Avainsana-arkisto: etäohjaus

Jämsä Goes Mobile

Olen tämän lukuvuoden toiminut Jämsän ammattiopiston liiketalouden aikuisopiskelijoiden vastuukouluttajana. Olen heidän ja tutkintovastaavamme kanssa yhteistyössä lähtenyt kehittämään ohjausmenetelmiämme mobiilimpaan suuntaan.

ConnectPro ohjauksessa

Aloitimme kokeilemalla ConnectProta pienryhmäohjauksessa. Tästä olenkin raportoinut tänne jo aiemmin (Vihdoinkin verkossa 23.3.2014). Jatkoin ConnectPron käyttöä henkilökohtaistamiseen.  Kaksi opiskelijaa kirjautui työpaikaltaan (he ovat palkkatyössä samassa työpaikassa) kokoushuoneeseeni, johon olin ladannut valmiiksi henkilökohtaistamislomakkeen ja eri tutkinnonosien arviointiomakkeet. Opiskelijat olivat saaneet ohjeet ensin itsenäisesti tai yhdessä valita heille sopivia tutkinnonosia ja miettiä jo olemassa olevaa osaamistaan. Opiskelijat olivatkin tehneet hyvää työtä, joten sessio meni mukavasti alkuhankaluuksien jälkeen (kiitos Keijolle tuesta). Keskustellessamme tein muistiinpanoja podiin ja session jälkeen jaoin muistiinpanoni tutkintovastaavan kanssa viemällä ne suoraan podista sähköpostiviestiin. Notes-podin voi tallentaa myös .rtf-muotoon, jos haluaa säilyttää sen ”pysyvämmin”. Opiskelijat täyttivät henkilökohtaistamislomakkeensa loppuun sovitun mukaisesti ja toimittivat ne allekirjoitettuina minulle postitse.

Viimeisellä lähiviikolla meillä oli kaikille yhteinen ryhmäohjaus, johon kaikki luonnollisestikaan eivät osallistuneet. Kutsuin poissaolleet kirjautumaan kokoushuoneeseeni sovittuna aikana. Kolme opiskelijaa vastasi kutsuuni. Keskustelimme menneestä lukuvuodesta sekä kesän ja syksyn suunnitelmista noin puolen tuntia. Kaikkien kanssa yhteydet pelasivat hyvin. Kenelläkään opiskelijoista ei ollut kuulokemikrofonia ja yhdellä heistä ääni lähti pahasti kiertämään, mutta laitoin hänen mikrofoninsa kiinni aina, kun hän ei puhunut ja yritin siten minimoidan ongelman.

Video-ohjauksen ehdoton hyvä puoli on, että aika tulee käytetyksi tosi tehokkaasti. Videon välityksellä keskustelu ei lähde rönsyilemään, vaan pysytään tiukasti asiassa. Käsiteltävien dokumenttien lataaminen kokoushuoneeseen on myös oiva apu asiassa pysymiseen. Muistiinpanojen kirjoittaminen niin, että ne näkyvät kaikille osallistujille auttaa myös seuraamaan tapahtumien kulkua, vaikka ääniyhteys on huono tai ääni kiertää. Mahdollisuus jakaa ne suoraan ConnectProsta säästää aikaa, kun ei tarvitse kirjoittaa samoja asioita uudelleen sähköpostiin tai kirjoittaa käsin kirjoitettuja muistiinpanoja erikseen puhtaaksi. Opiskelijat antoivat myönteistä palautetta tästä ”tapaamismahdollisuudesta”, me kaikki olimme videoyhteydessä kotoa käsin, minunkaan ei siis tarvinnut mennä työpaikalle (työmatka 60 km yhteen suuntaan) tapaamaan opiskelijoita.

