OHTO+ -hankkeen päätöstapahtumassa ”Digiohjauksen aallonharjalla” visioitiin digitaalisen ohjauksen tulevaisuudennäkymiä. Seminaari toteutettiin hybridisti Paidiassa, joka on elävä tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristö. Se sijaitsee fyysisesti uudella Nokia-areenalla. Oppimisympäristön tavoitteena on tuoda korkeakouluyhteisön toimintaa lähemmäksi ihmisiä ja kehittää tapaa lähestyä tutkimusta vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, mikä sopikin mainiosti seminaarin teemaan. Suurin osa kutsuvieraista osallistui tilaisuuteen etänä ja tilaisuus lähetettiin suorana ulos. Seminaarin juontaja, taikuri ja mentalisti Jose Ahonen avasi tilaisuuden niin mystisellä lusikan taivutuksella ajatuksen voimalla, että jopa pääpuhuja Teemu Arina jäi sanattomaksi – mitä ei usein tapahdu. Teemu Arina on digitalisaation asiantuntija, biohakkeri, tietokirjailija sekä teknologia-alan sarjayrittäjä.
Arina lähti näkemyksestä, että teknologia on ihmisen jatke ja saa merkityksen siitä, miten sitä käytämme. Voimme valita välineet, joita käytämme mutta voiko kone imitoida opinto-ohjaajaa? Kysymys voi tuntua jopa absurdilta, mutta teknologian käyttöprosessi menee yleensä niin, että ensin jotakin uutta innovaatiota ihmetellään, sille ehkä nauretaan, sitä vastustetaan ja lopulta kaikki käyttävät sitä (esim. kännyköiden kehitys). Työ on muuttumassa sellaiseksi, että olennaista on päästä mukaan sellaisiin verkostoihin, joista tieto löytyy. Nykyään ei enää tarvitse tietää tai muistaa yksin. Tästä Arina käyttää Siemensin & Downesin (2005) kehittämää käsitettä konnektivismi: tieto omaksutaan verkostoiden rakenteista. Ei tarvitse tietää yksin, vaan oppiminen tapahtuu osana sosiaalista verkostoa, jossa tietoa jaetaan ja sitä sovelletaan tilanteen mukaan uudelleen. Koulussa pohdinnan arvoista on, että osaammeko antaa välineitä siihen, että koko ajan muovaudumme uudestaan. Arinan mukaan nykyinen koulu on kuin huonosti suunniteltu peli, jossa tutkinto voi jumiuttaa ihmisen tietylle alalle sen sijaan, että hänen olisi tärkeää adaptoitua ja uudistua. Oppimisympäristöt ovat oikeasti opetusympäristöjä, jotka palvelevat instituutioita eivätkä yksilöitä. Ihminen on koko ajan enemmän algoritmien tuote. Tulevaisuudessa parhaat oppimispolut perustuvat datan analysointiin (esim. Duolingo, joka adaptoituu koko ajan suhteessa osaamistasoon). Miten teknologia voisi monipuolistaa ja rikastuttaa esimerkiksi etäkokouksia eikä köyhdyttää niitä? Digitaaliset kokemukset ovat myös todellisia kokemuksia. Etäoppiminen voi jatkossa olla sitä, että opiskelija menee kouluun ja lähioppiminen sitä, että asiat tapahtuvat verkossa.
Arina esitti kolme ydinkysymystä nykypäivän työelämässä menestyjälle: voiko asian automatisoida, voiko sen optimoida ja miten sen voi ulkoistaa? Digitaalinen teknologia on oppijan teknologiaa, jossa tärkeimpiä taitoja ovat geneeriset taidot kuten viestintätaidot, yhteistyötaidot, luovuus, ja kriittinen ajattelu. Koko ajan pitäisi miettiä, kenen kanssa asioita voi oppia, sillä oppiminen on toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. Ymmärrystä tulee rakentaa ja kehittää yhdessä. Mark Weiserin (1991) mukaan merkittävimmät teknologiat ovat niitä, jotka katoavat. Ne sulautuvat jokapäiväiseen elämään erottamattomalla tavalla.
Kommenttipuheenvuorossaan Sari Miettinen (UTU, Tulevaisuuden tutkimuskeskus) pohti teknologian käyttöön liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Teknologian käyttö ohjauksessa korostaa välineitä ja sovelluksia, jolloin on syytä pohtia, kuka nämä sovellukset on tehnyt, millaisilla oletuksilla ja tarkoitusperillä. Miten digitaalinen ohjaus vaikuttaa ohjattavaan, ohjaukseen ja vuorovaikutuksen luonteeseen? Ihminen valitsee yleensä sitä, mikä on hänelle jo tuttua – algoritmit suosittelevat yleensä tuttua ja mieleistä, mutta se ei ole välttämättä oppimisen näkökulmasta tärkeää. Erilaiset digitaaliset sovellukset keräävät ihmisistä paljon tietoa. Kuka tämän tiedon omistaa? Tällaiset asiat on tehtävä näkyviksi.
