Työpajoista vauhtia tasa-arvotyöhön

Gradian opiskelijoiden tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyöhön osallistuivat kevään 2021 aikana henkilöstön osalta kaikki eri kampusten hyvinvointiryhmät (HYRY-ryhmät) ja opiskelijoiden puolesta kaikki Gradian opiskelijakunnat ja -yhdistykset. Maaliskuussa pidettiin aloitustapaaminen aiheen tiimoilta Teamsissa sekä hyvinvointiryhmien puheenjohtajille että opiskelijayhdistysten ja -kuntien ohjaaville opettajille. Tapaamisessa esiteltiin prosessin taustaa ja tavoitetta. Lisäksi eri ryhmien edustajat saivat tapaamisen jälkeen mukaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyöhön liittyvät ennakkotehtävät omien ryhmien työstettäväksi huhti-toukokuussa pidettäviin työpajoihin. Ennakkotehtävät laadittiin työtämme sparraavan Potentiaali-hankkeen toimesta. Neljän tunnin työpajat järjestettiin vallitsevan koronatilanteen johdosta myöskin Teamsissa huhti-toukokuun vaihteessa siten, että työpajoissa oli mukana kaksi edustajaa kustakin ryhmästä hanketoimijoiden lisäksi. Työpajoissa jatkettiin ennakkotehtävien myötä aloitettua työskentelyä yhdessä.

Ennakkotehtävät ja työpajat onnistuivat erinomaisesti ja niistä saatiin tuotoksina runsaasti materiaalia suunnitelmatyöhön. Tuotoksia leimaa toive kaikenlaisesta asenteellisesta, sosiaalisesta, psyykkisestä ja fyysisestä esteettömyydestä. Erityisesti nousi esille ajatus koko Gradiaa koskevan me-hengen luomisesta ja tutustumisesta toisiimme yksilöinä. Järjestelmätasolla toivottiin saatavan nimeen ja sukupuoleen liittyvät merkinnät ja kyselyt nykyaikaan. Kampuksille toivottiin unisex-tiloja. Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta tulee viestiä myös koteihin ja työssäoppimispaikoille. Opiskelijoiden osallisuutta kaikessa toiminnassa tulee lisätä. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvän tiedon lisääminen, koulutus, tapahtumat, teemapäivät ja erilaiset kampanjat katsottiin tarpeelliseksi.

Kevään perusteella hyvinvointiryhmillä ja opiskelijayhdistyksillä tulee olla jatkossakin enemmän roolia tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyössä. Lisäksi työn tulee olla jatkuva prosessi, jota koko ajan edistetään ja ylläpidetään eikä pelkästään ainutkertainen paperinmakuinen suunnitelma.

Lisätietoja Ari Porki, ari.porki@gradia.fi, 0403414433 tai Anne-Mari Landén, anne-mari.landen@gradia.fi, 0403416396

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *