Save the Week 46

Viikolla 46/2020 tapahtuu!

Preppaa perustaitoja päivät! ovat Vahvistu verkossa hankkeen päätöstapahtuma vko 46, 9.11 – 13.11.2020.

Maanantaista perjantaihin, joka päivä tapahtuu, pieniä tai isoja asioita: virtuaalisesti, live stream versioina, tallenteina yms. Tapahtumista löytyy tarjontaa niin perustaitojen parissa työskenteleville opetus- ja ohjaushenkilöstölle, asiantuntijoille kuin perustaitoja vahvistaville opiskelijoille.

Viikon ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Syrjäytymisen ja osattomuuden vastaista työtä eristäytyneenä

Syrjäytyminen on karu termi ja sitä käytetään yleisesti, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Kuka on syrjässä ja mistä, vapaaehtoisesti vai pakon sanelemana? Monet mielikuvat syrjäytymisestä liittyvät henkilöihin, joilla ei ole koulutus- tai työpaikkaa, on alkoholisoitumista, päihteiden käyttöä tai mielenterveysongelmia tai näitä kaikkia yhdistettynä. Käytännössä siis elämää monien ongelmien kanssa, usein erossa muista vailla hyvinvointia. Ennen kaikkea syrjäytyminen tarkoittaa syrjään joutumista yhteiskunnan valtavirrasta, osattomaksi jäämistä monista asioista, joita suuri osa meistä pitää itsestään selvinä.

Syrjäytymisen sijaan voisimmekin puhua ulkopuolisuudesta tai osattomuudesta ja siihen liittyvistä tunteista. Näin ilmiö voisi liittyä elämäntilanteeseen eikä osoittaa väestöryhmää, yksilöä, asemaa yhteiskunnassa tai työssä. Syrjäytymisen kokemus voi syntyä kenelle tahansa, myös niille, jolla on ulkoisesti toimeentulo ja työpaikka. Tähän joukkoon moni meistä voi tällä hetkellä tuntea kuuluvansa – tuntea ulkopuolisuutta monesta asiasta. Olemme kuluvan kevään aikana saaneet itse kukin omassa elämässämme kokea, millaista on elää eristäytyneenä työyhteisöstään ja ystävistään. Olemme kuitenkin saaneet pitää perheemme, ja moni meistä myös työnsä. Osalle työstä tulikin yhdessä yössä etätyötä, osan on jatkettava työpaikoilla monien epävarmuuksien ympäröimänä. Silti tämä aivan poikkeuksellinen eristäytyminen on monille meistä ollut haastavaa aikaa. Sosiaalinen media on täyttynyt erilaisista purkauksista koulujen etäopetukseen, lasten kanssa kotona neljän seinän sisällä viihtymiseen, wc-paperin hamstraamiseen ja muihin lieveilmiöihin liittyen.
On hyvä muistaa, että moni elää erilaisissa laitoksissa, syrjässä ja ulkopuolisena työstä ja koulutuksesta, ystävistä, läheisistä, sukulaisista ja kenties muistakin kontakteista. Heille elämä on jonkinlaista poikkeusolosuhdetta ja ulkopuolisuuden kokemusta koko ajan. Mitä kansallinen poikkeustila sitten tarkoittaa niille, joilla ulkopuolisuus muista on osa arkea aina?

Jyväskyläläisen, purkutuomion saaneen kirkon seinään hiljattain ilmestynyt graffiti. Kuva Mikko Jakonen.

Julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on käsitelty runsaasti eristäytymisen vaikutuksia ihmiseen ja annettu neuvoja tilanteessa selviytymiseen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston psykologian professori Marko Elovainiota kommentoi tilanteesta: ”Koronakriisiin liittyy monella paljon ajan tappamista ja odottelua. Silloin kannattaa miettiä sitä, että tämä on vain väliaikainen vaihe, joka vain täytyy lusia. Tunnelin päässä on kuitenkin valoa: kesään mennessä elämä ehkä jo normalisoituu.” (Helsingin Sanomat 1.4.2020) Näkökulma on kiinnostava, erityisesti niiden kannalta, jotka tekevät työtä tai elävät tavallista arkea laitoksissa, esimerkiksi vankilassa tai muutoin eristetyssä ja valvotuissa olosuhteissa. Elovainio kuvaa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan sietämisestä käyttämällä vankilasanastoa, esimerkiksi ’lusia’-sanaa. Se, mikä meille näyttäytyy poikkeustilanteena, on heille pitempiaikaista arkipäivää. Mielenterveysongelmat, päihteet, sosiaalisen verkoston puute sekä vankilaympäristö ja muut laitoksissa eristyksissä asuvien päivät ovat jatkuvaa ajan tappamista ja odottelua, aina odotetaan jotain.

