Tästä blogista löytyy ohjeita Gradian blogin aloittamiseen. Ohjeet on suunniteltu siten, että niitä järjestyksessä seuraamalla pääsee alkuun blogin perustamisessa ja kirjoittamisessa. Jos taas bloggaaminen on jo tuttua, valikoista voi poimia aina kulloinkin tarvittavat ohjeet.
Ohjeiden avulla saat muokattua blogisi ulkoasua. Myös sivujen ja artikkelien luomiseen ja muokkaamiseen on ohjeet. Joitakin ohjeita löytyy myös sisällöntuotantoon liittyen, esimerkiksi tekijänoikeuksista. Tällä sivustolla olevat ohjeet eivät ole kuitenkaan kaikenkattavat. Lisätiedoista ja linkeistä voi löytyä apua perustasoa vaikeampiin kysymyksiin.
Gradian blogien julkaisujärjestelmä on WordPress. Tekstieditorina on käytössä Gutenberg. Joulukuussa 2018 julkaistiin WordPressin versio 5.0 ”Bebo”, joka toi mukanaan joitakin muutoksia entiseen, erityisesti uuden tekstieditori Gutenbergin. Uudistuksista johtuen suomenkielisiä ohjeita näihin on olemassa toistaiseksi aika vähän, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos etsii lisäohjeita internetistä. Vanhoistakin ohjeista voi löytyä apua.