Haluaisitko hyödyntää opetusteknologiaa opetuksessasi, mutta et tiedä miten?
Tule mukaan Ope.fi I -tason koulutukseen, jossa saat vinkkejä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä opetuksessa ja kuulet kollegojen kokemuksista. Koulutus on tarkoitettu Jyväskylän koulutuskuntayhtymän henkilöstölle. Ilmoittaudu mukaan jo tänään!
Koulutus toteutetaan pääosin verkossa. Ainoastaan aloitus- ja lopetuspäivät ovat lähitapaamisia. Nenätysten ollaan torstaina 6.3.2014 klo 12-16 ja torstaina 15.5.2014 klo 12-16, muuten opetellaan verkkovälitteisesti. Joka toinen viikko pidetään verkkotreffit, joissa kerrataan kuulumiset ja katsotaan, mitä tuleman pitää. Lähitapaamiset järjestetään joko Jämsässä (Auvilan tai Myllymäen kampus) tai Jyväskylässä (Viitaniemi), riippuen kummalta paikkakunnalta tulee enemmän osallistujia.
Ope.fi I -koulutuksen teemoina ovat työyhteisön ja oman työn kehittäminen osana toimintaympäristöä sekä toiminta sähköisissä oppimis- ja osallistumisympäristöissä. Lisäksi tavoitteena on oman työn ja asiantuntijuuden kehittäminen, erityisesti pedagoginen ja tekninen osaaminen sekä verkosto-osaaminen. Koulutuksen pääpaino on tulevaisuuden taitoja tukevassa opetuksessa ja oppimisessa.
Teemoja:
o Miten hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa omassa opetuksessa?
o Miten kehittäisin omaa opetusta?
o Mitä se vaatii?
o Some – mikä se on ja mitä minä siellä ja sillä teen? Miten hyödyntää sosiaalista mediaa opetuksessa?
o Aktiivitaulut ja tabletit
BETT-messut (British Educational Training and Technology show) järjestettiin Lontoon ExCELissä 22.-25.1.2014. Osallistuin messuille kahtena päivänä ja yhtenä päivänä ehdin osallistumaan Applen Education Leadership summitiin.
Applen tapahtuma
Applen tapahtuma järjestettiin Kings Placessa lähellä Kings Crossin asemaa. Puitteet olivat varsin mainiot ja puheenvuorot Applemaisen hiottuja. Puheenvuoroissa käytiin läpi Applen tulevaisuuden painotukset opetuskäytön näkökulmasta. Esimerkiksi iTunes U -palvelu on mielenkiintoinen konsepti, joka tarjoaa oppimateriaalille tallennus- ja jakelupaikan. iTunes U toimii hienosti IOS-käyttöjärjestelmän laitteissa ja miinuspuolena onkin se, ettei muiden käyttöjärjestelmien laitteilla näitä pääse hyödyntämään lainkaan.
Käytännön demoissa puolestaan harjoiteltiin opiskelijoiden ja opettajien johdolla iPadin ja erilaisten appsien käyttöä. Applen ratkaisut toimivat hienosti omassa ekosysteemissä pysyttäessä ja kyllä täytyy myöntää Applen edelleen pohtivan aidosti myös pedagogiikkaa ratkaisuissaan. Pisteet siitä.
BETT-messuilla
Messut järjestettiin Lontoon ExCEL -messukeskuksessa, jonne matkaa hotelliltamme kaikkiaan kertyi n. tunnin verran suuntaansa.
Vuorovaikutteiset heijastettavat pinnat
Oppimisympäristöjen näkökulmasta vuorovaikutteinen toiminta eri pintoja hyödyntäen tuntui olevan teemana pinnalla.
Esimerkiksi lattiaan heijastaminen muuttaa opetustilannetta aika tavalla, pedagogiikkaa ajatellen käytössä on samoja pedagogisia malleja kuin aktiivitaulun käytössä. Tosin nyt vuorovaikutteiset pinnat voidaan heijastaa eri pinnoille, eikä vain aktiivitaululle. Tämä toimii varmasti hyvin, silloin kun opettaja on valmistellut tunnin hyvin ja käyttää vuorovaikutteista pintaa asian opettamisessa.
Mielestäni näihin vuorovaikutteisiin pintoihin pätee samat tutkimustulokset kuin aktiivitaulujenkin 0petuskäyttöön. J. Dostál (2011) koostaa artikkelissaan ”Reflections on the Use of Interactive Whiteboards in Instruction inInternational Context. (The New Educational Review. 2011. Vol. 25. No. 3.)” useiden aktiivitaulututkimusten tuloksia.
Opiskelijat voivat olla motivoituneempia aktiivitaulua käytettäessä
Opetettava asia voidaan visualisoida paremmin ja selkeämmin, koska aktiivitaululla voidaan hyödyntää animaatioita ja liikuttaa objekteja
Opiskelijoiden huomio saadaan pysymään pidempään opetettavassa asiassa
Olemassa olevia materiaaleja voidaan käyttää useita kertoja ja niitä voidaan muokata helposti
Opiskelijat osallistuvat helpommin ja aktiivisemmin opetustilanteeseen
Aktiivitaululla tuotettu materiaali voidaan tallentaa aktiivitaulusta suoraan ja jakaa internetin kautta opiskelijoille
Lisäksi saadaan varmaan aktivoitua vieläkin enemmän kinesteettisesti oppivia opiskelijoita. Tästä täytyy hakea tutkimustietoa myöhemmin, kunhan vuorovaikutteisten pintojen opetuskäytöstä saadaan enemmän kokemuksia.
