Aikuislukiossa ja yv-valinnaisia opettava luonnontieteiden opettaja pääsi ensikertalaisena mukaan Lontoossa 21. – 25.1.14 pidettäville BETT-messuille. Opetusteknologian suurtapahtuma oheisvierailuineen oli vaikuttava kokemus. Reissun tavoitteena oli löytää tulevan Harjun Lyseon lukion suunnitteluun ne parhaat ideat. Ja tietenkin saada mahdollisimman paljon myös omaan opetukseen.
Ensimmäisenä vaikutuksen teki Bett-areenan seinä. Bett-areenan ulkopuolella oli kysymys yleisölle, mitä koulu on 30 vuoden kuluttua. Yleisö vastasi keltaisille lapuille ja ammattipiirtäjät visualisoivat seinään vierailijoiden ajatukset. Seinä herätti ajatuksen, että tällainen kiiltävän valkoinen seinä olisi loistava lisä tulevaan Harjulle suunniteltavaan Lyseoonkin. Tämä ajatus vain vahvistui Bohuntin kouluvierailulla perjantaina. Koululla meille esiteltiin monikäyttöistä luokkatilaa, jossa seinä oli toteutettu maalaamalla. On kuulemma niin opettajien kun oppilaidenkin suosiossa, kun taulutila ei lopu kesken.
Turku raportoi ansiokkaasti BETT-opetustapahtumasta blogeissaan. Voit lukea Bett-areenasta lisää postauksesta ”Millainen on koulu 30-vuoden kuluttua”.
Luokkatilasta lisää: ”Mietitään myös luokkatilat uusiksi”.
Kari Rajala selvitti myös millä maalilla seinän voisi toteuttaa Suomessa: ”Seinästä valkotaulu” .
Kouluvierailulla ja messuilla vahvasti oli näkyvissä kalustuksessa muunneltavuus. Kolmion muotoiset pöydät, pyörät, pinottavuus, säkkituolit yms. tekivät tiloista mielenkiintoiset ja monikäyttöiset. Kuuntelin myös esityksen ”Increasing student engagement throught innovative classroom design” mikä käsitteli aihetta. Yhtenä ratkaisuna siinä esiteltiin matematiikan tunnilla käytettäviä pöytiä, joiden kyljessä oli oppilaan omat noin pulpettipinnan kokoiset valkotaulut, jotka voitiin käyttää myös näkösuojina koetilanteissa. ”Sähköttömät tabletit”!
Jamkin opettajat olivat kuvanneet hyvin kalusteratkaisuja: ”Löytöjä BETT-messuilta” .
Teknologia oli tietenkin messuilla pääroolissa. Kiinnostavimpia ideoita olivat älytaulujen ja tykkien sijoittelu eri tavalla kuin aiemmin. Epsonin taulut olivat kuin maalaustelineet tai pöydät. Parissa paikkaa heijastuspintana toimi lattia. Tablettilaitteille myytiin säilytysvaunuja, erilaisia suojakuoria ja telineitä. Näitä toki saa Suomestakin, mutta useaan vierailijaan silti teki vaikutuksen mm. Griffinin tarjoama AirStrap, joka mahdollistaa puhujan paremman liikkuvuuden iPad kädessä. Survivor-kuoret taas estävät laitteen hajoamisen, vaikka sen tipauttaisi rinnan korkeudelta.
Tabletteja ja erilaisia pilviratkaisuja hyödynnettiin opetuksessa monin tavoin, joten niiden näkisin lisääntyvän voimakkaasti kouluissamme. Kuuminta uutta oli myös Challange-Based learning, joka on sukua ongelmalähtöiselle oppimiselle. Myös tämän ideologian toteutukseen uudet it-ratkaisut tuovat tukea.
Bohuntissa osallistuin meille vierailijoille järjestetylle kemiantunnille, jossa hyödynnettiin tabletteja, google driveä, ja langatonta sensoria. Kari Rajala kirjoitti tunnista blogiinsa otsikolla ”Opettajat opiskelemassa kemiaa iPadien kanssa”. Ensiksi tunnilla demonstroitiin alkali- ja maa-alkalimetallien reaktiivisuutta. Olen tätä itsekin usein demonnut (vinkkinä mikäli et itse ennätä demoamaan, niin Myytinmurtajien jaksoista löytyy pätkä, jossa käytetään näitä metalleja sellaisia ainemääriä, että kokeet suoritetaan pommiryhmän valvonnassa). Nyt dokumenttikameran demonstraatiossa korvasivat iPad ja Applen musta laatikko. Osa suomalaisista kiinnitti huomiota työturvallisuuteen luokassa (ei vetokaappia eikä suojalaseja). Samaa työtä olen nähnyt Norssilla tehtävän oppilastyönä, joten itse moittisin ainoastaan suojalasien puutetta. Toivoakseni emme olleet kuitenkaan kemian luokassa vaan teknisen työn tilassa, koska välineet kannettiin tilaan jostain muualta.
Pääsimme tekemään itse toisen työn, jossa tutkittiin eksotermisiä (lämpöä vapauttavia) reaktioita. Toteutuksessa voin kehua tulosten näkymistä heti kuvaajana iPadilla mitattaessa lämpötilasensorilla. Padit lisäsivät myös oppilaiden mielenkiintoa työhön. Perinteisesti työn toteuttamalla tavalliset lämpömittarit taas tuovat työhön selkeyttä ja toimintavarmuutta. Meidän ryhmältä jäi ohjeet kuulematta, kun keskityimme laiteteknisiin ongelmiin.
Messuilla näin muitakin mielenkiintoisia tapoja käyttää tabletteja mittaamisessa. Kemian luokassa nostaisin tabletit pois pöydiltä, jotteivät ne vahingossa saa roiskeita.