Pajoissa

Kevääseen ovat kuulunut myös ohjauspajalaisten viimeiset pajat. En ole vielä tullut kertoneeksi niistä, kun olen ajatellut pääseväni useampiin. Valitettavasti moni jäi minulta pois sairastelun takia.

Chikako piti meille ystävänpäivän aikaan origami- ja kalligrafiapajan, jossa teimme ystävänpäivätervehdyksiä. Mukavaa puuhailua hyvässä hengessä, niin kuin aiemmikin Chikakon pajoissa.

Näistä harakanvarpaista olin erityisen ylpeä
Kotona harjoittelin vielä kurkien taittelua

Mimosa puolestaan piti alkukeväästä metallilankapajoja, joista kahteen pääsin osallistumaan. Toisessa pajassa teimme haltiakorvia kuparilangasta oman korvan malliin ja toisessa miniatyyrikristallikruunuja. Oikeita helmiä nämäkin pajat. Korvanlehtikoruja olen satunnaisesti käyttänytkin.

Mimosan Korvalehden korupaja

Ohjausryhmän pajat

Syksy on ollut täynnä kiirettä ja sairastelua, mutta aika moneen pajaan kerkesin osallistumaan. Näistä muutaman mainitakseni.

Tuijan Ekoprint-paja

Tanjan Ruma-joulupaita -paja

Tuulin Kehräyspaja

Chikakon joulukoristepaja

Huopaa ja rukkasia

Lokakuusta joulukukuuhun osallistuin ohjausryhmäläisten pajoihin sekä valmistelin omaa näyttöäni aiheesta. Tein samaan aikaan näyttöä kulttuurilähtöisestä tuotteistamisesta. Kulttuurilähtöisen tuotteistamisen aiheena tutkin rukkasten historiaa ja käsiin liittyvää tapakulttuuuria sekä karjalaista kinnasperinnettä.

Kulttuurilähtöinen tuotteistaminen

Tästä johdin aiheen myös ohjaustoiminnan näyttööni. Ajatukseni oli, että pitäisin huovutus- ja ompelupajan, jossa tekisimme rukkasia kierrätysmateriaaleista muiden opiskelijoiden kanssa. Käytin useanmman viikon hieroen rukkasten kaavoja, keräämällä tietoa ja testaamalla rukkasten malleja.

Ensin oli suunnittelu

Ajatuksena oli harjoituspajassa huovuttaa ohutta levyhuopaa, joka tulisi osaksi kierrätysrukkasia ompelupajassa. Harjoittelin ensin itse tekemään tasohuopaa, joka olisi sopivan vahvuinen rukkasten selkämyksiin. Otin mittoja, että sain tehtyä huovutusohjeet pajaohjelmaa varten.

Suunnittelin myös ompeluohjeita ja keräsin ihmisten käden kuvia malliksi kaavojen suunnitteluun.

Huopahaaveilu

Huopahaaveilu paja onnistui hyvin ja sain ohjata 5 eritasoista huovuttajaa tasohuovan valmistukseen. Moni teki kauniita tasohuopia ja jopa parempia kuin itse teen. Harmi ettei tullut otettua kuvia enempää.

Kinnaskaaos

Kinnaskaaos pajan tarkoituksena oli madaltaa kynnystä lähteä ompelemaan.
Olin hankkinut kierrätyskeskuksesta jäätävän määrän materiaaleja esim. rukkasten turkisvuoriksi.
Koska pajaa jouduttiin sairastumiseni takia siirtämään kaksi viikkoa, moni huopakurssille osallistunut ei päässyt paikalle. Onneksi muita kiinnostuneita riitti ja moni toi omia materaalejaan ja sain peräti 9 ohjattavaa kinnaskurssille. Paja meni hienosti!

Ohjaustoiminta

Ohjaustoiminnan tunneilla saimme tehtäväksi suunnitella askartelupajaa 7-9 vuotiaille lapsille. Pajan nimeksi tuli Valonkaupungin teemaa mukaillen Kiiltomatoja ja tulikärpäsiä.

Yllättävän haasteellista oli miettiä, millaisia askarteluja sen ikäinen lapsi jaksaa tehdä. Lupasin viikonlopun aikana valmistaa pari versiota muotista, jossa voi taitella rautalankaa siipien muotoon. Pyysin myös omia lapsia askartelemaan ötököitä testatakseni, onko askartelu kiinnostava lasten mielestä. Valitettavasti materiaalivaihtoehdot olivat kotona aika rajalliset.

9-vuotias käytti askarteluun 30 minuuttia ja lopun aikaa leikkimiseen ”Toukka Lentokaisella”. Kysyin häneltä, että olisiko halunnut toukalle silmät, jotka liikkuvat tai ainakin tussilla piirtää sille silmät. Vastasi, että toukka ei tarvitse tarvitse silmiä, kun näkee hyvin ilmankin.

Toukka Lentokainen

11-vuotias askarteli tunnin ja harkitsi enemmän helmien yms. valintaa eikä jäänyt leikkimään, mutta palasi myöhemmin askartelemaan erilaisen version.

Päällimmäisenä ajatuksena mieleeni jäi, että mielikuvitus on lapselle tärkeämpää kuin materiaalien moniaisuus tai laadukkuus.