Kaikki kirjoittajan Jaana Sydänmaanlakka artikkelit

Wanhan ajan joulu 2014

Järjestimme luokkamme kanssa Wanhan ajan joulu – tapahtuman Jämsänkosken Aarresaaressa lauantaina 13.12.2014. Tapahtumaa oli järjestämässä myös Jämsänkosken kotiseutuyhdistys. Ohjelmaa oli tarjolla monenlaista, muun muassa korttien askartelua, joulunäytelmää sekä talutusratsastusta. Aakun tuvassa tontut lukivat jouluisia satuja. Perheen pienimmät ja rohkeimmat saivat istua pukin polvelle ja kertoa lahjatoiveitansa. Ruokapuolella oli tarjolla riisipuuroa rusinakiisselin kera sekä joulupipareita ja -torttuja. Myös lämmin mehu ja glögi tekivät hyvin kauppansa.

Aarresaari oli valaistu jätkänkynttilöillä, jotka toivat tunnelmaa hämärään talvi-iltaan. Etenkin lapset viihtyivät hyvin ulkosalla temmeltämässä karhun ja hiiren kanssa.WAJ2014waj uusi

Tavastian vierailu

__RYHM~1Ammattiopisto Tavastian matkailualan ensimmäisen vuoden aikuis- ja nuorisopuolen opiskelijat vierailivat Jämsänkoskella ja Jämsässä 3.-4.9.2014

MaMo12 järjesti kahden päivän opinto- ja tutustumismatkan ja sääkin suosi meitä. Tunnelma oli mukava ja koimme monenlaisia elämyksiä.

Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä ensi keväänä Hämeenlinnassa! 🙂

 

 

 

 

Bussioppaina FinnMETKO- messuilla

kesä-elokuu-14 134Olimme Finnmetkoilla busseissa oppaina. Kerroimme busseissa pysähdyspaikat,  aluksi tervehdimme ja lopuksi kiitimme kesä-elokuu-14 111asiakkaita ja toivotimme hyvää päivänjatkoa. Välillä oli vähän hermot koetuksella, kun oli  humalaisia miehiä kyydissä, ja he olivat niin kovaäänisiä että oli vaikeuksia sanoa tarvittavat asiat asiakkaille. Välillä sai myös puhua englantia kun oli ulkomaalaisia asiakkaita, mutta pääasiassa oli suomalaisia. Kaikenkaikkiaan messut olivat loistavat ja kaikki saivat varmasti hyvää ja tarpeellista kokemusta opastamisesta.

Alueoppaiden kokemuksia FinnMetkoilta

32 tuhatta messukävijää, yli 400 näytteilleasettajaa, 6 alueopasta. Jos nämä faktat olisi tiedetty torstai aamuna, en olisi uskonut että meistä on siihen.

kesä-elokuu-14 136FinnMETKO on Jämsänkoskella järjestettävä konetyöalojen kansainvälinen suurnäyttely joka vetää joka toinen vuosi messuvieraita ympäri Suomea sekä myös ulkomailta. Suurimpia näytteilleasettajia olivat esimerkiksi Ponsse, Komatsu, Nisula sekä John Deere.

Messuilla alueoppaiden töihin kuului asiakkaiden sekä muiden työntekijöiden auttaminen esimerkiksi eri yritysten osastoille, ravintolaan tai lähimmille vessoille. Onneksemme messuvieraat eivät olleet liikenteessä  liian totisella asenteella, joten ei ollut niin vakavaa jos emme välttämättä osanneet auttaa kaikissa tilanteissa.

kesä-elokuu-14 139Vaikka vastaan tuli monenlaista messuvierasta, säästyimme suurimmilta hankaluuksilta. Haastavimpia asiakkaita olivat humaltuneet miehet jotka eivät tienneet omia rajoja ja saattoivat ehdotella tai käyttäytyä epäasiallisesti. Esimerkiksi perjantaina selvitimme tilannetta jossa mies oli maannut sammuneena jo pitkän aikaa eikä häntä saanut herätettyä. Tilanne onneksi selvisi ja sammunutkin messuvieras saatiin herätettyä. Tärkeintä tässäkin tilanteessa oli toimia itse rauhallisesti panikoimatta!

Kokemuksena messut olivat erittäin hyvä opin paikka. Opimme paljon opastusta, joustavuutta sekä varmasti myös stressin- ja paineen sietokykyä. Pääsimme käyttämään myös suomen lisäksi muita kieliä ja tätä kautta moni sai varmasti lisää myös rohkeutta käyttää vierasta kieltä.

kesä-elokuu-14 121

Vanhainkotipäivä

Järjestimme osana matkailualan toimintaympäristöt-kurssia virkistyshetken kahteen vanhainkotiin, koskentielle ja Länkipohjaan. Molemmilla ryhmillä ohjelmassa oli bingoa ja yhteislaulua. Myös koirat pääsivät vierailulle mukaan vanhuksien rapsuteltavaksi. Länkipohjaan saimme mukaan myös taitavan harmonikan soittajan, joka säesti laulujamme vankalla ammattitaidollaan.

Molemmat sessiot menivät vähäisestä harjoittelun määrästä huolimatta oikein hyvin ja vanhukset pyysivät meitä palaamaan uudelleenkin ja taisimme jopa luvata, että niin tulisi tapahtumaan. Tehtävä opetti meille taas uudenlaisen asiakasryhmän kohtaamista ja käsittelyä. Vaikka jotkut vanhukset saattavat olla hyvinkin vaativia asiakkaita, kaikin puolin hyvä maku jäi suuhun koko hommasta.

– Tiia

Luokkaretki Tampereelle

Menimme 20.5. Tampereelle luokkaretkelle. Ensin ajoimme Pyynikille ja pidimme piknikin siellä, ja osa luokasta kävi tornissa katsomassa maisemia. Sen jälkeen suurin osa luokasta lähti Särkänniemeen, ja kuusi meistä lähti Tampereen keskustaan ostoksille. Olimme siellä imageensin parikymmentä minuuttia, kunnes neljä meistä sai  idean lähteä ajamaan Lempäälän Ideaparkiin, koska siellä oli enemmän kauppoja (sekä ruokapaikkoja…).  Viivyimme siellä n. neljä tuntia, jonka aikana saimme heseruokaa, uusia vaatteita ja Spice Icen ihanaa jäätelöä.  Sen jälkeen ajoimme takaisin Särkänniemeen, ja palasimme väsyneinä mutta onnellisina takaisin Jämsään. Allekirjoittanut pysyi kotona vain tunnin hereillä kunnes nukahti limsapullo kourassa sohvalle.. 😀

-Nea