Blogi ohjauksen ja vertaistuen välineenä

Osana omaa Ope.fi II -koulutustani aloitin aikuisopiskelijoiden kanssa blogin https://blogit.gradia.fi/aikuistenoikeesti/. Tarkoitukseni on ollut rohkaista aikuisopiskelijoita ”tuulettamaan” tuntemuksiaan ja ajatuksiaan aikuisopiskelusta yhteisellä foorumilla. Blogi on lähtenyt käyntiin ihan mukavasti vaikkakaan spontaania kirjoittelua siellä ei vielä juuri ole nähty. Suurin osa kirjoituksista on syntynyt pyynnöstä ja annetusta aiheesta. Opiskelijat pitävät yhteyttä toisiinsa Facebookin välityksellä ja koska blogi ei ollut käytettävissä heti opintojen alusta, Facebook otti paikan opiskelijoiden  ”tuuletusventtiilinä”. Julkinen kirjoittaminen ei kaikille tule luonnostaan ja blogia vielä arastellaan, kukaan opiskelijoista ei ole ainakaan tunnustanut pitävänsä henkilökohtaista blogia. Jatkan kuitenkin blogikokeilua syksyllä sitkeästi ja toivon mukaan sinne kertyy vielä spontaanistikin aiheeseen liittyviä kirjoituksia.

Optima

Optima toimii meillä kaiken materiaalin tallennuspaikkana. Sinne on talletettu kaikki lomakkeet, ohjeet ja valmistavan koulutuksen materiaalit. Opiskelijoilla on siellä omat henkilökohtaiset kansiot, jonne he tallettavat esim. tutkinnon suorittamissuunnitelmansa. Siellä se on tutkintovastaavan ja opettaja-arvioijan nähtävissä (toivottavast) hyvissä ajoin ennen tutkintotilaisuutta. Sinne opiskelijat kokoavat myös mahdollisia tutkintotilaisuuksia täydentäviä dokumentteja, valmistavan koulutuksen oppimistehtävien luonnoksia jne. Opiskelijat käyttävät Optimaa hyvin tottuneesti ja ovat oppineet etsimään kysymyksiinsä vastauksia ensin sieltä.

Myös opettajilla on sekä omia että yhteisiä kansioita samassa työtilassa. Yhteisessä kansiossa sijaitsee kaikkein hyödyllisemmäksi osoittautunut yhteinen dokumenttimme, taulukko tutkinnon suorittajien valitsemista tutkinnonosista. Siihen minä merkitsen valitut tutkinnonosat ja tutkintovastaava täydentää sitä sovituilla tutkinotilaisuuksien päivämäärillä. Pysymme molemmat ajan tasalla.

Neuvottelupuhelut ja Skype

Olen käyttänyt neuvottelupuhelua ja Skypeä työssäni kansainvälisyysyhteysopettajana. Samaan aikaan samaan paikkaan lähdössä olevia opiskelijoita olen ohjannut ja tehnyt viime hetken tarkistuksia neuvottelupuhelun avulla. Tässä ei siis ollut näköyhteyttä, mutta menetelmä on siitä huolimatta varsin toimiva. Huonompi juttu vaan on, että jouduin tähän käyttämään omaa puhelintani, sillä perustyöpuhelimellani tämä ei onnistu.

Samoin vaihdossa olevan opiskelijan ohjaukseen olen käyttänyt Skypeä. Tätä tein yleensä iltaisin kotisohvalta ja omalla puhelimellani. Laitoin puhelimestani datayhteyden päälle illalla telkkaria katsoessani, ja jos opiskelijalla sattui olemaan asiaa tai kysymyksiä, Skype-viesti kilahti luuriin. Monena iltana chättäilin opiskelijan kanssa joko puhelimellani tai tabletilla. Kuvayhteyttä emme käyttäneet. Vaikka jouduin tähän ”uhraamaan” osan vähäistä vapaa-aikaani, tiesin ainakin opiskelijalla olevan kaikki hyvin.

Wilma – ehdoton ykkönen

Kaikkien kokeilujen aikana ja niiden jälkeen ehdoton ykkönen on kuitenkin Wilma. Wilman pikaviestejä tulee minulle jatkuvasti. Siis ihan koko ajan, yötä päivää. Sekä nuoriso- että aikuisopiskelijoilta ja nuorison huoltajilta. Jos kirjaisin ylös Wilma-viestien lukemiseen ja niihin vastaamiseen käyttämäni ajan, se olisi varmaan useampia tunteja viikossa.

