Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2017

Toppipaikkoihin ja seutuun tutustumassa 29.8.2017

Matkailualan ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa lähdimme kiertämään mahdollisia Jämsän työssäoppimispaikkoja ja saimme kaksikymmentäkuusi paikkaa  kokoon neljässä tunnissa. Potentiaalisia toppipaikkoja olivat esimerkiksi Himos, Villa Hiidenmäki, hotelli Jämsä, Jämsän Gasthaus ja Matkahuolto. Ajelimme pitkin Jämsää ja opastimme kauempaa tulleita opiskelijoita.Osa paikoista tuli paikallisillekin hieman uusina. Saimme myös erikoiskierroksen Partalassa Saanan opastuksella, jolloin näimme paikallista asuinaluetta ja luontoa mm. Juvenin kosken. Osassa yrityksistä kävimme tutustumassa joko piha-alueella tai sisätiloissa ja kuuntelimme ammattilaisten avausta heidän työstään. Onneksemme tämä oli mielenkiintoa herättävä kokemus, sillä kaikki ryhmän jäsenet saivat havainnollistavan kuvan tulevasta toppipaikastansa ja nyt puuttuu enää vaan sen toteuttaminen eli paikan hankkiminen hyvissä ajoin. Himos oli monipuolisesti hyvin suosittu ryhmässämme, mutta saa nähdä minne sitten lopuksi päädymme!

 

 

Ryhmäytymis(=yö)retkellä Isojärvellä 16.-17.8.2017

Matkailualan opiskelijat yöpyivät ryhmäytymispäivänä Isojärvellä sijaitsevalla Lortikan mökillä. Retken tarkoituksena oli tutustuttaa uudet ja vanhat oppilaat keskenään sekä nauttia kauniista luonnosta erilaisten aktiviteettien kautta!

Retkelle lähdettiin puolenpäivän aikoihin ja Lortikan mökille saavuttiin hieman jälkeen puoli kahden, jolloin retkeilijät pystyttivät teltat ja asettautuivat grillipaikan ääreen syömään sekä juomaan kahvia. Ensimmäisen aktiviteetin järjestäjä oli Keijo, joka tarjosi oppilaille mahdollisuuden tutustua Lortikan ympäristöön opastuksen avulla! Osa oppilaista jäivät valmistelemaan pyttipannua päivälliseksi muulle ryhmälle. Syömisen jälkeen koko ryhmä pääsi kuuntelemaan erään aikuisopiskelijan tuotteistamis tilaisuutta, joka oli erittäin mielenkiintoinen! JMAMO16 järjesti iltaohjelmaa halukkaille ja osallistujat päättivät pelata purkkista. Pelaaminen oli hauskaa koska myös aikuisopiskelijat innoistuvat liittymään nuorten seuraan!

Illemmalla halukkaat pääsivät saunomaan ja paistamaan makkaraa sekä lettuja yhdessä nuotion ääressä ja keskustelemaan mistä milloinkin. Puolenyön jälkeen suurinosa retkeilijöistä oli mennyt nukkumaan mutta muutamat valvoivat melkein jopa aamuun asti! Yöllä muutamat oppilaat kokivat pientä jännitystä erilaisten äänien ja muiden sattumusten takia, mutta muuten kaikki nukkuivat todella hyvin. Aamulla ensimmäisten herätessä huomattiin muutaman oppilaista siirtyneen kummallisiin nukkumapaikkoihin hakemaan lämpöä –> nuotin ääreltä löytyi eräs oppilas kääriytyneenä makuupussiin sekä esimerkiksi saunan lattialta löytyi myös oppilas!

Aamupalalla Sirkku paistoi oppilaille kananmunia ja osa oppilaista pisti tarjolle aamupala tarvikkeita, joita sai omatoimisesti ottaa! Syömisen jälkeen teltat purettiin ja kamat kasattiin autoihin, jonka jälkeen autot starttasivat kohti ammattiopistoa!

Retki onnistui todella hyvin koska ilmapiiri oli rento ja eri ikäryhmät tulivat loistavasti toimeen keskenään. Plussaa oli myös isot mustikat metsässä, joita moni kävi keräilemässä!

Miisa Anttonen MaMo16