Heräsin aamu kuudelta siihen, että majoittajan koirat tulivat nuuskimaan minua. Aluksi meinasin nukahtaa takaisin ja pyytää veljiä ottamaan koirat pois päältäni, kunnes muistin, että en ole kotona. Tästä päiväni alkoi.

On toiseksi viimeinen päivä, joten päätin ottaa kaiken ilosta irti. Ensiksi me tavattiin koulun nro 13 pihalla ryhmän kanssa . Menimme porukalla linja-autopysäkille, jossa odotimme linja-autoa. Autossa oli niin täyttä, että astuin kahdesti saman miehen kenkien päälle. Kun me päästiin keskustaan, niin lähdettiin museoon.

Museo sijaitsi linnassa, jossa kerrottiin Jaroslavlin historiasta. Sisäpihaa ympäröivät kirkot ja entiset munkkien asuintalot.

Kuvassa koululaisten ja taiteilijoiden tekemiä maisemakuvia alueesta.

Sen jälkeen me siirryimme porttien välistä ja pikku tunnelin alta toiselle puolelle kaupunkia. Kävelimme kiireessä planetaarioon, josta olimme myöhässä. Salissa näytettiin kaksi venäjänkielistä lyhytvideota Rosetta-luotaimesta sekä kuuhun laskeutumisesta. Tämän jälkeen me siirryimme planetaarion museoon, jossa opas kertoi ensimmäisestä naiskosmonautista. Valentina Tereškova on itse Jaroslavlista kotoisin, joten paikalliset esittelivät hänelle omistettua museota ylpeästi.

Planetaarion jälkeen meillä oli jälleen kiire sirkukseen. Kirilin (majoittajani) kanssa juttelin matkan aikana, kunnes haistoin jotain outoa. Sirkushan se siellä… Noh päästiin nopeasti sisään, sillä liput oli etukäteen ostettu. Kun sirkus alkoi, meitä pyydettiin olla kuvaamatta jotain temppuja ja ottamaan äänet sekä salaman pois puhelimesta. Sirkuksessa nähtiin temppuilevia hevosia sekä liekissä olevan renkaan  läpi hyppiviä tiikereitä. Monet tempuista oli todella hurjia. Tosiaan olin pettynyt ettei karhuja balalaikan kanssa ollut… Kuten mainitsin äsken kuvien ottamisesta, niin sen takia en ottanut riskiä ja jätin puhelimen kameran taskuuni lepäämään.

Planetaarion jälkeen lähdettiin vapaaehtoisesti kauppakeskukseen nimeltään ”Aura”, jossa  olimme vajaan tunnin shoppailemassa. Tunnin kuluttua lähdimme porukalla linja-autopysäkille, ja matkalla opetettiin Vladia puhumaan suomea… tosiaan en tiedä oliko se viisasta hommaa, mutta kai nyt sentään pitää opettaa tärkeimmät suomenkieliset sanat venäläiselle. Tässä kohtaan minä älysin, että suomen kieli heikkenee, sillä puhuin suurimmaksi osaksi venäjän kieltä. Kirilin luona me istuttiin ruokapöytään ja syötiin illallinen ja lähdettiin nukkumaan.

Sirkuksen jälkeen kävely kauppakeskukseen päin.

-Alexi Sykiäinen