Aihearkisto: työelämätaidot

Työelämätaitopainotteiset pakopelit Mikkelin lukiossa

Pakopelit ovat valloittaneet maailmaa pitkään ja saaneet hyvin moninaisia muotoja. Perinteisimpien huonepakopelien rinnalle on noussut paljon uudenlaisia sovelluksia ja pelien maailma on tullut sisään myös pedagogiseen viiekehykseen. Ohjatusti kohti tulevaisuuden työelämää -hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on pedagogiikan kehittäminen ja uusien pedagogisten mallien luominen. Mikkelin lukion opettajat tarttuivat tänä keväänä tähän haasteeseen oppimispakopelien kautta. Opettajille järjestettiin päivän tiivis koulutus pakopelien pedagogisesta hyödyntämisestä ja tämän jälkeen opettajatiimi lähti rakentamaan peliä, jonka sisältö tulisi tukemaan tulevaisuudessa tarvittavia työelämätaitoja ja niiden oppimista. Peli pyrittiin rakentamaan teknillisesti toimivaksi, jännittäväksi ja mielenkiintoiseksi siten, että pelaajat pääsevät uppoutumaan pelin maailmaan.

Suunnittelu aloitettiin jälleen hieman epävarmoissa olosuhteissa, sillä koronapandemia on rytmittänyt Mikkelin lukion lukukautta siten, että välillä olemme olleet etäopetusjaksoilla. Nämä pitkät etäopetusjaksot mielessä pitäen, opettajat halusivat toteuttaa pakopelin ihan fyysisessä tilassa ja fyysisin välinein, mikä toisi tervetullutta vaihtelua tämän lukukauden pitkiin etäjaksoihin. Pelillisten menetelmien hienous on siinä, että pelaaja on aktiivinen toimija ja pelejä voidaan pelata myös porukassa, jolloin yhdessä tekemällä voidaan oppia ja oivaltaa asioita. Pelin teemaksi valikoitui Ohjatusti kohti tulevaisuuden työelämää -hankkeen ydin eli tulevaisuuden työelämä ja siinä vaadittavat taidot. Pelin ideointi lähti liikkeelle tulevaisuuden työelämätaitojen hahmottelusta ja näiden taitojen sisällyttämisestä itse peliin. Koulutuspäivänä kirjoittelimme taululle keskeisiä tulevaisuuden työelämätaitoja ja siitä koko urakka lähti käyntiin.

Työelämäteema näkyi pakopelien toteutuksessa sisällöllisten tavoitteiden lisäksi itse tarinan rakentamisessa. Lukion 5. kerroksen itseopiskelutilaa ja uusia upeita kalusteita hyödynnettiin siten, että kerrokseen rakennettiin kuvitteellisen suuren kansainvälisen firman (OKTTAGON OY:n) avokonttori, jossa opiskelijat pääsivät pelaamaan 3-5 henkilön osastoissa. Osastoja oli kuusi kappaletta eli tilassa pelasi aina yksi perusryhmä (luokka) kerrallaan jaettuna avokonttorin pienempiin osastoihin. Peliin osallistuivat kaikki Mikkelin lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat oman perusryhmänsä vuorolla.

Opiskelijaryhmän saapuessa paikalle, heille kerrottiin tarina, jossa jokainen osallistuja työskentelee OKTTAGON Oy:n yhdellä osastolla ja aamulla töihin tullessaan työntekijät kohtaavat erilaisia haasteita, joihin olisi löydettävä ratkaisut. Osaston tehtävänä on esitellä yrityksen johtoryhmälle aiemmin valmisteltu esitys ja ehdottaa sopivinta työnhakijaa tulevan projektin johtoon. Valmis esitys ja projektipäälliköiden hakemukset ja CV:t on laitettu talteen salkkuun, mutta ongelmana töihin tullessa on se, että salkku on viikonlopun aikana kadonnut ja jokaisen osaston tehtävänä on vihjeiden avulla löytää salkku, keksiä siihen oikea koodi, selvittää sopivin hakija ja paluttaa esitys ja ehdotus projektipäälliköstä yrityksen johtoryhmälle määräajassa. Tässä tehtävässä tarvittiin erityisesti yhteistyötaitoja, kommunikointikykyä, vastuun ottamista ja paineensietokykyä.

Pelin toteutus kokonaisuutena oli meidän järjestäjien mielestä erittäin onnistunut ja palaute opiskelijoiltakin oli hyvin positiivista. Saimme työelämää mukaan peliin myös yhteistyöyrityksen avulla, sillä pelin toteutukseen osallistui myös Call Waves Solutions Oy, joka vastaili yhdessä pelin osuudessa pelaajien whatsapp-viesteihin antaen lisäohjeita peliin. Tänä keväänä rakennettu pelikokonaisuus toteutetaan yleisön pyynnöstä myös tuleville 1. vuosikurssin opiskelijoille ensi syksynä ryhmäyttämisen apuna. Kokemus oli niin antoisa, että meillä Mikkelin lukiolla on herännyt jo ajatuksia uuden pelikokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta!

Vihreää virtaa- lähiympäristöpäivä

Lempäälän lukion Virta kampuksella on 14. ja 15.4. #VihreääVirtaa-lähiympäristöpäivä, johon jokainen voi ottaa osaa katsomalla tuottamiamme videoita ja tekemällä fiksumpia valintoja! Aiheina mm. liikenne, ruoka ja kotien lämmitys.

Menossa mukana suuri joukko vaikuttajia ja asiantuntijoita, kuten räppäri Paleface, meteorologi @KKotakorpi, painonnostaja @RoininenTeemu, Lempäälän kunnanjohtaja @KjRamo ja ekopsykologi Kirsi Salonen. @YleTampere@LVSanomat@WWFSuomi#HINKU#Lempäälä

Teknologiataitoja oppimassa

Teknologiataidot ovat osa työelämätaitoja. Tänä keväänä Lempäälän lukiossa panostetaan erityisesti ohjelmointiin. Viidennessä jaksossa olevalla todistamisen ja lukuteorian kurssilla perehdytään Python ohjelmointiin työkaluna lukuteoreettisten ongelmien ratkaisussa. Tätä tukemaan perustettiin myös ohjelmointityöpajat, jossa halukkaat voivat ottaa Python-ohjelmoinnin haltuun jo ennen matematiikan kurssin alkua. Pajatyöskentelyn välillä oppilaat ratkovat ongelmia https://tie.koodariksi.fi/ sivustolla. Opittuja taitoja voi hyödyntää myös kurssi- ja yo-kokeissa, sillä Python-tulkki on käytettävissä myös Abitti-ympäristössä.

Suomessa on pula 10 000 koodarista, joten toivotaan että mahdollisimman moni innostuu asiasta jo lukiossa.