Aikuisopiskelijatkin ovat ottaneet Wilman pääasialliseksi viestintävälineekseen minun kanssani. Wilman kautta minut saa kiinni joka välitunti ja vastaan viesteihin toisinaan myös iltaisin, kun vaikka suunnittelen oppitunteja koneen ääressä. Ja tästä päästään etäohjauksen kääntöpuoleen: Opiskelijat odottavat pikaviesteihin myös pikaisia vastauksia, toisinaan tuntuu, että jopa ihan reaaliajassa. Siis kun viestintä ei ole sidoksissa paikkaan, myös sen sidonnaisuus (virka-)aikaan hämärtyy, sekä minulla että opiskelijoilla. Wilman avulla toki selviävät sekä isot että pienet asiat, yksi kerrallaan tai kaikki yhdellä kertaa. Mutta aikaa se vie.

Vihdoinkin verkossa

Vihdoinkin uusi ja uljas aikakausi on alkanut! Kauan ja hartaasti suunniteltu pienryhmäohjaus, johon myös verkon kautta osallistuminen on mahdollista on nyt testattu ja toimivaksi havaittu.

Tiivistunnelmainen ohjaussessio

Valmistelin tätä ohjaustuokiota edellisenä iltana tekemällä Adobe Connectiin uuden layoutin. Latasin kokoushuoneeseen jo valmiiksi tapaamisemme aiheena olevan tutkinnonosan, Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus, arviointilomakkeet, jotta osallistujien on helppo seurata isolta näytöltä, mistä keskustellaan. Kokoushuoneeseen valmiiksi ladatut dokumentit ovat nähtävissä myös etänä verkon kautta osallistuville tutkinnon suorittajille. Dokumenteille varatun tilan jätin mahdollisimman suureksi, jotta niitä tosiaan voisi myös lukea. Näytölle varasin tilaa myös muistiinpanoille ja chatille. Muistiinpanotila tosin osoittautui ainakin tällä ensimmäisellä harjoittelukerralla turhaksi. Sen sijaan tein muistiinpanoja uudenkarhealla tabletillani. Varmuuden vuoksi laitoin yhteen ruutuun myös linkit Optimaan ja tutkinnon perusteisiin.

Yksi rohkea tutkinnonsuorittaja osallistui keskusteluun ConnectPron kautta. Yhteys toimi pääosin hyvin, kerran hän putosi linjoilta, mutta yhteys onnistuttiin muodostamaan nopeasti uudelleen. Kuvayhteys toimi moitteetta. Ääniyhteys pelasi meiltä hänelle, mutta ei toisinpäin. Niinpä hän kirjoitti kysymyksiä, vastauksia ja kommentteja Chat-objektiin. Jatkossa chat-ruutua täytyy suurentaa muistiinpanoruudun kustannuksella.

Tunti käytettiin tosi tiiviisti juuri siihen, mihin oli tarkoitus. Koko tutkinnonosan arvioinnin kohteet ja kriteerit käytiin läpi. Keskusteltiin erilaisista ja erikokoisista projekteista, joita työpaikoilla toteutetaan ja joita voidaan hyödyntää tässä tutkinnonosassa.Valtaosa ei vielä tänä keväänä ole suunnittelemassa ko. tutkintotilaisuutta, mutta tästähän se lähtee!

Tapaaminen sai hyvää palautetta, myös etänä osallistuneelta tutkinnon suorittajalta. Yhteen tutkinnonosaan keskittyvää pienryhmäohjausta toivottiin lisää. Tästä rohkaistuneena varmasti tämäntyyppisiä tilaisuuksia tulee lisää.

”Etäohjatun” tutkinnon suorittajan ajatuksia https://blogit.gradia.fi/aikuistenoikeesti/jotain-aikuisopiskelusta-seka-kokemuksiani-verkko-ohjauksesta/

Harjoitus tekee mestarin – toinen etäpäivä

Torstai –aamulla 19.9.2013 pidimme toisen etäluennon klo 8.15 alkaen. Connect pro –yhteydessä oli kuusi reipasta tyttöä. Loput kuuntelevat  Optimasta löytyvän videotallenteen päivän aikana itsenäisesti. Tällä kertaa äänessä oli Heini ja aiheena Yhteiskuntavastuu. Päivän jaksotimme niin, että Heini piti Yhteiskuntavastuusta luennon, esitteli kurssin tehtävät sekä seuraavan TOP –tehtävän. Päivän tehtävät ja siihen liittyvä materiaali löytyy Optimasta. Tuttuun tapaan laitoimme seuraavan viikon TOP –tehtävän blogiimme.

