Suojattu: Taikahattuja
Matto pääsi kotiin
25.4. matto pääsi kotiinsa. Kaikki olivat iloisia, kun se sopi niin hyvin paikkaansa.



Suojattu: Asiakastyö itsearviointi
Suojattu: Asiakastyöstä
Matto alkaa olla valmis
Asiakastyönä suunnittelemani ja toteuttamani matto alkaa olla loppumetreillä. Maton päihin tulee vielä viimeistelynä mustat kanttinauhat. Paljon kommelluksia ja oppia tuli matkalla, mutta matto vastaa hyvinkin pitkälti suunnittelemaani kuvaa.

Maton suunnittelu
Viikko 7 meni suurimmalta osin maton suunnittelussa ja kudonnan valmistelussa. Paljon olikin mietittävää kuvioiden ja värien sijoittelussa. Asiakas oli tyytyväinen maton kuvioihin ja väreihin.



Perjantaina sain vielä niisittyä hyvän matkaa. Pian pääseekin jo kutomaan! Lopuksi vielä kuva etäpäivän puuhista. Keinutuoli osoittautui hyväksi apuriksi.

Koematto
Tänään sain valmiiksi pikkuruisen koematon asiakastyötä varten. Kokeilin erilaisia poljentoja 6-vartisen ruusukkaan sidonnalla. Tein koemattoon myös muita materiaali- ja kudontakokeiluja. Loimilangoista oli puolet mustaa ja puolet valkoista.

Asiakastyön suunnittelu
Asiakastyön suunnittelu alkoi viikolla 6.
Olen jo pidempään luvannut tehdä äidille maton keittiöön, mutta en ole kerennyt. Nyt ryhdyin maton tekemiseen asiakastyön muodossa. Värjäyksen viimeisellä viikolla värjäsin vielä pari lakanaa matonkuteiksi. Tarkoituksena oli saada limetin vihreää ja mielestäni värjäys onnistui hyvin.


Keltaisista lakanoista tuli turkoosia ja limeä

Lakanoiden sävyt sopivat hyvin keittiön väreihin 
Asiakkaan toiveena maton väreiksi olivat limen vihreä, sinisen ja vihreän sävyt sekä musta. Pienissä määrin myös valkoista oli toiveissa, mutta punainen oli kiellettyjen listalla. Mitoissa päädyimme 80×180 senttiseen mattoon ilman hapsuja.

