin määrittelyvaihe alkaa nyt ja kansallisen koulutuksen pilvipalvelun toteutussuunnitelma ja esitys hankkeen toteuttamiseksi valmistuu maaliskuun 2014 loppuun meneessä.  Erittäin mielenkiintoinen projekti siis tulossa tästä, joka tarjoaa varmasti joitain ratkaisuja digitalisoituvan opetuksen ja opetusmateriaalin tarpeeseen.

Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa 2014 -konferenssi Hämeenlinnassa

Virtuaaliopetuksen päivien päätyttyä on hyvä siirtää ajatuksia tulevaan ja siitä muistutuksena olikin sähköpostiini kolahtanut tieto posterimme pääsystä ITK-päiville. Pääsemme hanketoimijajoukolla esittelemään Ope.fi -koulutussarjassa syntyneitä opettajien parhaita käytänteitä posterissamme ”TVT-koulutusten parhaita paloja”. ITK2014-konferenssi järjestetään 10.-11.4.2014 Hämeenlinnassa, joten nuo päivät kannattaakin varata kalenterista jo hyvissä ajoin.

//Henry