Kaikki kirjoittajan Sirkku Riihimäki artikkelit

Wanhan Ajan Joulu 10.12.2016

Kauan odotettu ja pelätty päivä koitti.

Stressitason ja unettomien öiden perusteella voisin väittää, että jonkinasteista jännitystä on ilmassa.

Olen toiminut tässä projektissa projektipäällikkönä. Ensimmäinen kerta kun tällaisen vastuun otin harteilleni.

Tapahtuman suunnittelusta itseni lisäksi on vastannut aikuisopiskelijat Ekaterina Perflilyeva, Tiia Niemelä, Noelle Ruuhinen, Riina Piiroinen ja Daniela Jurgens.

Olemme saaneet tehdä saumatonta yhteistyötä yhdessä nuorisopuolen opiskelijoiden kanssa.

Nuoret osallistuivat valmisteluvaiheessa mm. muistolahjojen askarteluun.

 Tapahtumapäivän aamu alkoi jännittävissä merkeissä. Yksi merkittävässä osassa oleva opiskelija oli sairastunut. Järjestelmällisen tehtäväjaon muokkaamisen myötä saimme puuttuvat aukot täytettyä. Onneksi meidän tekijäporukka on valmis hyppäämään tehtävään kuin tehtävään jos tilanne niin vaatii. Se on suuri vahvuus.

Olimme edellispäivänä jo käyneet valmistelemassa Aarresaareen niin valmiiksi kuin vain mahdollista, joten tähän aamuun ei jäänyt kauheasti ennakkovalmisteluja.

Ainut paniikinlietsoja oli näytelmä, jota emme olleet ehtineet ennakkoon harjoitella juuri yhtään ja käsikirjoitukseenkin tuli vielä viimehetken muutoksia tapahtuma-aamuna.

Ensimmäisten asiakkaiden saapuessa olimme vielä harjoittelemassa näytelmää, sen yhden ja ainoan kerran ennen H-hetkeä.

Itse tapahtuma-aika sujui ongelmitta ja sujuvasti. Kaikki hoitivat roolinsa vastuullisesti ja hymyissä suin.

Vieraat pääsivät seuraamaan näytelmää, kuuntelemaan joulumuorin kertomia satuja, vapauttamaan tontun vankilasta aidolla joulunhengellä, askartelemaan kortteja, ajelulle ponin vetämällä kärryllä ja kasvomaalaustakin oli saatavilla.

Asiakasmäärän kuulimme lähes tuplaantuneen edellisvuoteen, suuri kiitos siitä kuulunee loistavalle markkinointitiimille. Tapahtuma on ollut hyvissä ajoin esillä niin sosiaalisessa mediassa kuin mainosmuodossakin.

 Saimme nauttia TAIANOMAISESTA illasta. Tähtitaivas, kuun loiste, pimeys, jätkänkynttilät, lyhdyt, vieraiden iloiset kasvot ja nauravat suut…se onni..

Tunnelma oli kuin aika olisi pysähtynyt. Sanoinkuvaamatonta. Tunnelma sai varmasti juroimmankin henkilön hieman herkistymään.

Kerroinkin opiskelijoille loppuillasta, että kun kerran tunnelma on tällainen, ei edes malttaisi lähteä pois. Mutta sekin aika koitti.

 Tapahtuman purku tapahtui erittäin sujuvasti ja tunti tapahtuman päättymisen jälkeen olimme jo palauttaneet tavarat paikoilleen ja valmiina kotiinlähtöön.

 Kotiin ajellessa ajatukset kokosivat tätä koko projektia kasaan, kuinka suuri työ tehtiin ja kuinka suuri palkinto siitä saatiin. Väitän, että paremmin ei olisi voinut mennä.

Me tehtiin se mihin pyrittiinkin, paras Wanhan ajan joulu ikinä!

 Koko projekti alusta loppuun saakka sujui ongelmitta ja käsittäisin että se on aika harvinaista kun isossa porukassa tehdään töitä.

Näin projektipäällikkönä en voi kun koko sydämestäni kiittää kaikkia mukana olleita.

Teitte todella mahtavaa työtä ja jokaisen pieninkin työpanos oli merkittävä. Meillä oli todella loistava tiimi.

 Palaute, mitä ollaan tapahtuman jälkeen saatu, niin asiakkailta, kotiseutuyhdistykseltä ja opettajiltakin, on ollut niin ylipositiivista että kyllä se laittaa hymyilemään seuraavat viikot kuin Naantalin aurinko.

Onnistumisen tunne on hieno tunne.

KIITOS!.

 Aino Lepola

WAJ-Projektipäällikkö

aakun-tupa-2 aakun-tupa joulupolku kirppu muori pukki-ja-muori pukki-ja-tontut ryhma tontut tyomiehet  

 img-20161209-wa0010

 tulet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MaMo14:n pakkaspäivä Patapirtin laavulla

Tänään totesimme, että alkuhankaluuksista huolimatta retkipäivästä voi tulla tosi mukava!