Tulevaisuuden visioissa tekoäly voi pian ohjata ihmistä tekemään tarkempia ja realistisempia tulevaisuuden valintoja omien senhetkisten kykyjensä ja toiveidensa pohjalta, mikä voi lisätä ihmisen jaksamista ja itsetuntemusta. Näin ihminen siirtyy teknologian passiivisesta käyttämisestä aktiiviseksi oman elämänsä suunnittelijaksi. Verkossa tapahtuva ohjaus voi myös sujuvoittaa moniammatillista yhteistyötä ohjauksen laajalla kentällä – ohjaus tulee ohjattavan luokse eikä ohjattavan tarvitse siirtyä ihmiseltä toiselle. Kaikenlainen oppiminen ja ohjaus tulee olemaan yhteisöllistä ja mahdollistaa tiedon jakamisen verkostoissa tehokkaasti. Tällainen mahdollisuus on jo esimerkiksi ohjaustaverkossa.fi – palvelussa.
OHTO+ hanketuloksia esiteltiin monipuolisesti. Ammatillisten oppilaitosten kehittäjäverkoston vertaisoppimisen työpajoja pidettiin eri aiheista (mm. digitaalisen ohjauksen kipupisteet, ohjaajan digitaalinen hyvinvointi, tekoäly ja analytiikka ja digitaalisen ohjauksen itsearviointityökalu). Mikko Mattila Tampereen kesäyliopistosta esitteli 17webinaarin tuloksia digitaaliseen ohjaukseen liittyen, jonka jälkeen Mikko Turunen Tamkista esitteli hienon 360 virtuaalisen ohjaajan työtilan, josta pääsee tutustumaan hankkeessa kehitettyihin välineisiin. Hankkeen projektipäällikkö Janniina Määttä kertoi opintopolku.fi -palvelun käytön tehostamisesta ja Mervi Pasanen sekä Virpi Koskelo Jamkista avasivat vertaisoppimisen ja -kehittämisen prosessia. Kehittäjäkumppaneiden videotervehdyksen jälkeen he esittelivät digitaalisen ohjausosaamisen itsearviointityökalun. Sen tavoitteena on toimia ohjaajan ammatillisen kehittymisen tukena. Työkalu auttaa tunnistamaan digi- ja verkkopalveluja hyödyntävän ohjauksen osaamista ja kehittämiskohteita sekä asettamaan tavoitteita oman digitaalisen ohjaustoiminnan kehittämiseen. Digitaalisella ohjauksella tarkoitetaan verkkovälitteisesti tapahtuvaa ohjausta, jossa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa.
Teknologian kehitys on monipuolistanut ohjauksen toimintaympäristöjä. Asiakkailla ja ohjaajilla on käytössä monia eri vuorovaikutuskanavia ja sekä kahdenvälinen vuorovaikutus että yhteisöllinen työskentely ovat mahdollista yhtä aikaa niin fyysisessä tilassa kuin verkossakin. Laadukas ja saavutettava ohjaus edellyttää ohjaajilta digitaalisen ohjausosaamisen lisäämistä sekä taitoa käyttää teknologiaa sujuvasti osana ohjaustyötä tai ohjauspalveluiden hallinnointia.
Digiohjauksen tulevaisuudesta keskusteltiin paneelissa, jossa olivat mukana Sara Peltola Jyväskylän yliopistosta, Sari Miettinen Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta, Topias Kähärä Opetushallituksesta, Tea Remahl Koulutuskuntayhtymä OSAO:sta sekä Tarja Juurakko-Koskinen ja Jukka Kemppi TAOK:sta. Paneelissa pohdittiin kolmea teemaa: Suurin muutos, joka on muuttanut ohjausta digitaalisuuden myötä, miltä ohjaus näyttää vuonna 2032 ja miten tulisi huolehtia ohjaajan sekä ohjattavien hyvinvoinnista digitaalisissa ympäristöissä. Panelistien mukaan ohjaus on laadukasta, kun se on savutettavaa kaikille, mahdollistaa moniammatillisen vuorovaikutuksen (niin kasvokkain kuin verkossakin) ja on olemassa yhteinen, valtakunnallinen visio ohjauspalveluista.
Seminaarin huipensi Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama Lyömättömät, joka räppäsi freestylellä digiohjauksesta yleisön antamilla termeillä.
Downes, S. 2005. An Introduction to Connective Knowledge. Media, Knowledge &Education. Exploring New Spaces, Relations and Dynamics in Digital Media Ecologies. Conference Series. https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/33882/449459.pdf?sequence=1#page=84
Weiser, M. 1991. The Computer for the 21 st Century. Vol. 265, No. 3, SPECIAL ISSUE: Communications, Computers and Networks: How to Work, Play and Thrive in Cyberspace (SEPTEMBER 1991), pp. 94-105. https://www.jstor.org/stable/24938718
Kirjoittaja on Jukka Kemppi. Hän työskentelee Tampereen ammattikorkeakoulussa, Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja toimii OHTO+-hanketiimissä asiantuntijana.