Saman päivän aikana oli tarkoitus olla myös toisen kerran yhteydessä oppilaisiin. Vähän puolen päivän jälkeen minun (Henniksen) oli tarkoitus tarkistaa ja esitellä edellisen viikon tehtäviä sekä avustaa päivän tehtävien teossa. Seuraavalla viikolla käydään tänä päivänä annetut  tehtävät kasvokkain tunneilla läpi.

Aamulla homma sujui jo paremmin. Heinin oli paljon mukavampi pitää etäluentoa, koska tällä kertaa saimme jo oppilaiden ääniäkin kuulumaan. Kahdella oli omat kuulokkeet. Seuraavalla kerralla yritämme saada oppilaille lainattua koulusta kuulokkeita, niin saadaan ”oikea” etäluento käyntiin. Muutamalla oppilaalla olisi ollut kamerakin käytössä, mutta juuri heränneinä eivät halunneet kuvaansa julkisuuteen. Harjoitus tekee mestarin, ajattelimme.

Loppuhuipentumasta ja mestaruudesta tulikin sitten loppufloppi ja masennus. Kone ei meinannut käynnistyä ja kun sain (Hennis) vihdoin connect pron auki niin eipä se sitten toiminutkaan. Statuksella Host kyllä olin, mutta siihen ei tuntunut olevan oikeuksia. Sain eTutor –Jussin apuun ja loppujen lopuksi työskentelin sitten hänen tunnuksillaan. Onneksi meillä on Facebook –ryhmä, niin pääsin oman puhelimeni kautta laittamaan oppilaille reaaliaikaista tietoa siitä, mitä tapahtuu. Ja onneksi oppilaat tajusivat kurkata sieltä. Kävi sitten illansuussa ilmi, että minulta oli jostain syystä poistettu tuo Host –status, vaikka se näkyikin. Lisäpettymyksen toi se, ettei palautettuja töitä ollut kuin yksi, osaa en saanut auki ja niin edelleen. Että silleen.  Pelillisyys -uutuutemme sentään pystyin esittelemään pienen kikkailun avulla. Täytyy nähdä tämä vain niin, että täytyy repiä jostain aika aina tarkistaa kaikki aina kunnolla vaikka kuinka olisi kiire. Ja koittaa, jos pelillisyydellä saa motivaatiota nostettua.

Oppijoiden ohjausta mobiilisti, kaikkialla

Tervetuloa seuraamaan matkaamme kohti mobiilimpaa tapaa ohjata opiskelijoita!

Mukana menossa on kokeneita konkareita ja noviiseja, eri ammatilisten alojen opettajia ja opiskelijoita.  Tule seuraamaan, kuinka opettajat ottavat opiskelijoidensa kanssa käyttöön älypuhelimia ja tabletteja, Facebook-ohjausta, Skypeä, Adobe Connectia etäohjauksessa ja kuinka oppilaiden blogeista lähtee kehittymään henkilökohtaisia oppimisympäristöjä (PLE), oppimispäiväkirjoja, portfolioita. Lisäksi päästään tutustumaan, kuinka monimediaiset videota, ääntä ja kuvaa sisältävät oppimateriaalit syntyvät oppilaiden ja opettajien käsissä.

Matkalla tuomme oman osamme siihen hahmotelmaan, mitä mobiilit työvälineet oppilaitosten arkeen ja oppimiseen tuovat. Käytämme hyödyksi kaikkea matkalla opittua, ja kuvaamme kokemuksiamme ja uusia malleja tähän blogiin sekä Opetushalllituksen Ammattipeda-sivustolle.

Ytimessä on erilaisissa oppimisen ympäristöissä, työpaikoilla, kodeissa ja kouluissa, tapahtuva ohjaaminen ja oppimisen tukeminen. Tervetuloa mukaan matkalle!