Aurinko paistoi, pakkasta -11 astetta ja lettujen paisto muurikalla onnistui jokaiselta! Opimme, miten lappilaiset pesevät muurikkapannun oikeaoppisesti ja miten vaatimattomaltakin näyttävällä tulisijalla onnistuu ruuan valmistus joukolle. Saimme maistaa muurikalla paistettua soijaa – joku taisi kutsua sitä pienen eläimen kieleksi…. 😉

Löysivätpä kolme onnellista metsästä aarteenkin! 🙂

Upea, harvinainen marraskuun pakkasperjantai!  kuva9kuva8kuva7kuva6kuva5kuva4kuva3kuva2kuva-1

Tampereella nääs…… 28.10.2016

Perjantaina 28. lokakuuta luokkamme, JMaMo14, suuntasi kohti Tamperetta. Minä, Jack ja Remu suunnittelimme luokallemme opastetun reissun Tampereelle. Tampereelle päästyämme ensimmäinen ongelma oli edessä: mihin pysäköidään autot? Parkkipaikan etsiminen oli aluksi yhtä tuskaa, mutta sitten löysimme sopivan paikan, josta lähdimme kävelemään kohti Tampere-taloa.

Tampere-talolla mitä oli vastassa oppaamme Pekka Mäkisalo. Hän kierrätti meitä ympäri rakennusta ja esitteli paikkoja. Hyvän ja tiedon täyteisen kierroksen jälkeen kiitimme opasta ja lähdimme Finlaysonille. Siellä minä, Jack ja Remu pidimme oman opastuksen Finlaysonista.

Oman opastuksemme jälkeen pidimme pienen tauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Vakoilumuseoon. Siellä meidät otti nuori mies vastaan ja toimi oppaanamme. Hän esitteli meille vakoilun menetelmiä. Itse menin ihan kananlihalle kuullessani, että museoon on lähetetty käytössä olleita vakoiluun tarkoitettuja esineitä nimettömänä. Hänen todella mielenkiintoisen, sekä mieleenpainuvan opastuksen jälkeen jokainen luokkalaisistamme sai viettää omaa aikaansa valitsemallaan tavalla melkein pari tuntia.

Lähdimme Tampereelta noin kahden aikaan takaisin Jämsään. Palautetta kysellessäni luokkalaiseni kehuivat meidän suunnittelemaa Tampere-päivää.

* Milla

tpe-1 tpe-2 tpe-3 tpe4 tpe5 tpe6

Ysiluokkalaisten markkinointipäivät 26.-27.10.2016

Oppilaitoksellamme järjestettiin yhdeksännen luokan oppilaille vierailupäivä, jonka aikana vieraat pääsivät tutustumaan kahteen valitsemaansa ammattialaan. Meillä matkailun puolella tutustujia kävi noin 160 oppilasta opettajineen.

Oma ohjelmamme alkoi Powerpoint- esityksellä, johon oli koottu alamme tärkeimpiä asioita. Teemanamme oli ”Halloween”, jonka perusteella loimme kolme eri pistettä vierailijoille. Koristelimme kaksi luokkatilaa itse tekemillämme koristeilla sekä rekvisiitoilla.

Ensimmäisellä rastilla oppilaat pääsivät kokeilemaan ja arvailemaan mustien laatikkojen sisältöä. Tehtävästä oli mahdollisuus voittaa palkinto, mikäli oppilas kykeni arvaamaan kaikkien laatikoiden sisällön. Toiselle pisteelle olimme suunnitelleet Alias- pelin, johon olimme itse valinneet matkailuaiheisia sanoja suomeksi ja englanniksi.

Kolmannella pisteellä oppilaat pääsivät leikkimään ”Trick or Treat” -peliä, jossa jokaiselle osallistujalle jaettiin lappu, jonka mukaan tuli toimia. Lapuissa oli erilaisia tehtäviä ja muutamissa oli myös karkkipalkinto.

Koko ryhmämme mielestä onnistuimme hyvin ensimmäisessä isossa omassa projektissamme – yhteistyömme sujui erinomaisesti ryhmän kesken!

JMAMO16 (Aatu&Miisa)

halloween-1 halloween-2 halloween-3 halloween-4

NY-TOIMINTA

blogi 1Matkailualan ”ykköset”, eli JMaMo15 lähti mukaan Nuori Yrittäjä –ohjelmaan, jossa tarkoituksena on kokeilla yritystoiminnan pyörittämistä vuoden ajan. Vuoden kuluttua katsotaan, mitä on saatu aikaiseksi, tulot jaetaan työtuntien mukaan ja yritystoiminta lakkautetaan, ellei joku halua sitä jatkaa.

Yritys nimettiin Travel & Tourism Events NY:ksi. Yrityksen liikeideaan kuuluu opastuksia Jämsän seudulla erilaisiin kohteisiin ja se tarjoaa työvoimaa erilaisiin yleisötapahtumiin ja niiden järjestämiseen.

Ensimmäinen työtarjous tulikin jo melkein heti yrityksen perustamisen jälkeen. Lauantaina 7.5.2016 Tokmannilta pyydettiin kasvomaalajia ja ilmapallojenjakajia liikkeen puutarhapuolen avajaisiin.bldia

tokmanni

MARKKINAPÄIVÄ 6.5.2016

Jämsän Ammattiopiston alueella järjestettiin ns. Markkinapäivä, jossa eri alat esittelivät toimintaansa. Päivän lopuksi pidettiin huutokauppa, jossa kaupattiin jos jonkinmoista tavaraa. Tapahtuman muu osuus sisälsi mm. musiikkia, Pop Up –myymälöitä, kahviloita, ensihoito- ja metsätyönäytöksiä, non-stop-jalkahierontaa ja lapsille seikkailurataa, kasvomaalausta, ja onnenpyörässä pääsi kokeilemaan onneaan.

JMaMo15 –ryhmän opiskelijat olivat tapahtuman oppaina infopisteissä. NY-yritystoiminta tuotiin mukaan kasvomaalaus- ja onnenpyöräpisteessä sekä itsetehtyjen äitienpäiväkorttien myynnissä.