Joululoman puuhia

Opiskelu siirtyi etätyöskentelyyn jo marraskuun lopussa ja jäin kotiin tekemään verkko-opintoja mm. yrittäjyydestä. Aika hyvin sainkin tehtävät tehtyä ennen vuoden vaihdetta. Jonkun verran ollut sairastelua ja vastaavaa, mutta jaksanut silti puuhaillakin kaikenlaista opintojen lomassa. Töppösiä huovuttelin, neuloin ja tein yhden pikkuruisen maton valmiiksi.

Luonnonväreillä värjätyistä langoista tehtyä sukkaa. Malli on Mia Sumellin Pitsylit muokattuna omaan jalkaan sopivaksi.
Pastillin värinen matto vihdoin valmiina

Huopahommia

Sain paikalliselta yksityishenkilöltä ilmaisia kuplamuoveja ja pääsin aloittamaan huovuttelut joulukuun aikana. Tuulilta ostetut villat huopuivat ihanasti. Ei tullut minkäänlaisia huovuttamisen ongelmia töppösiä tehtäessä. Jossain vaiheessa huomasin, että töppösiin meinasi tulla jopa paltetta kaavan siirtyessä. Villa huopui todella hyvin verrattuna teollisesti värjättyihin villoihin.

. Töppösten varsiin asettelin vielä vanhan mummolampaan villaa koristeeksi.

Töppösistä tuli melko tukevat, mutta pohjat olivat ikäväkseni liian kapealestiset minulle ja jouduin tilaamaan uudet. Odotellaan vielä, jos piakkoin saisin uudet pohjat ja töppöset lopuulisesti valmiiksi. Toivottavasti näistä tulee käyttökelpoiset ja kerkiävät vielä helmikuun pakkasille.

Tein joululahjaksi myös tämmöiset sisätöppöset. Niistä ei ole kuvaa valmiina, kun menivät pakettiin niin nopeasti

Ruusukasta jälleen

Olen vihdoin saanut kotikangaspuilla alkuun ruusukasmaton.

Ensimmäinen matto tulee pienemmälle tyttärelle omaan huoneeseen, hänen toivomillaan väreillä.
Tyttö toivoi, että matossa olisi ranskalaisten pastillien värejä: mintunvihreää, lilaa ja vaaleanpunaista. Osa kuteista on vanhoja lakanoita ja verhoja, osa kaupasta ostettuja.

Kullan kimallusta

Lisätoiveena oli saada mattoon myös kullan väristä virkkasulankaa. Sitä riitti vain maton keskimmäiseen raitaan.

Vihreää väriä

Tänään kävimme vielä pyörähtämässä Suomen käsityön museon Vihreää väriä -näyttelyssä. Mielenkiintoista oli tutustua luonnon väreillä värjättyihin näytteisiin. Luonnon kasveilla ja sienillä värjääminen on minulle tuttua, mutta uuttakin asiaa tuli erilaisten värinäytteiden muodossa.

Morsingon kasvatuksesta

Joitakin näytteitä jäimme kaipaamaan. Itse olisin halunnut nähdä enemmän erilaisten sienten ja esim. hevonhierakan eri sävyjä. Väritattaren ja malabarinpinaatin edustus olisi ollut myös kiinnostavaa nähdä. Luonnon väriaineiden kirjo on niin laaja, että raja on pitänyt vetää johonkin.

Kaikenkaikkiaan näyttely oli kiinnostava ja upea ja ennen kaikkea vaatinut suuresti työtä tekijöiltä.

Tässä työssä viehättivät erityisesti seinällä näkyvät varjot.

Sarvipäitä

Huovutusjakson sisältöön kuului myös opetella tekemään kaavan avulla kolmiulotteinen työ.
Innostun tekemään saunahattuja perheelle. Nyt on jokaiselle omat sarvet.

Rauhallisia kylpyhetkiä!

Huovutuksesta

Huovutuksen kurssi on jo lopuillaan ja paljon on saatu aikaankin. Pimenevä vuodenaika on vienyt voimia kirjoittamisesta, mutta kuvia on sentään tullut otettua kurssin ajalta. Kaiken kaikkiaan huovuttaminen on ollut hauskaa ja värikästä puuhaa. Paljon saa käyttää luovuutta ja pähkäillä asioita.

Aloitimme kurssin tutustumalla erilaisiin huovutuksen tekniikoihin. Tässä muutamia kuvia kokeilutilkuista.

Kuvataidetuntien hommia

26.10.piirsimme ”eläviä malleja”. Olin valkannut jorinin juurakon malliksi vesiväritöihin. Ennen en ole maalannut vesiväreillä vastaavalla tavalla. Tämä oli tosi hauskaa.

Kipsityö

1.11. Veistelin kotioloissa kipisityön, jonka aiheeksi oli talo. veistely oli kivaa, mutta varsin sotkuista puuhaa. Työkaluina käytin

  • käsisahaa
  • mattopuukkoa
  • poranterää
  • rautasahan terää
  • pientä ruuvimeisseliä

Kudonnan valmistelua

Tällä viikolla kangaspuukudonnan oppimiskokonaisuus tuli päätökseen. Sain koululla valmiiksi ruusukaskuvioisen maton ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Ensin kutominen tuntui vaikealta, mutta lopulta se alkoi sujua ja loppu matto valmistui nopeasti. Eilen loin vielä pitkän mattoloimen ja solmin liudan polkusnyörejä kotona olevia kangaspuita varten.

Uusi ruusukasmatto lopullisella paikallaan.


Luhan kannen valmistus

Kotona olevissa kangaspuissa oli yksi ikävä ongelma. Luhan kansi oli kovasti kiero. Kun yritin kiristää luhaa tukevaksi, se kääntyi niin kieroon, että päiden välillä oli toista kymmentä senttiä eroavaisuutta. Tänään pidin etäpäivän ja aloin korjata kangaspuita. Onneksi löysin varastosta sopivan kokoisen lankun ja edesmenneen appiukon jyrsimen. Jonkin aikaa piti googlettaa ohjeita ja kerätä rohkeutta uuden työkalun käyttämiseen, mutta lopulta kaikki sujui hyvin. Nyt luha on tukeva ja valmis mattojen kutomiseen.

Uusi luhan kansi paikoillaan

Lauantaina koulussa

Lauantaina 16.10. kävimme Tiinan kanssa koululla painamassa kankaita. Hauskaa oli ja paljon tuli tehtyä. Jonkun verran painoin seulalla, mutta enimmäkseen keskityin ruiskuemulsiolla maalaamiseen.

Ruusukasta

Seuraavan loimen loin ruusukkaan harjoittelua varten. Puolet loimesta oli valkoista ja puolet mustaa. Tarkoituksena oli kokeilla erilaisten kuvioiden kutomista mattoa varten.

Lapset tulevat saamaan huoneisiinsa pienet matot mieleisillään väreillä. Itse pitäisin enemmän kirkkaista väreistä, mutta nyt tulee hempeää. Alla kuva harjoitusmatosta, jonka loimilangat ovat eri väriset.

Loimilankojen väri ja kudemateriaalien valinta vaikuttaa paljon maton ilmeeseen.