Avainsana-arkisto: lukiokoulutus

RSMP-motiiviprofiilien teko Kuopion lukioissa

Steven Reissin motivaatioteoria ja 16 elämän perustarvetta 
 

Reiss Motivaatioprofiilin (engl. Reiss Motivation Profile®) tieteellinen pohja tulee amerikkalaisen psykologian ja psykiatrian professori Steven Reissin motivaatiotutkimuksesta. 

Vuonna 1995 hänen tutkimusryhmänsä aloitti laajan tutkimuksen ja löysi tuhansien testihenkilöiden avulla yhteensä 16 psykologista perustarvetta, jotka löytyvät jokaisesta ihmisestä. Nämä perusmotiivit täytyy tyydyttää, jotta tuntisimme elämämme mielekkääksi. Ne muodostuvat sekä geeniperimämme että lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista, ja pysyvät tähän asti tehtyjen tutkimusten mukaan suhteellisen samoina läpi koko elämän. Siksi ne tarjoavat meille pitkäjänteistä orientaatioapua yksilöllisiin tarpeisiin ja motivaatioon. (www.motivaatiotalo.fi) 

Motiviiprofiilien teko neljässä eri lukiossa Kuopiossa 

Ohjatusti kohti tulevaisuuden työelämää -hanke mahdollisti RSMP  -motiiviprofiilien (Reiss School Motivation Profile) laajamittaisen pilotoinnin neljässä eri Kuopion lukiossa lukuvuonna 2019-2020.  

Profiileja tehtiin Kuopion Klassillisessa lukiossa, Kuopion Lyseossa, Kallaveden lukiossa sekä Kuopion taidelukio Lumitissa yhteensä noin 350 opiskelijalle. Kuopion Lyseossa ja Kuopion taidelukio Lumitissa profiilien tekoa ohjasi opinto-ohjaaja Reetta Varis. Kallaveden lukiossa profiilien teko ja purku tehtiin yhteistyössä lukion omien opinto-ohjaajien Anne Sivénin ja Timo Piiraisen kanssa. Kuopion Klassillisen lukion profiilien teosta vastasivat lukion omat opinto-ohjaajat Markku Ukkonen, Juha Torniainen ja Jonna Kuusisto. 

Kaikissa lukioissa kohderyhmänä olivat toisen vuosikurssin opiskelijat. Profiilit tehtiin OP2 -kurssin tunneilla ja purettiin n. 10 opiskelijan pienryhmissä. Tämän lisäksi koulumotivaatiovalmentajakoulutuksen käyneet opinto-ohjaajat ovat voineet käyttää profiileja myös yksilöohjauksessa. Useat opinto-ohjaajat ovat kommentoineet, että profiili on oivallinen työkalu jatko-opintosuunnitelmien teossa ja itselle sopivan työn pohdinnoissa.  

Palautekyselyn perusteella opiskelijat kokivat, että profiilin teko vahvisti käsitystä itsestä ja antoi uusia näkökulmia omiin tarpeisiin, sekä auttoi jatko-opintovaihtoehtojen suunnittelussa. 

Erittäin mielenkiintoinen kokemus ja itselleni jäi siitä paljon käteen!” (lukio-opiskelija) 

“Kiehtova kokemus!” (lukio-opiskelija) 

Kuopion klassillisessa lukiossa motiiviprofiileja on tehty jo useamman vuoden ajan. Opinto-ohjaajat järjestivät OpoCoaching ry:n pyynnöstä webinaarin tammikuussa 2021, jossa he kertovat profiilien teon käytännön toteutuksesta Klassikan lukiossa.  

Haluatko lisätietoa RSMP -motiiviprofileista?  

Suomessa motivaatioprofiilien käyttöä organisoi ja hallinnois Suomen motivaatiotalo. www.motivaatiotalo.fi 

Koulumotivaatiovalmentajien koulutuksesta vastaa OpoCoaching Oy. https://opocoaching.fi/