Gradia-lukiot

Gradia vastaa koko hankkeen koordinoinnista, kokonaisraportoinnista ja viestinnästä. Gradia-lukiot kehittää tavoitteiden mukaista toimintaa toteuttamalla omalla toiminta-alueellaan toimenpiteitä. Gradia-lukiot tekee yhteistyötä Keski-Suomen yrittäjien kanssa yrittäjien osallistamiseksi. Hanke muodostuu kolmesta kokonaisuudesta, työpaketista. Työpaketit ovat Uusi lukio & OPS, Pedagogiikan kehittäminen ja Lukiolaisen motivaatioprofiili opinto-ohjauksen apuna.

Hankkeen aikana Gradia-lukioissa järjestetään työpajoja henkilöstölle uuden lukiolain tavoitteiden kirkastamiseksi. Hankkeen aikana järjestetään yhteisiä työpajoja ja / tai tilaisuuksia lukion henkilöstölle ja alueen työ- ja yrityselämän edustajille, joissa konkretisoidaan tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet. Hankkeessa kartoitetaan uuden lukiolain mahdollisuuksia opintojen uudenlaiselle integroinnille. Hankkeessa mallinnetaan integraatiokursseja työelämältä tulleiden tarpeiden pohjalta. Hankkeessa luodaan opiskelijoille raamit ja työkaluja oman osaamisen löytämiseen, tunnistamiseen ja kehittämiseen.

Opetus- ja ohjaushenkilöstöä perehdytetään tunnistamaan sekä määrittelemään opiskelijoiden tietoja ja taitoja ja annetaan valmiuksia tiimityön ohjaamiseen. Opettajat kehittävät yhteistyössä yritysten ja korkeakoulujen kanssa projektiviikon / -projektiviikkojen toimintamallia. Hankkeessa luodaan ja pilotoidaan integroituja opintokokonaisuuksia, joissa painotetaan aina jotakin työelämän taitoa. Hankkeessa luodaan työelämälähtöisen alumnitoiminnan malli

Gradia-lukioiden hanketoimijat, opinto-ohjaajat ja opettajat perehtyvät RSMP-työkaluun ja hyödyntävät muilla hankeverkoston jäsenillä jo olemassa olevaa tietoa työkalun tarjoamista mahdollisuuksista.

“Raikasta vaihtelua, etäaikana hieno rohkea toteutus!” – Työelämän edustajat mukana Gradia-lukioiden LOPS-työskentelyssä 21.10.2020

Tavoitteena on vahvistaa lukion ja työelämän vuoropuhelua työelämän osaamistarpeista sekä tukea opiskelijoiden kykyä toimia tulevaisuuden muuttuvassa työelämässä.  Lukiot haluavat saada työelämän edustajat aidosti mukaan paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Tällä yhteistyöllä lukioissa voidaan ennakoida ja ottaa huomioon uudessa opetussuunnitelmassa ja opetuksessa työelämän jatkuva ja kiihtyvä muutos ja sen mukanaan tuomat tarpeet.  

Vaikuttamisen ja kansainvälisyysviikko Global Action Week Lyseon lukiossa 26.-30.10.2020

Gradiassa Jyväskylän Lyseon lukion lukuvuosisuunnitelmassa on viisi teemaviikkoa. Vaikuttamisen ja kansainvälisyysviikon eli Global Action Weekin tavoitteena oli nostaa esille erilaisia vaikuttamisen keinoja globaalilla tasolla.

Gradia-lukiot ja Keski-Suomen Yrittäjät yhdessä kohti tulevaisuuden työelämää

Gradia-lukiot ja Keski-Suomen Yrittäjät haluavat lisätä yhteistyötä lukiolaisten työelämävalmiuksien ja opettajien työelämäosaamisen vahvistamiseksi sekä koulun ja työelämän kehittämiseksi. Gradia-lukioiden tavoitteena on systemaattinen yhteistyö yritysten kanssa, työelämäjaksojen ja asiantuntijoiden verkoston rakentaminen sekä yhteisten tapahtumien ja kurssien toteuttaminen.