Facebook työssäoppimisen ohjauksessa, Sähköala

Kokeilun aihe: Facebookin käyttö työssäoppimisen ohjauksessa sekä TOP-päiväkirjana.

Toteutin kokeilun kolmannen vuoden sähköasentaja opiskelijoille. Tarjosin mahdollisuutta osalle ryhmästä (11/24), joista kokeiluun lähti mukaan 4 opiskelijaa.

Suurin syy poisjääntiin oli se, että opiskelijoilla ei ollut Facebook tiliä, eivätkä he halunneet sitä perustaa kokeilua varten. Yllätyin kuinka vähän opiskelijoista oli liittynyt Facebookiin ja kuinka moni olisi halunnut käyttää Facebookia, vaikka vaan, opiskeluja varten.

Muodostin Facebookiin suljetun ryhmän, jossa tapahtui sekä ohjaus että päiväkirjan pito. Ryhmään mukaan lähteneet kokivat tämän tavan toimia nykyaikaiseksi, ja ihmettelivätkin, että miksi emme ole käyttäneet aikaisemmin Facebookia opiskelussa.

Ohjauksellinen toiminta oli pääsosin erilaisten kyselyjen tuottaminen Facebookin kysely-työkalulla. Vastaukset tulivat opiskelijoilta nopeasti.

TOP-päiväkirjaa pidettiin aluksi melko laiskasti (pääosin ei ollenkaan), johtuen pitkälti siitä, että en ollut antanut ehken järkevää ohjeistusta kuinka päiväkirjaa voisi pitää. Opiskelijat kokivat, että tekstin kirjoittamiseen perustava päiväkirjan pito ei ole mukavaa lukea, eikä sitä ole mukava tehdä. Oppilaat tekivät itseohjautuvasti jakson lopuksi koonteja työssäoppimisjaksosta. Koonneissa oli kuvia tekemistään sähköasennuksista sekä kerrontaa mitä työt sisälsivät jne. Koonnit olivat erittäin loistavia oivalluksia, kuinka mobiililaitteita voidaan käyttää opiskelun tukena mm. raporttien tuottamisessa (reflektiot).

Yhteenveto kokeilusta:

Lyhyen kokeilun perusteella voisi todeta, että Facebook voisi olla yksi hyvä tapa aktivoida opiskelijoita TOP-jaksoilla sekä hyvä tapa tehostaa TOP-jaksojen seurantaa ja ohjausta. Facebookin lisäksi vastaavan tyyppisiä yhteydenpito sovelluksia on markkinoilla useita. Ryhmältä saadun palautteen pohjalta oppilaat olivat itse pitäneet, isommassa ryhmässä, yhteyttä toisiinsa, niin sanoin kuin kuvinkin, WhatsApp-sovelluksella. Näyttäisi siltä, että opiskelijat liittyvät herkemmin WhatsApp-tyyppisiin ryhmiin kuin Facebook-ryhmiin. On nähtävissä myös sellainen seikka, että opiskelijat haluavat kuulua ja näkyä omissa ryhmissään myös TOP-jaksoilla, jolloin muutoin eivät näe luokkakavereitaan.

Koekeilun perusteella ongelmaksi saattaa muodostua se, että kaikki opiskelijat eivät liitty esim. Facebookiin, jolloin ryhmänohjaamien saattaa muodostua haastavammaksi, kun joutuu käytämään useita eri viestintäkanavia. Näkisin, että opettajien kannattaa satsata siihen, että saa opiskelijat liittymään siihen ohjaussovellukseen, joka on valittu ko. jaksolle.

Omat kokemukset Facebookin käytöstä TOP-ohjauksessa ovat rohkaisevia. Mukaan lähteneiden opiskelijoiden positiivinen suhtautuminen SoMe:n käyttöön opiskelussa kannustaa kokeilemaan muitakin SoMe työkaluja, kuten blogit jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *