Alueoppaiden kokemuksia FinnMetkoilta

32 tuhatta messukävijää, yli 400 näytteilleasettajaa, 6 alueopasta. Jos nämä faktat olisi tiedetty torstai aamuna, en olisi uskonut että meistä on siihen.

kesä-elokuu-14 136FinnMETKO on Jämsänkoskella järjestettävä konetyöalojen kansainvälinen suurnäyttely joka vetää joka toinen vuosi messuvieraita ympäri Suomea sekä myös ulkomailta. Suurimpia näytteilleasettajia olivat esimerkiksi Ponsse, Komatsu, Nisula sekä John Deere.

Messuilla alueoppaiden töihin kuului asiakkaiden sekä muiden työntekijöiden auttaminen esimerkiksi eri yritysten osastoille, ravintolaan tai lähimmille vessoille. Onneksemme messuvieraat eivät olleet liikenteessä  liian totisella asenteella, joten ei ollut niin vakavaa jos emme välttämättä osanneet auttaa kaikissa tilanteissa.

kesä-elokuu-14 139Vaikka vastaan tuli monenlaista messuvierasta, säästyimme suurimmilta hankaluuksilta. Haastavimpia asiakkaita olivat humaltuneet miehet jotka eivät tienneet omia rajoja ja saattoivat ehdotella tai käyttäytyä epäasiallisesti. Esimerkiksi perjantaina selvitimme tilannetta jossa mies oli maannut sammuneena jo pitkän aikaa eikä häntä saanut herätettyä. Tilanne onneksi selvisi ja sammunutkin messuvieras saatiin herätettyä. Tärkeintä tässäkin tilanteessa oli toimia itse rauhallisesti panikoimatta!

Kokemuksena messut olivat erittäin hyvä opin paikka. Opimme paljon opastusta, joustavuutta sekä varmasti myös stressin- ja paineen sietokykyä. Pääsimme käyttämään myös suomen lisäksi muita kieliä ja tätä kautta moni sai varmasti lisää myös rohkeutta käyttää vierasta kieltä.

kesä-elokuu-14 121

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.