Viikolla 5 pääsin tutustumaan happoväreillä värjäämiseen. Happovärejä käytetään proteeniinikuitujen kuten villan ja silkin värjäämiseen. Ensimmäisenä pataan pääsivät lapaset. Ensin parsin hiutuneet peukalot ja pesin lapaset. Värin sekoittelu meni hiukan vikaan ja lapasista tuli ruskeat. Luultavasti värjään lapaset vielä kertaalleen myöhemmin.
Seuraavaksi värjäsin neulomani huivin. Olin pikkaisen hukassa, kuinka huivi värjätään, mutta sain opiskelutovereilta ja opettajilta hyviä neuvoja. Huivin värjääminen olikin tosi hauskaa, koska värejä oli niin monta.
Asettelin esikäsitellyn huivin kattilan pohjalle ja kaadoin sinne violettia, sinisen eri sävyjä, vihreää ja keltaista. Lopputuloksesta tuli yötaivaan värinen. Tämä onnistui hyvin. Kiitos kaikille vinkeistä!
Lopulta pääsin kouluun vain kolmeksi päivää, kun flunssa iski uudelleen. Sain kuitenkin tehtyä reaktioväreillä muutamia kankaita. Tässä kuvia työvaiheista ja kuvailottelua valmiista kankaista.
Ihastuin erilaisiin aaltokuvioihin, joita sain aikaiseksi sitomalla kankaita erilaisten kapuloiden ja putkien päälle. Viimeisenä päivänä otin värivalinnakseni voimakkaan mariinin sinisen, koska halusin kunnollista kontrastia kankaisiin. Tällä kertaa värivalinta osui nappiin. Valkoisten liinojen lisäksi lisäsin värikylpyyn myös pari palaa ekoprint-kokeilussa epäonnistunutta rusehtavaa kangasta. Toiseen olin painanut karhukaiskuviota seulaa putsatessani. Nämä kankaat onnistuivat erittäin hyvin.
Vasemmalla ylhäällä on putken ympärille kiedottu lakanan pala. Se onnistui hyvin. Oikealla ja vasemmalla alhaalla ovat nyt kolmannessa värikylvyssä olleet kankaan palaset. Niihinkin olen tyytyväinen. Keskellä oleva kangas oli ensin Hannan keltaisessa värikylvyssä pienenä myttynä ja lopuksi sinisessä kylvyssä minulla. Tässä kuvassa värit eivät aivan pääse oikeuksiinsa.Tässä kuvassa on pitkä karhukaiskuosilla painettu kangassuikale. Ruskea ekoprintin tanniini kuultaa läpi ja kankaasta tuli viehättävä. Erityisesti suomumaiset aaltokuviat ilahduttavat silmääni.Pinjan oranssissa värikylvyssä minulla oli bilteman tikuilla sidottu kangas. Tästäkin tuli aika hauska vaikka tikuista tuli hiukan tummaa pistettä kankaaseen. Ehkä olivat liian kauan liemessä likoamassa.
sidonnan apuna käytetyt puukappaleet saivat kauniita värejä. Tein värjäysliemissä olleista jäätelötikuista korvakorut.
Pääsin keskiviikkona 12.1. aloittamaan värjäyksen parissa. Aloitimme värjäyskokeilut reaktioväreillä selluloosakuiduille.
Teimme erilaisia tiukkoja sidontoja kangaspaloille ja värjäsimme niitä useaan kertaan. Värien ja sidontojen harhjoittelu oli hauskaa vaikka monesti väreistä ei tullut odotetun kaltaisia. Taitosten, puupalikoiden ja narujen muodostamat kuviot värjätyissä kankaissa toivat jännitystä värjäämiseen.
Ensimmäisenä värjäyspäivänäni värjäsin vihreällä liemellä. Vihreästä tuli aika raikas, mutta sidonnat ja estokuviot olisivat voineet olla tiukempia. Jäin kaipaamaan tummempaa väriä. Muiden liemissä minulla oli myös sitomiani kankaita. Kaunis punainen oli Tuulin liemessä ja laivastonsininen Iida-Marian liemessä. Erityisesti ihastuinlaivastonsinisen ja valkoisen selkeään kontrastiin.
Puupalikan ympärille kiedottu puuvillakangasKangas avattuna
Torstaina tein uusia sidontoja vihreisiin kankaisiin ja sekoittelin uuden värin. Toiveissa oli murrettu, voimakas sininen. Sinisen väripigmentti oli heikkoa tarttumaan ja mukaan laittamani punainen vei voiton. Luultavasti jokin meni vikaan värjäyksen aikana. Lopputuloksena oli erikoinen marjapuuron väri. Vihreisiin kankaisiin tuli lähinnä ruskeaa kuviota. Kapulan ympärille kääritty kangaspala onnistui näistä ehkä parhaiten. Siihen tuli turkoosia ja marjapuuronväristä kuviota.
Tässä kankaassa sininen pigmentti on imeytynyt nopeammin alakerroksiin ja päälle jäänyt punainen. Lopputuloksena viehättävä aaltokuvioKyllä näille marjapuuron värisillekin vielä paikkansa löytyy.
Opiskelu siirtyi etätyöskentelyyn jo marraskuun lopussa ja jäin kotiin tekemään verkko-opintoja mm. yrittäjyydestä. Aika hyvin sainkin tehtävät tehtyä ennen vuoden vaihdetta. Jonkun verran ollut sairastelua ja vastaavaa, mutta jaksanut silti puuhaillakin kaikenlaista opintojen lomassa. Töppösiä huovuttelin, neuloin ja tein yhden pikkuruisen maton valmiiksi.
Luonnonväreillä värjätyistä langoista tehtyä sukkaa. Malli on Mia Sumellin Pitsylit muokattuna omaan jalkaan sopivaksi.Pastillin värinen matto vihdoin valmiina
Huopahommia
Sain paikalliselta yksityishenkilöltä ilmaisia kuplamuoveja ja pääsin aloittamaan huovuttelut joulukuun aikana. Tuulilta ostetut villat huopuivat ihanasti. Ei tullut minkäänlaisia huovuttamisen ongelmia töppösiä tehtäessä. Jossain vaiheessa huomasin, että töppösiin meinasi tulla jopa paltetta kaavan siirtyessä. Villa huopui todella hyvin verrattuna teollisesti värjättyihin villoihin.
. Töppösten varsiin asettelin vielä vanhan mummolampaan villaa koristeeksi.
Töppösistä tuli melko tukevat, mutta pohjat olivat ikäväkseni liian kapealestiset minulle ja jouduin tilaamaan uudet. Odotellaan vielä, jos piakkoin saisin uudet pohjat ja töppöset lopuulisesti valmiiksi. Toivottavasti näistä tulee käyttökelpoiset ja kerkiävät vielä helmikuun pakkasille.
Tein joululahjaksi myös tämmöiset sisätöppöset. Niistä ei ole kuvaa valmiina, kun menivät pakettiin niin nopeasti