Avainsana-arkisto: työelämätaidot

Mikkelin lukion toiminnalliset työelämätyöpajat abeille

Mikkelin lukiossa Ohjatusti kohti tulevaisuuden työelämää -hanke järjesti kaikille abeille toiminnalliset työelämätyöpajat. Pajojen tarkoituksena oli tuoda työelämää lähemmäksi opiskelijoita antamalla näkökulmia ja käytännön taitoja työnhakuun ja työn tekemiseen. Pajat toteutettiin yhteistyössä markkinointialan yrityksen Visla Solutions Oy:n kanssa, joka tarjosi opiskelijoille nimenomaan työnantajan näkökulman työnhaun ja työn tekemisen teemoihin.

Vallitseva koronapandemia on aiheuttanut haasteita koko yhteiskunnan-, mutta myös hankkeemme tasolla ja suunnitelmamme työelämätyöpajojen toteutuksesta joutui mukautumaan vallitseviin ja muuttuviin olosuhteisiin. Mikkelin lukion kohdalla tämä tarkoitti sitä, että kesken työpajojen toteutuksen jouduimme jälleen siirtymään lähiopetuksesta etäjaksolle ja viemään toteutuksen loppuun etänä. Suunnitteluvaiheessa tämä vaihtoehto oli toki otettu huomioon, mutta etänä tapahtuvissa tilaisuuksissa pelkona on erityisesti toiminnallisuuden kärsiminen ja toiminnallisuus oli keskeinen teemamme työpajoissa.

Työpajojen suunnittelu lähtikin liikkeelle hybridimallista, jossa jo lähtökohtaisesti työpajan ensimmäinen osuus toteutettiin etänä tallenteen avulla. Työpajojen ensimmäinen osuus koostui katsauksesta yritysten tilanteeseen Etelä-Savossa ja Mikkelissä ja Visla Solutions Oy keräsi tallenteelle entisten opiskelijoidemme lyhyitä yrittäjätarinoita. Tähän ensimmäiseen osuuteen saimme siis hauskasti yhdistettyä alumnitoimintaa! Työpajan ensimmäisessä osuudessa toiminnallisuus tuli mukaan tehtävän kautta, johon opiskelijat saivat ohjeistuksen tallenteesta. Tehtävänä oli tehdä yksi versio video-cv:stä ennen seuraavaa työpajaa.

Työpajojen toinen osuus oli alunperin suunniteltu lähiopetuksessa tapahtuvaksi, mutta suurimmalle osalle abeista jouduimme pitämään tosenkin osuuden etänä. Työpajojen toinen osuus koostui Mikko Laukkasen pitämästä esityksestä, jonka teemoina oli työnhaku sosiaalisessa mediassa, työnanatajan näkökulma työnhakuun ja työnhaun erilaiset kanavat. Työnantajan näkökulma työntekijöiltä vaadittaviin taitoihin tuotiin esityksessä hauskasti esiin humoristisen videon avulla ja työnhakua sosiaalisessa mediassa tarkasteltiin erityisesti Linked In:in käytön näkökulmasta. Pajojen toisessa osuudessa opiskelijat pääsivät myös työstämään omia video-cv:tään eteenpäin. Interaktiivisuutta saatiin etätoteutukseen myös padletin avulla. Siellä opiskelijat saivat julkaista kysymyksiä läpi työpajan toisen osuuden. “Oli hyvä, että opiskelijoilta kysyttiin, mitä he haluaisivat tietää ja että niihin kysymyksiin ja aihealueisiin vastattiin.” -kommentoi eräs abiturienttimme palautteessa. Toteutus saatiin haasteista huolimatta onnistumaan erittäin antoisalla tavalla!

Kokemuksia ilmastosoturitoiminnasta- mitä työelämätaitoja on opittu?

Jarmo Lehtisen yhdessä oppilaiden kanssa laatima raportti ilmastosoturitoiminnasta Lempäälän lukiossa.

Ilmastosoturi-toiminta käynnistettiin Lempäälän lukiossa syyslukukauden alussa 2018. Perustamispäätöksen taustalla oli edellisenä lukuvuonna opiskelijaryhmän kanssa toteutettuja erittäin onnistuneeksi koettu Earth Week–ympäristötapahtuma.

Projekti päättyi Ideaparkin keskusaukiolla järjestettyyn Ekolauantai-tilaisuuteen, josta myös saatiin erinomaista palautetta niin järjestämässä olleilta nuorilta kuin myös tapahtumaan osallistuneilta ”asiakkailta”. Lue lisää raportista!