Heräsimme aamulla kello puoli seitsemältä, sillä jo kahdeksalta lähdimme ajamaan linja-autolla kohti Myshkiniä, jota myös englanniksi Mousetowniksi. Matka kesti noin kolme tuntia, ja koko matkan ajan saimme selostusta ympäristöstä ja sen historiasta. Saavuimme Volga-joen rantaan, jossa oli pieni kioski ja vessat. Itse olin siinä vaiheessa hämilläni, että tämäkö se Hiirikylä on. Kohta meille kumminkin selvisi, että tulemme ylittämään Volgan lautalla ja Mousetowni olisi siellä. Lautalla oli todella kylmä, sillä olimme kuitenkin keskellä jokea. Lautta kesti onneksi vain noin 10 minuuttia eli kylmyyttä ei kauaa tarvinnut kestää.

Volgan rannalla

Mousetownissa meidät otti haltuun opas, kuka vei meidät ensimmäiseen museoon. Olin yllättynyt kuinka hiiriteemainen kylä olikaan. Opas puhui taas venäjää, joten kääntäminen sai taas alkunsa. Englannin opettaja käänsi puhetta osalle englanniksi, saksanopettaja ja Ulla taas kommunikoivat saksaksi ja näin Ulla käänsi puhetta meille suomeksi, ja jos olit ollut kiltti Alexille saattoi hän kääntää puheen suoraan venäjästä suomeksi. Kävimme päivän aikana yhteensä neljässä museossa. Yhdessä oli oikeita hiiriä ja muita pikkueläimiä, toisessa taas valmistettiin käsitöitä mm. savesta ja raudasta, kolmannessa oli erilaisia huopatossuja ja neljännessä kävimme vanhassa aitassa. Saimme siis kuulla kaupungin historiaa paljon.

Hiiripalatsissa

Syömään mennessämme poikkesimme myös sodassa kaatuneiden muistomerkillä, jossa paloi ikuinen tuli. Viereen oli myös pystytetty ”kellotorni”, mikä löi noin 20 minuutin välein. Se oli myös kaatuneiden sotilaiden muistoksi.Menimme tämän läheiseen ravintolaan syömään. Saimme todella monta annosta, ettei vatsa voinut jäädä tyhjäksi. Söimme mm. pihviä, mikä oli kuorrutettu maustetulla juustolla, keittoa, salaattia ja jälkiruokaa ja lopuksi joimme vielä teet. Lopuksi kävimme vielä kävelemässä Volga-joen rannalla.

Suurinpiirtein neljän aikaan lähdimme linja-autolla takaisin Jaroslavliin ylitettyämme joen lautalla. Itse olin niin väsynyt matkasta, että nukuin koko matkan.

Matkan jälkeen kävimme nopeasti syömässä host-perheissämme ja lähdimme koko nuoriso joukko ostoskeskus Auraan. Siellä shoppailimme vähän ja vietimme aikaa yhdessä. Kotiin saavuimme vasta myöhään illalla, joten itse ainakin olin erittäin väsynyt matkasta ja aloin nukkumaan heti.

Heidi

Torstaina 13.10. saavuimme aikaisin aamulla Moskovaan. Olimme matkustaneet koko edellisen yön junassa, ja kaikki oli tähän saakka sujunut oikein hyvin. Kaikki tuntuivat olevan innoissaan meitä odottavasta kokemuksesta. Emme kuitenkaan ehtineet jäädä poseeraamaan Moskovan upeiden rakennuksien alla, sillä asemalla meitä vastassa oli
koulun opettaja Tatiana, jonka seurassa lähdimme meille varatulla kyydillä kohti Jaroslavlia.

Päästyämme perille Jaroslavliin meitä odotti koululla lounas, johon kuului perinteisesti keitto, pääruoka sekä päätteeksi teetä. Tapasimme myös opiskelijat, joiden perheisiin majoittuisimme
seuraaviksi päiviksi. Nautittuamme aterian lähdimme tutustumaan koulun lähiympäristöön venäläisen oppaan saattamana. Opettajamme Ulla sai toimia usein tulkkina matkan aikana yhdessä koulun saksan opettajan kanssa.

Lyhyen kierroksen jälkeen meidän oli aika hakea matkatavarat koululta ja siirtyä venäläisiin perheisiimme. Monet nuorista asuivatkin lähellä koulua, joten matka ei ollut pitkä ja taittui nopeasti kävellen. Lähes kaikki alueen talot olivat vanhoja kerrostaloja, joissa ei tietenkään ollut hissejä. Portaiden kulkemiseen tottui kuitenkin nopeasti eikä edestakainen kulku viiden kerroksen välillä tuntunut hetken kuluttua missään. Asunnot olivat sisältä melko nykyaikaisia ja kauniisti sisustettuja.

