17.10.2016
Neljä päivää Jaroslavlissa takana, neljä päivää täynnä muistoja ja viides päivä täynnä pientä kaipuuta ja surua. Viidentenä päivänä koitti siis lähtö takaisin Suomeen ja maanantai on päivä, josta minä kirjoitan.
Aamuherätyksemme Anastasian kanssa soi noin kello puoli seitsämän aikaan aamulla. Herääminen oli hankalaa, sillä olimme kummatkin menneet nukkumaan myöhään edellisinä iltoina. Aamu sujui vikkelästi ja olimme koululla jo ennen kahdeksaa.
Matkalaukkuni tuntui kevyeltä, vaikka se sisälsi enemmän tavaraa kuin tullessani. Isäntäperheeni oli antanut minulle mukaani rutkasti suklaata, pyjaman, keittiöpyyhkeitä äidilleni ja vaikka mitä muuta kivaa. Tämä kaikki herätti minussa kiitollisuutta ja oikeastaan myös ikävää joissain määrin. Olihan se kuitenkin merkki lähdöstä.
Aamupäivämme alkoi vierailulla kahdella erilaisella oppitunnilla. Ensimmäinen oppitunti, missä vierailimme oli saksan tunti. Saksan tunnilla oppilaat olivat kahdeksan vuotiaita ja he olivat uskomattoman hyviä puhumaan saksaa. Ottaen huomioon aakkosten erilaisuuden ja äänteet. Tunnin jälkeen pyysin opettajaa Tanjaa jakamaan tuomani Pandan makeispussin lapsille. He kiittivät minua yllätyksellisesti suomeksi sanomalla ”Kiitos”. Toinen oppituntimme oli seitsämän luokkalaisten fysiikan tunti. Se meni nopeasti fysiikan laskuja ratkoen. Oppilaat olivat ahkeria ja tunnit lähes samanlaisia kuin Suomessa.
Oppituntien jälkeen suuntasimme koulun lähettyvillä sijaitsevaan yliopistoon. Kyseisestä yliopistosta valmistuu opettajia. Yliopistolla istuimme aluksi kokoushuoneessa, jos oikein päättelin. Huone oli yllättävän moderni ulkonäöltään. Joimme kupit teetä ja kuuntelimme rehtoria.
Kokoushuoneen jälkeen ryhmämme jakautui kahteen osaan, ja siirryimme omille pisteillemme. Meidän ryhmämme aloitti harjoittelemalla robottiohjelmaa, jonka tarkoitus oli liittyä jonkinlaiseen kehitykseen/kehittämiseen. Rakensimme aluksi pienistä lego-palikoista robotit ja ohjailimme niitä sen jälkeen tietokoneelta. Tämän jälkeen vaihdoimme paikkaa toisen ryhmän kanssa ja siirryimme pienoisplanetaarioon. Planetaario oli iso pyöreä teltta, jonka sisällä oli patjoja, dataprojektori ja tietokone, joka näytti meille muutaman videon mm. dinosauruksista ja avaruudesta. Jos olet joskus käynyt tähtiplanetaariossa, voit ehkä kuvitella tilanteen.
Käytyämme kahdella pisteellä siirryimme katsomaan koulun opiskelijoiden esittämiä tanssi- ja lauluesityksiä juhlasaliin. Oppilaat tanssivat ja lauloivat mielestäni upeasti! Esitysten jälkeen esiintyjät, yliopiston rehtori ja me esitimme toisillemme kysymyksiä. Tilanne oli rento ja mukava.
Lähdettyämme yliopistolta palasimme takaisin koululle numero 13 ja menimme syömään. Meille oli valmistettu alkuruoaksi perinteistä punajuurikeittoa, borssia. Pääruokana söimme pastaa kanapihvillä ja jälkiruokana pullaa. Aterioiden päätteeksi joimme aina teetä tai kahvia.
Ruokailun jälkeen koulun rehtori jakoi meille pienet lahjat. Meidän nuorten lahjakassi sisälsi pienen suklaalevyn ja pahat henget häätävän kellon. Pussista löytyi myös kuvia Jaroslavlista. Tämän jälkeen siirryimme viemään matkalaukkujamme pieneen linja-autoon, jolla matkustaisimme Jaroslavlista Moskovaan. Hyvästelyt ystäviemme kanssa oli kiitollisuuden ja haikeuden peittämää. Mielestäni olisimme voineet olla vielä muutaman päivän pidempään, vaikka kyllä se koti-ikäväkin painoi ja tieto Suomeen palaamisesta tuntui hyvältä. Onhan kotiin palaaminen kuitenkin aina ihanaa, varsinkin kun tietää loman alkaneen.
Bussimatka Moskovaan sujui nopeasti. Moskovassa meillä oli aikaa noin puolitoista tuntia shoppailuun tai kiertelyyn, mitä nyt itse ikinä halusikaan tehdä. Me nuoret suuntasimme läheiseen ostoskeskukseen, missä kävimme muutamassa kaupassa ja joimme kahvit ja teet, jotka opettajamme Yrjö tarjosi meille. Aika meni nopeasti ja olimme istumassa yöjunassa jo ilta kahdeksan maissa.
-Matkasta kiittäen ja kumartaen Julia Pohto-