Kaikki kirjoittajan Miisa Anttonen artikkelit

Himos 4.5.2017

MAMO16 työskentelivät 4.5 torstaina Himos Safareilla ja työnkuvaan kuului ulkotyöt ja siisteydestä vastaaminen alueella.

Himoksella kaksi Safareilla työskentelevää henkilöä ohjasivat työpäivän oppilaille kahdessa eri ryhmässä.  Ensimmäinen ryhmä siivosivat festarialuetta esimerkiksi puhdistamalla stadionia ympäröivät viemäri ”kuopat” ja järjestämällä Himos Areenaa. Toinen ryhmä lakaisivat ja haravoivat festarialuetta sekä himos mökkien ympäristöä, keräsivät roskia Peikkometsästä ja sen lähialueelta sekä auttoivat myös Himos Areenan järjestelyssä!

Päivän päätteeksi oppilaat saivat pullaa ja juotavaa sekä kaksi parhaiten työskentelevää valittiin (molemmista ryhmistä yksi, Jenny ja Miisa)!

 

Brunch 11.4.2017


Ensimmäisen vuoden opiskelijat järjestävät asiakaspalvelun tunneilla pitkin kevättä erilaisia retkiä sekä ohjelmia toisilleen ja tällä kertaa vuorossa oli Brunch! Tiistain ohjelmasta vastasivat Miisa ja Rasmus ja suunnittelu aika jäi heillä vähille, mutta se ei päivän kulkua haitannut.

Brunch- päivää suunnitellessa piti ottaa huomioon ajankäyttö, ruoka-aine allergiat, hygienia, työturvallisuus sekä hinnoittelu. Ruoka-aineet tilattiin koulumme keittiöltä ja muutamat tuotteet Sirkku Riihimäki osti paikallisesta kaupasta. Pienten ongelmien ja ajan loppumisen takia muut luokkalaiset auttoivat saamaan projektin loppuun viime hetkellä!

Brunch- päivä alkoi 8.15 koulun opetuskeittiöstä ja työnjako tehtiin heti kaikkien saavuttua paikalle,  jonka jälkeen hommiin ryhdyttiin samantien! Ruoat valmistettiin hyvällä aikataulutuksella ja tauoille jäi myös hyvin aikaa. Brunchilla valmistettiin alkupala (smoothie), pääruoka (italialainen munakas) ja jälkiruoka (mokkapalat ja kahvi/tee). Ruokalajien lisukkeina oli esimerkiksi; pekonia, erilaisia myslejä, jogurtteja ja tuoretta ananasta!

Ruoan valmistuksen jälkeen osa oppilaista kattoivat pöydät valmiiksi ja järjestelivät ruoat pöydille ammattimaisella tavalla! Ennen ruokailua Miisa ja Rasmus harjoittelivat tarjoilua Sirkku Riihimäen johdolla, mikä onnistui todella hyvin! Ruoka maistui kaikille ja JMAMO15 pääsi osallistumaan myös ruokailuun.

Loppusiivous sujui ongelmitta ja esimerkiksi Lin oli ahkerasti koko loppupäivän esihuuhtelemassa astioita tiskialtaalla sekä täyttämässä astianpesukonetta! (myös muut osallistuivat tiskaukseen!)