Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

QR -koodit osana opetusta

QR-koodi, se yleensä musta pikkuruutuja sisältävä neliö esim.eri tuotepakkauksissa, on varsin käyttökelpoinen myös opetuksessa.

Miksi, mitä ja miten?

Miksi – QR -koodien avulla on helppo kerrata jo opittua asiaa esim. Käsitteitä ja sanoja, mobilisoida oppilaita liikkeelle ja tehdä vaihtelua omaan opetukseen.

Mitä sitten QR – koodien takaa voisi löytyä?
– Google drivessa tehty Google lomake
– YouTubeen viety video
– tekstiä
– kuva
– web osoite
– email- osoite

Itse olemme kolleegani kanssa testanneet QR -koodeilla mm.

– liikeideasuunnistusta, jossa oppilaat kertasivat liikeidea käsitettä. Opettaja jakoi oppilaille yritykset, joiden liikeidean he tiivistivät neljään kysymykseen. Tietolähteitä toimivat yritysten omat verkkosivut. Tämän jälkeen he tekivät niistä QR-koodit. Koodit ripoteltiin ympäri oppilaitosta. Luokkakavereiden tehtävänä oli arvata, mistä yrityksestä kussakin ratissa oli kyse.

– teorioiden kertaamista visuaalisessa myyntityössä. Opettaja teki lyhyen videon kerrattavista asioista ja laittoi sen YouTubeen ja linkin QR-koodin taakse. Oppilaiden tuli ensin katsoa video ja tämän jälkeen vastata QR-koodien takaa löytyviin Google-lomakkeelle tehtyihin kysymyksiin.

Miten sitten QR-koodeja voi tehdä?

Pöytäkoneella löytyy runsaasti ilmaisia vaihtoehtoja QR-koodien tekoon. Ohjelmat löytyvät, kun kirjoittaa hakukoneeseen esim. QR-koodin teko tai create QR-code. Itse olen käyttänyt mm. Www.qr-koodit.fi/generaattori.

iPadilla olen käyttänyt QR reader nimistä ohjelmaa, jonka avulla voi myös ilmaiseksi luoda QR-koodeja.

QR-koodien käyttö on helppoa ja vaatii vain hieman luovuutta ja uskallusta kokeilla!

Win tabletti top paikalla ja wilma

Kaikki ei mene aina kuin suunnittelee, joten hyvinkin suunniteltu aikataulu voi joskus pettää.
Eli työssäoppimiskäyntien väliin jää joskus tyhjää aikaa, jolloin verkkoyhteydellä varustetun mobiililaitteen omaava opettaja, voi hyödyntää ajan kirjaamalla esim. edellisen näytön opiskelijan wilmaan.

Itse pyrin hyödyntämään ajan käyttöäni myös tienpäällä :).

Tämän lisäksi 3G yhteydellä varustettua tablet -laitetta voi hyödyntää esimerkiksi top-käynnin aikana ilmenneiden asioiden tallentamiseen opiskelijan koulutussopimukseen.

Tietysti myös sähköpostin ja wilma -viestien seuraaminen helpottuu niinäkin päivinä, kun aika menee työssäoppimispaikkoja kiertäessä.

Leba toiminnassa!

Tänään saimme vihdoinkin iPadit asennettua ja testattua.

Laitteiden säilytystä, siirto ja synkronointia varten hankimme:
– Leba Notecase for 16 iPads + master
– Airport Extreme Base Station

Masterkone iPadien hallintaan:
– Macbook Pro 13

Kuvan siirto tykille varten:
– Apple TV
– adaptereita

Konfasimme iPadit Apple Configuratorin avulla ja asensimme Omnia suositteleman Apps -paketin lähes kokonaisuudessaan. Käytämme kaikissa iPadeissa samaa Apple ID:tä johon olemme asentaneet appsit. Suojasimme iPadit Apple Configuratorin profiilien kautta siten etteivät oppilaat pysty itse Appseja asentamaan. 

Tavoitteemme on rakentaa 2 mobiililuokkaa, jotka voidaan siirtää Saimaan ammattiopistosta luokasta toiseen siten että AirPortin kautta luodaan mobiililuokalle oma lähiverkko, joka yhdistetään Internetiin Sammon normiverkon kautta.

Ja hyvin toimi heti ensi kokeilulla: testasin laitteet oman luokkani kanssa ja mitään ongelmia ei ilmennyt.