Meillä, jotka olemme poikkeustilanteen takia eristäytyneet vapaaehtoisesti yhteiskunnasta, on kuitenkin jatkuvasti mahdollisuus lähteä vapaasti vailla pakottavia rajoituksia esimerkiksi ulkoilemaan ja kauppaan. Mahdollisuutemme käyttää internetiä yhteydenpitoon ovat käytännössä rajattomat, toisin kuin niillä, joille eristäytyneisyys on arkipäivää. Meiltä ei ole kukaan perunut lomia, vaikka ulkomaille ei tällä kertaa päästykään – perhetapaamisista puhumattakaan. Herättää aika ristiriitaisia tunteita, että me joudumme pohtimaan sitäkin, miten me selviydymme, kun meidän on vietettävä näinä poikkeuksellisina aikoina aiempaa enemmän aikaa oman perheemme kanssa. Samaan aikaan toisaalla osa meistä ei saa tavata omia perheenjäseniään pitkiin aikoihin, ja pahimmillaan syrjäytymisen ja osattomuuden kokemukset perheissä kärjistyvät väkivallan uhkaan asti. Se, että kokee kyllästyvänsä viettämään aikaa samoissa tiloissa oman perheensä kanssa, on itse asiassa melkoista ylellisyyttä näinä aikoina.
Enemmistölle meistä tämä poikkeustilanne näyttäytyy väliaikaisena vaiheena, jonka epämukavuutta meitä tsempataan sietämään. Mutta miten tsempataan pitkäaikaistyöttömiä, mielenterveyden ongelmista kärsiviä, vuosikausien rangaistusta suorittavia? Syrjäytymiseen ja ulkopuolisuuteen ei tarjota juurikaan tsemppausta tai välineitä siitä selviytymiseen. Osattomuuden tunneli ihmisen elämässä saattaa olla niin pitkä, että sen päässä ei ole minkäänlaista valoa odotettavissa aivan heti. On eri asia valita eristäytymisensä kuin joutua eristyksiin tahtomattaan. Ihmiset ovat näissä haastavissa, pitkäkestoisissa eristystilanteissa monesti riipaisevan yksin.

Kuva: Pirita Korpivaara.

Elovainion mukaan myös koronakriisin meille aiheuttama yksinäisyys poikkeaa monista ihmisten kokemista yksinäisyyden kriiseistä, jotka yleensä tulevat yhdessä muiden isojen muutosten, kuten eläkkeelle jäämisen, työttömyyden tai puolison kuoleman kanssa: ”Silloin mieltä kuormittavat samaan aikaan monet asiat kerralla. Ihmisellä on iso riski jäädä yksin ja samaan aikaan vähemmän voimavaroja käsitellä tilannetta.” (HS 1.4.2020) Eri syistä syrjäytyneiden kohdalla tilanne on juuri tällainen. Riskiä lisää olennaisesti se stigma, joka erilaisiin syrjäyttäviin elämäntilanteisiin vahvasti liittyy, olipa sitten kyseessä pitkä työttömyys, vakava, työkyvyttömyyteen johtava masennus tai vankilatuomio.

Vahvistu verkossa -hankkeen ja myös monen muun projektin kokonaisvaltainen tavoite on tasa -arvon, osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen. Hankkeen toimenpiteillä tarjotaan tukea, opetusta ja ohjausta osallisuuden lisäämiseksi toisen asteen oppimisympäristössä. Kutsumme tätä työtä ennen kaikkea syrjäytymisen ja osattomuuden torjumiseksi. Se, että olemme joutuneet tekemään työtä poikkeusolosuhteisiin, etätyöhön eristäytyneeksi irti normaalina pitämästämme elämästä, pakottaa näkemään asioita eri näkökulmasta. Se on kuitenkin kapea ikkuna siihen eristäytymiseen, mistä monen elämässä voi olla kysymys. Jokainen meistä on kokenut tänä aikana erityisen tärkeäksi kuulla työkaverin äänen, jutella välillä hetken aikaa puhelimessa tai Teamsin välityksellä, kysyä, mitä kuuluu. Tämä on kokemus, josta meidän tulisi ottaa oppia. Poikkeustilanteelle emme mahda mitään, mutta yhteydenpito toistemme kanssa näinäkin aikoina kannattelee meitä. Se on myös se keino, jolla luomme osallisuutta. Yhteydenpito osattomuutta kokevien kanssa on erityisen tärkeää juuri nyt.

Teksti: Vahvistu verkossa Gradia tiimi Minna Viitanen, Annukka Norontaus, Raija Koskela, Terhi Keskinen