Miksi yhteinen materiaalipankki ja mitä siitä hyödymme?
Miten tähän on tultu? Alkujaan työ alkoi noin kymmenen vuotta sitten, jolloin pieni ryhmä samaa oppiainetta opettavia opettajia laittoivat materiaalit yhteen ja lähtivät yhdessä kehittämään uutta. Jo tuolloin yhdessä tekemisen hyöty huomattiin ja vuonna 2010 perustettiin ensimmäinen materiaalipankki Optimaan opetussuunnitelma uudistuksen myötä. Materiaalipankki vaatii ylläpitäjän, jonka tehtäviin kuuluu lähinnä jäsenten lisääminen ja poistaminen, materiaalien päivittäminen ja materiaalipankin kehittäminen yhdessä muiden kanssa. Ylläpitäjän tehtävään on oltava resurssi, jolla tätä kaikkien yhteistä hyvää pidetään yllä.
Oppimateriaalin yhdessä tekeminen lisää yhteisöllisyyttä ja kun jokainen opettaja tuo yhteiseen hyvään oman osaamisensa, siitä hyötyvät kaikki ryhmän jäsenet. Oppimateriaali on aina Internet-yhteyden päässä ja kaikkien saatavilla olit sitten koululla, työssäoppimispaikassa tai kotona. Optimassa oleva tutkinnon oppimateriaalin myötä opetuksen laatu paranee ja sen avulla taataan kaikille opiskelijoille samat oppisisällöt ja sitä kautta myös tutkintojen laatu paranee. Alkupanostuksen jälkeen myös yksittäisen opettajan työmäärä kevenee ja esimerkiksi lomat voidaan nauttia loppuun asti, eikä tarvitsen käyttää niitä materiaalien valmistamiseen. Materiaalipankin käytön myötä saamme osaamista jaettua työyhteisössä.
Meidän on helpompi toimia toistemme sijaisina, kun materiaali on otettavissa verkkoympäristöstä. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen helpottuu ja näin hänen aloituksensa kevenee huomattavasti. Uudet työntekijät lisätään jäseneksi Optimaan ja kerrotaan kehittämisvastuusta, mikä tarkoittaa uuden materiaalin työstämistä.
Miten materiaalipankki vaikuttaa ajankäyttöön ja opetuksen suunnitteluun?
Materiaalipankissa olevat materiaalit ovat kaikkien käytössä sellaisenaan tai muokattavissa omaan tarpeeseen sopivaksi. Kun perusmateriaali on olemassa, jää aikaa muokkaukselle ja menetelmien valinnalle ja tietysti uusille kokeiluille ja kehittämistyölle. Uuden luominen on tärkeää tämänlaisessa kehittämisessä. Materiaalipankin sisältöjä voi muokata ryhmän/opiskelijoiden mukaan tai sitä voi hyödyntää eri tavoin oppivien opiskelijoiden huomioimiseen opetuksessa. Uusimpana sieltä löytyy menetelmäpankki, johon on kerätty menetelmiä, joita voi valita oman oppisisällön mukaan. Menetelmien käytöstä saadut kokemukset ja ideat vaihdetaan muiden kesken. Erilaisilla opetusmenetelmillä haetaan vaihtelevuutta opetukseen ja ”kevennystä” monen tunnin opetuspäiviin.
Aikaa se ottaa ja kehittäminen jatkuu…
Materiaalipankki kehittyy koko ajan. Tällä hetkellä se toimii myös viestinnän välineenä, kun sieltä löytyvät kaikki kokousmuistiot ja työn kannalta tärkeät ohjeistukset. Päivitän materiaalipankkia aina kun on tarvetta ja esimerkiksi työssäoppimisen yhteystietolistat ”elävät” jatkuvasti ja vaativat ajan tasalla oloa.
Suurin kehittämistyö koskee tulevia muutoksia, jossa nykyiset opintoviikot vaihtuvat osaamispisteiksi. Tuo muutos tuo toteutussuunnitelmiin isompia kokonaisuuksia ja joidenkin oppisisältöjen paikkaa tarkennetaan, joten nykyinen materiaalipankki kaipaa sisällöllisiä uudistuksia. Tuo opetussuunnitelmatyö on jo vauhdissa, mutta odottelen vielä ensi syksyyn ja alan tehdä materiaaliin kohdistuvia suurempia rakennemuutoksia vasta tuolloin.
Tämän materiaalinpankin ylläpitämisestä ja kehittämisestä on tullut itselleni tärkeä asia – olen ollut mukana alusta lähtien ja työ jatkuu…
Yhdessä osaaminen on enemmän kuin yksilöllisten osaamisten summa!
Teksti:
Anne Hiekkataipale, opettaja
Jyväskylän ammattiopisto