Pilotoinnin merkeissä kevättä kohti

Vahvistu verkossa -hankkeessa on syksyn ja alkutalven aikana tehty kehitys- ja mallinnustyötä, jotta pääsemme pilotointivaiheeseen talven ja kevään aikana. Ensimmäiset opiskelijat on saatu jo hankkeen toiminnan piiriin ja kokemuksia alkaa kertyä. Pilottiryhmässä mukana olevien kokemukset ovat arvokkaita toiminnan kehittämisen kannalta, jotta voimme edelleen kehittää, mallintaa ja pilotoida perustaitoja tukevia, ja osaamista vahvistavia ratkaisuja.
Olemassa olevien ratkaisujen lisäksi hankkeessa kehitetään ja rakennetaan digipedagogista mallia, joka tukee perustaitojen vahvistamista. Organisaatiosta riippuen, käytössä on erilaisia oppimisalustoja, joiden käyttöä hankkeen työpajoissa harjoitellaan. Digitaalisessa ympäristössä toiminen ei ole kaikille tuttua, joten tieto- ja viestintäteknisen osaamisen vahvistaminen on hankkeessa keskeisessä asemassa. Ohjausmallia on kehitetty sellaiseen suuntaan, että ensin tavataan ja kartoitetaan osaaminen. Kartoituksen perusteella vahvistuja ohjataan hänelle sopivien vahvistumismenetelmien pariin. Menetelmiä, ratkaisuja ja malleja on monia, vahvistujan tarpeiden mukaan. Digipedagogisessa ohjausmallissa on monia mahdollisuuksia: yksilöohjausta, ryhmäohjausta ja etäohjausta. Tärkeää on, että oppimismetodit ja ohjausmenetelmät ovat oppimista tukevia ja samalla motivoivia. Kohderyhmää on tarkoitus innostaa opin tielle, joten myönteisten oppimiskokemuksien saaminen on tärkeää opiskelumotivaation kannalta. Näitä onnistumisen kokemuksia Vahvistu verkossa -hankkeessa on tarkoitus tuottaa.

Kevään aikana Vahvistu verkossa -hanke on mukana ITK-2019 -näyttelyssä, joka järjestetään ITK2019 konferenssin yhteydessä hotelli Scandic Aulangon tiloissa Hämeenlinnassa 21-22.3.2019. Meidät löytää Taikoja II-verkostohankkeen näyttelyosastolta. Tule tapaamaan meitä ja keskustelemaan aikuisten perustaitojen vahvistamisesta!

Innostavaa kevään odotusta!

Terveisin Tiia Rautiala-Rantanen, Gradia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *