Keskiviikkona kävin tutustumassa St.Gallenin kauniiseen kaupunkiin.
Kävin kauniissa katedraalissa.
Ihania kahvila-leipomoita ja suklaapuoteja löytyy liki jokaisesta kadunkulmasta. Ikealla piti toki käydä nauttimassa kunnon lihapullat.
Illalla suuntasimme Lisan kanssa Appenzelliin seuraamaan kondiittoripuolen harjoituskoetta. Hieman erillaista kuin meillä. Aikaa kokeen suorittamiseen on max. 18 h, tämä aika on jaettu kahdelle peräkkäiselle päivälle. Apuri saa olla sen verran käytettävissä että auttaa tiskeissä ja tuo joitain välineitä, mutta muuten ihan kaikki tulee tehdä alusta loppuun itse. Osa tuotteista oli määrättyjä ja osa valinnaisia. Esillepano oli hyvin tarkkaa ja huoliteltua. Paikalla oli muutamia muita opiskelijoita kuulemassa vinkkejä ja tekemässä muistiinpanoja. Böhlin ”headchef” oli toki paikalla ja kaksi experttiä arvioimassa lopputulosta.
Kokeeseen sisältyi niin suolaisten, makeiden, keksien, kakkujen, erillaisten leivonnaisten ja konvehtien teko. Arvostelukeskustelun päätyttyä tilaisuuteen saapui paikalle opiskelijan perhettä ja ystäviä. Tarjolla oli viiniä ja muita virvokkeita sekä toki nautimme ja maistelimme kokeeseen tehdyistä tuotteista. Aivan mahtava oli päästä tällainen kokemaan ja näkemään. Ensi viikolla olisi vastaavanlainen leipomopuolella, toivottavasti pääsen myös tähän osallistumaan.
Torstaina kun molemmilla oli vapaapäivä haettiin Suvi kyytiin ja suuntasimme kohti kauniita vuoria.
Pitkän ja mutkaisen nousun jälkeen saavuimme pieneen kylään, Kerenzenbergiin. Pistimme auton parkkiin ja suuntasimme pienelle vaellukselle, katselemaan huikeian kauniita maisemia.
Kävelyn jälkeen laskeuduimme Glaruksen kauniiseen kylään. Täällähän liki kaikki asuvat jonkin vuoren juurella ja saavat nauttia näistä komeista maisemista.
käytiin myös Mollisin pienessä kylässä jäätelöllä.
ei hassumpi vapaapäivä.😍 ollenkaan. Perjantaina alkaakin sitten pitkä työputki.