Perhe oli erittäin ystävällinen ja vieraanvarainen, ja ainakin minä tunsin oloni tervetulleeksi välittömästi astuessani sisään ovesta. Perheen äiti tarjosi jatkuvasti jotakin syötävää ja kyseli innokkaasti omasta elämästäni ja perheestäni Suomessa. Vaikka tämä kaikki oli heti kovin erilaista kuin mihin olin tottunut kotimaassani, en kuitenkaan tuntenut kertaakaan oloani yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi vieraassa kulttuurissa.

Kun matkatavarat oli purettu ja meidät oli tutustutettu uuteen taloon, venäläiset nuoret halusivat viedä meidät illaksi Jaroslavlin keskustaan katselemaan ympärillemme. Saimme tilaisuuden tutustua paremmin majoittajiimme ja samalla meille esiteltiin nähtävyyksiä. Vierailimme sinä iltana mm. Volga-joella ja kuljimme usean kauniin kirkon ohi. Näimme myös sodassa kaatuneiden muistoksi sytytetyn ikuisen tulen. Myöhään illalla saavuimme takaisin kotiin keskustasta, ja viimeistään siinä vaiheessa painuimme kaikki nukkumaan.

Jaroslavlin keskusta oli valaistu myös iltamyöhällä

Jo ensimmäinen matkapäivämme oli tapahtumantäyteinen ja varmasti kaikki tunsimme olomme tervetulleiksi, vaikka olimme nyt vieraassa maassa. Vain yhden päivän aikana olimme saaneet jo ison maistiaisen uudesta kulttuurista, jota oppisimme pian tuntemaan lisää. Kommunikaatio sujui niin nuorten kuin opettajienkin välillä ja vaikka joidenkin kohdalla kielimuuri oli suurempi kuin toisten, selvisimme hyvin ja viesti meni aina lopulta perille. Keskusteluun tuli välillä sekoitettua kieltä jos kolmattakin – hauskoilta tilanteilta ei siis voitu välttyä. Ihmiset olivat todella ystävällisiä, ja saimme olla varmoja, että meistä tultaisiin pitämään todella hyvää huolta.

– Heljä Hakkarainen

Heräsin aamu kuudelta siihen, että majoittajan koirat tulivat nuuskimaan minua. Aluksi meinasin nukahtaa takaisin ja pyytää veljiä ottamaan koirat pois päältäni, kunnes muistin, että en ole kotona. Tästä päiväni alkoi.

On toiseksi viimeinen päivä, joten päätin ottaa kaiken ilosta irti. Ensiksi me tavattiin koulun nro 13 pihalla ryhmän kanssa . Menimme porukalla linja-autopysäkille, jossa odotimme linja-autoa. Autossa oli niin täyttä, että astuin kahdesti saman miehen kenkien päälle. Kun me päästiin keskustaan, niin lähdettiin museoon.

Museo sijaitsi linnassa, jossa kerrottiin Jaroslavlin historiasta. Sisäpihaa ympäröivät kirkot ja entiset munkkien asuintalot.

Kuvassa koululaisten ja taiteilijoiden tekemiä maisemakuvia alueesta.

Sen jälkeen me siirryimme porttien välistä ja pikku tunnelin alta toiselle puolelle kaupunkia. Kävelimme kiireessä planetaarioon, josta olimme myöhässä. Salissa näytettiin kaksi venäjänkielistä lyhytvideota Rosetta-luotaimesta sekä kuuhun laskeutumisesta. Tämän jälkeen me siirryimme planetaarion museoon, jossa opas kertoi ensimmäisestä naiskosmonautista. Valentina Tereškova on itse Jaroslavlista kotoisin, joten paikalliset esittelivät hänelle omistettua museota ylpeästi.

Planetaarion jälkeen meillä oli jälleen kiire sirkukseen. Kirilin (majoittajani) kanssa juttelin matkan aikana, kunnes haistoin jotain outoa. Sirkushan se siellä… Noh päästiin nopeasti sisään, sillä liput oli etukäteen ostettu. Kun sirkus alkoi, meitä pyydettiin olla kuvaamatta jotain temppuja ja ottamaan äänet sekä salaman pois puhelimesta. Sirkuksessa nähtiin temppuilevia hevosia sekä liekissä olevan renkaan  läpi hyppiviä tiikereitä. Monet tempuista oli todella hurjia. Tosiaan olin pettynyt ettei karhuja balalaikan kanssa ollut… Kuten mainitsin äsken kuvien ottamisesta, niin sen takia en ottanut riskiä ja jätin puhelimen kameran taskuuni lepäämään.

