Opintomatka Jyväskylään 23.9.2015

Lähdimme koululta klo 8.30 minibussilla kohti Jyväskylää. Matka sujui rattoisasti. Ensimmäisenä Jyväskylään saavuttuamme meillä oli hieman ylimääräistä aikaa, joten kävimme Tokmannissa, jonka ohella söimme eväät.

Matka jatkui Megazoneen, jossa pelasimme yhden lasersota- pelin. Megazonessa oli hurjan hauskaa. Meille oli valmiiksi suunniteltu esittely Megazonen tiloissa. Pelin jälkeen meillä oli hieman vapaa-aikaa Jyväskylän keskustassa.

Seuraava kohde oli Toivolan Wanha piha, joka oli upea ja ikimuistoinen kokemus! Myös tuolloin meitä opastettiin ja kerrottiin Wanhan pihan historiasta.

Wanhan pihan jälkeen suuntasimme kohti Rantasipi Laajavuorea, jonne olimme menossa keilaamaan sekä kuuntelemaan esittelyä Restel -hotelliketjusta.

-Maisa, Sara, Mikko

wanha piha ja opas museo keittiö kristian keilaa sara keilaa 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *