Opiskelija työskentelee hiusalan asiakaspalvelutehtävissä ja kohtaa erilaisia asiakkaita. Näyttöön sisältyy asiakkaiden tarpeidenja odotusten selvittämistä, tuotteiden ja palveluiden esittelyä ja myyntiä. Hän noudattaa hyviä asiakaspalvelutapoja sekä toimii vastuuntuntoisesti. Yritystoiminnan näytössä arvioidaan opiskelijan toimintaa asiakaspalvelutilanteessa yhden viikonmittaisella seurantajaksolla sekä pohdintatehtävällä.
OHJAAVA PALAUTE JA ARVIOINTI
Opiskelija arvioi työskentelyään kun koko asiakaspalvelujakso on päättynyt, erillisten arviointikriteerien avulla. Ohjaaja merkitsee omat huomionsa omaan lomakkeensa. Opiskeija ja ohjaaja käyvät ohjaavan palutekeskustelun lomakkeitten pohjalta. Keskustelussa on tärkeää löytää ne kohdat, jotka sujuvat hyvin sekä kohdat, jotka vaativat kehittämistä.
Arviointikeskusteluun osallistuvat opiskelija ,työelämän edustaja ja opettaja. Puheenvuoro on ensin opiskelijalla. Arviointi perustuu tutkinnon osan arvioinnin kohteisiin ja kriteereihin, opiskelijan itsearviointiin ja arviointikeskusteluun. Arvosanasta päättävät opettaja ja työelämän edustaja yhdessä. Tutkinnon osan ammattiosaamisen näyttö voidaan toteuttaa työskentelemällä NY-yrityksessä, osuuskuntatoiminnassa,Taitaja- kilpailussa tai työssäoppien yrittäjänä.
Opettaja kokoaa näytön arvioinnin ja dokumentoi sen kirjallisesti. Näytön dokumentointi: (lomake)