Planetaarion jälkeen lähdettiin vapaaehtoisesti kauppakeskukseen nimeltään ”Aura”, jossa  olimme vajaan tunnin shoppailemassa. Tunnin kuluttua lähdimme porukalla linja-autopysäkille, ja matkalla opetettiin Vladia puhumaan suomea… tosiaan en tiedä oliko se viisasta hommaa, mutta kai nyt sentään pitää opettaa tärkeimmät suomenkieliset sanat venäläiselle. Tässä kohtaan minä älysin, että suomen kieli heikkenee, sillä puhuin suurimmaksi osaksi venäjän kieltä. Kirilin luona me istuttiin ruokapöytään ja syötiin illallinen ja lähdettiin nukkumaan.

Sirkuksen jälkeen kävely kauppakeskukseen päin.

-Alexi Sykiäinen

17.10.2016

Neljä päivää Jaroslavlissa takana, neljä päivää täynnä muistoja ja viides päivä täynnä pientä kaipuuta ja surua. Viidentenä päivänä koitti siis lähtö takaisin Suomeen ja maanantai on päivä, josta minä kirjoitan.

Aamuherätyksemme Anastasian kanssa soi noin kello puoli seitsämän aikaan aamulla. Herääminen oli hankalaa, sillä olimme kummatkin menneet nukkumaan myöhään edellisinä iltoina. Aamu sujui vikkelästi ja olimme koululla jo ennen kahdeksaa.

Matkalaukkuni tuntui kevyeltä, vaikka se sisälsi enemmän tavaraa kuin tullessani. Isäntäperheeni oli antanut minulle mukaani rutkasti suklaata, pyjaman, keittiöpyyhkeitä äidilleni ja vaikka mitä muuta kivaa. Tämä kaikki herätti minussa kiitollisuutta ja oikeastaan myös ikävää joissain määrin. Olihan se kuitenkin merkki lähdöstä.

Aamupäivämme alkoi vierailulla kahdella erilaisella oppitunnilla. Ensimmäinen oppitunti, missä vierailimme oli saksan tunti. Saksan tunnilla oppilaat olivat kahdeksan vuotiaita ja he olivat uskomattoman hyviä puhumaan saksaa. Ottaen huomioon aakkosten erilaisuuden ja äänteet. Tunnin jälkeen pyysin opettajaa Tanjaa jakamaan tuomani Pandan makeispussin lapsille. He kiittivät minua yllätyksellisesti suomeksi sanomalla ”Kiitos”. Toinen oppituntimme oli seitsämän luokkalaisten fysiikan tunti. Se meni nopeasti fysiikan laskuja ratkoen. Oppilaat olivat ahkeria ja tunnit lähes samanlaisia kuin Suomessa.

Oppituntien jälkeen suuntasimme koulun lähettyvillä sijaitsevaan yliopistoon. Kyseisestä yliopistosta valmistuu opettajia. Yliopistolla istuimme aluksi kokoushuoneessa, jos oikein päättelin. Huone oli yllättävän moderni ulkonäöltään. Joimme kupit teetä ja kuuntelimme rehtoria.

Kokoushuoneen jälkeen ryhmämme jakautui kahteen osaan, ja siirryimme omille pisteillemme. Meidän ryhmämme aloitti harjoittelemalla robottiohjelmaa, jonka tarkoitus oli liittyä jonkinlaiseen kehitykseen/kehittämiseen. Rakensimme aluksi pienistä lego-palikoista robotit ja ohjailimme niitä sen jälkeen tietokoneelta. Tämän jälkeen vaihdoimme paikkaa toisen ryhmän kanssa ja siirryimme pienoisplanetaarioon. Planetaario oli iso pyöreä teltta, jonka sisällä oli patjoja, dataprojektori ja tietokone, joka näytti meille muutaman videon mm. dinosauruksista ja avaruudesta. Jos olet joskus käynyt tähtiplanetaariossa, voit ehkä kuvitella tilanteen.

Käytyämme kahdella pisteellä siirryimme katsomaan koulun opiskelijoiden esittämiä tanssi- ja lauluesityksiä juhlasaliin. Oppilaat tanssivat ja lauloivat mielestäni upeasti! Esitysten jälkeen esiintyjät, yliopiston rehtori ja me esitimme toisillemme kysymyksiä. Tilanne oli rento ja mukava.

Lähdettyämme yliopistolta palasimme takaisin koululle numero 13 ja menimme syömään. Meille oli valmistettu alkuruoaksi perinteistä punajuurikeittoa, borssia. Pääruokana söimme pastaa kanapihvillä ja jälkiruokana pullaa. Aterioiden päätteeksi joimme aina teetä tai kahvia.