Google Apps for Education (GAFE)
Google näkyi tänä vuonna messuilla hyvin. Esitykset joissa käsiteltiin Googlen työkalujen opetuskäyttöä olivat aina tupaten täynnä. Mielenkiintoa selvästi näitä ratkaisuja kohtaan oli ja en lainkaan ihmettele, sillä hyvin kevyitä ja nopeita nämä ratkaisut ovatkin. Raskaampaan tietojenkäsittelyyn on varmasti parempiakin ratkaisuja, mutta opetuskäytön näkökulmasta oleellisempaa voikin tulevaisuudessa olla se, että osaa toimia verkossa yhdessä muiden kanssa opiskelutehtäviä tehden.
Google Chromebookit
Googlen ChromeOS alkaa pikkuhiljaa lunastamaan lupauksiaan, joita se vuonna 2008 julkaistun Chrome-selaimen yhteydessä lanseerasi. Verkkoa hyödyntävä kevyt käyttöjärjestelmä höystettynä jämäkällä raudalla vaikuttaa erittäin lupaavalta vaihtoehdolta esimerkiksi opetustilanteisiin, joissa oleellisempaa on tiedon (yhteinen) prosessointi kuin laitteen suoritusteho ja erikseen asennettavat ohjelmat.
Lisätty todellisuus Aurasmalla
Lisätyn todellisuuden sovellukset alkavat pikkuhiljaa yleistyä. Olemme jo tehneet aikanaan kokeiluja lisätyn todellisuuden opetuskäyttöön liittyen, lisätyssä todellisuudessa on paljon mielenkiintoista opetuskäytönkin kannalta, mutta sisällöntuottaminen on vielä tällä hetkellä aika vaikeaa. Kuuntelin opettaja James Pollockin (Teesside High School) puheenvuoron, joka oli hyödyntänyt Aurasmaa opetuksessaan. Opettaja oli luonut paljon sisältöä Aurasma-kanavalleen. Auroihin oli rakennettu polkuja sen mukaan, miten opiskelija edistyi asiaan perehtymisessä, tämä oli toteutettu linkeillä ja Google -dokumenteilla. Uutena tietona minulle oli sisällöntuotantoon hyödynnetty Aurasma Studio. Aurasma Studio antaakin enemmän mahdollisuuksia sisällöntuottamiseen, Aurasma-appsilla sisällöntuottaminen on huomattavasti rajatumpaa.
Mobiililaitteiden lataaminen
Kun mobiililaitteet yleistyvät oppilaitoksissa, tulee kysymykseen myös niiden lataaminen. Leballa on mainioita mobiililaitelaatikoita, mutta tulevaisuudessa luokassa voisi olla mobiililaitteille latauspisteitä. Kuvassa Cambrionixin ratkaisu, jossa yhdestä ”härpäkkeestä” saa virtaa useille yleisimmille mobiilaitteille.
3D-tulostaminen (materiaalia lisäävä valmistus)
3D-tulostaminen näkyi BETT-messuilla lähinnä tulostinkauppiaiden osastoilla. Pedagogista soveltamista tälle teknologialle ei vielä näkynyt. Tulevaisuudessa 3D-tulostaminen voi muuttaa useita teollisuudenaloja. Asiasta lisätietoa löytyy esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportista Suomen 100 uutta mahdollisuutta (PDF). Kävimme tutustumassa myös Science Museumin ”3D printing the future” -näyttelyyn, jossa oli esillä yli 600 3D-tulostettua kappaletta.
Paljon uutta näkökulmaa
Mitä lopulta jäi käteen? Erilaista teknologiaa on paljon tarjolla, mutta toisaalta isompaan kontekstiin sitoen täytyy pohtia, mitkä näistä teknologioista ovat missäkin vaiheessa sovellettavissa aidosti oppimista tukeviksi. Uusien teknologia- ja opetusratkaisujen kanssa tullaan aina siihen ”menneisyyden painolasti” -kysymykseen, jossa on mietittävä nykyisiä olemassaolevia ratkaisuja suhteessa uusiin – tuovatko ne aidosti jotain uutta vai voisiko näitä ratkaisuja kokeilla ensin pienesti ja sen jälkeen positiivisten tulosten kautta vasta hankkia niitä enemmän?
Jyväskylän yliopiston, ammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymän yhteinen verkko-opettajapäivä tulee taas! Tänä vuonna päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agorassa perjantaina 28.3. klo 12-15.30 yhteistyössä Tulevaisuus haastaa oppimisen -tapahtuman kanssa. Tilaisuus on maksuton.
Verkko-opettajapäivän pääteemana on tänä vuonna videon hyödyntäminen opettamisessa ja oppimisessa. Lisäksi työpajoja on mm. pedagogisesta johtajuudesta. Päivän ohjelma julkaistaan helmikuussa viikolla 10, jolloin alkaa myös ilmoittautuminen.
Verkko-opettajapäivässä palkitaan vuoden parhaat verkkototeutukset. Tänä vuonna kilpailussa etsimme hienoimpia ideoita ja oivalluksia videoiden hyödyntämisessä opetuksessa tai oppimisessa. Lue lisää ja osallistu samantienVideot opetuksessa -kilpailuun!
(Kuva: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Mari Varonen)
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin, uudet kujeet mielessä itse kullakin. Olisiko tänä vuonna ajankohtaista kehittää omaa osaamista vaikkapa soveltamalla opetusteknologiaa omaan opetukseen entistä paremmin?
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän henkilöstölle sekä perusopetuksen henkilöstölle (OSAAVA-hanke) tarjotaan tänä keväänä opetusteknologian perustaitoja opettavia kursseja. Kurssit ovat käyttäjälähtöisiä, lyhyitä ja maksuttomia opetuskokonaisuuksia, joissa tavoite on antaa näkökulmia teknologian soveltamiseksi oppimisen ja opetuksen tueksi. Ennakko-osaamista ei vaadita.