Ruokailun jälkeen koulun rehtori jakoi meille pienet lahjat. Meidän nuorten lahjakassi sisälsi pienen suklaalevyn ja pahat henget häätävän kellon. Pussista löytyi myös kuvia Jaroslavlista. Tämän jälkeen siirryimme viemään matkalaukkujamme pieneen linja-autoon, jolla matkustaisimme Jaroslavlista Moskovaan.  Hyvästelyt ystäviemme kanssa oli kiitollisuuden ja haikeuden peittämää. Mielestäni olisimme voineet olla vielä muutaman päivän pidempään, vaikka kyllä se koti-ikäväkin painoi ja tieto Suomeen palaamisesta tuntui hyvältä. Onhan kotiin palaaminen kuitenkin aina ihanaa, varsinkin kun tietää loman alkaneen.

Bussimatka Moskovaan sujui nopeasti. Moskovassa meillä oli aikaa noin puolitoista tuntia shoppailuun tai kiertelyyn, mitä nyt itse ikinä halusikaan tehdä. Me nuoret suuntasimme läheiseen ostoskeskukseen, missä kävimme muutamassa kaupassa ja joimme kahvit ja teet, jotka opettajamme Yrjö tarjosi meille. Aika meni nopeasti ja olimme istumassa yöjunassa jo ilta kahdeksan maissa.

-Matkasta kiittäen ja kumartaen Julia Pohto-

Perjantaipäivälle oli suunniteltu meille runsaasti ohjelmaa. Jo heti aamusta kokoonnuimme yhdessä koulun pihalle, josta lähdettiin bussilla Jaroslavlin keskustaa kohti. Mukaan lähti meidän Lyseo-delegaation ja isäntä/emäntäperheiden lisäksi myös joukko nuorempia opiskelijoita. Ilolla seurasin kuinka he rohkeasti menivät juttelemaan suomalaisille opettajille. Varsinkin Yrjöstä ja Artosta tuli hyvinkin suositut paikallisten lasten keskuudessa.

Lapset olivat kiinnostuneita suomalaisista opettajista

Hyvän yhteishengen siivittämänä lähdimme kohti kaupungintaloa, jossa oli järjestetty ohjelmaa. Sali oli täynnä nuoria sekä aikuisia myös muista kouluista. Kaupunki jakoi palkintoja Eco schools -projektissa mukana olleille kouluille. Näiden opiskelijat olivat valmistaneet runoesityksiä, jotka tekivät vaikutuksen venäjää ymmärtäviin suomalaisiin. Saimme mekin mahdollisuuden sanoa lämpimät kiitoksen sanat ja ojentaa lahjan Jyväskylältä.

Eco school -projekti

Paljon emme tuon päivän aikana kerenneet ihastella Jaroslavlin kauniita katuja, sillä meitä vietiin jo suoraan seuraavaan kohteeseen. Einstein-museo on Jaroslavlin oma versio Heurekasta, tosin vain vähän pienempi. Sen huoneisiin oli kuitenkin teemojen mukaan tehty erilaisia kokeita. Loimme ihmisen kokoisia saippuakuplia, ratkoimme älypelejä sekä testasimme fysiikan lakeja. Varsinkin me opiskelijat lähennyimme tämän päivän aikana todella paljon.

Einstein-museossa

Joka päivä meille tarjottiin perinteinen venäläinen lounas, johon kuului yleensä ainakin kolme ruokalajia: alkukeitto ja -salaatti sekä pääruuaksi kanaa juustokuorrutteella. Meille suomalaisille tuli yllätyksenä ruokajuomien puute, mutta onneksi sai aina teen aterian päätteeksi.

Päivän kohokohta olikin illan juhla. Jaroslavlin koulu numero 13 täyttää tänä vuonna 50 vuotta, ja he olivat järjestäneet paikallisella klubilla ohjelmatäytteisen illan. Juhlassa esiintyi paljon opiskelijoita kaikilta vuositasoilta. Opettajia muistettiin heidän työpanoksestaan pienillä lahjakasseilla, joita aktiivisimmat opettajat keräsivät useita illan aikana. Koulun historiaa valotettiin puheiden ja videoiden avulla. Juhla teki lähtömättömän vaikutuksen varsinkin minuun. Siksi oli suuri kunnia päästä pitämään puhe yleisön eteen, mikä samanaikaisesti tulkattiin venäjäksi. En olisi voinut olla ylpeämpi ojentaessani Lyseon lukion lahjan koulun rehtorille.

Oona

Tervetuloa ao-blogit -sivustolle. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa sitä tai poista se, ja aloita kirjoittaminen!