Matkailualalta meitä oli kahdeksan opiskelijaa roudaamassa Himoksella Nightwishin keikkaa varten. Hommat alkoivat torstaina screenin kasaamisella. Homma vaati suurta tarkkuutta, sillä screenin osat olivat todella herkkiä.
Perjantaina työt jatkuivat aamulla yhdentoista aikaan. Saimme työpaidat ja staff-passit. Aloitimme konttien tyhjentämisellä ja lavan valmistelulla Nightwishin harjoitussoittoa varten. Täytimme paperitykit mustalla ja valkoisella paperisilpulla, jotka räjäytettiin keikan aikana yleisön päälle. Kokosimme raisereita eli korokkeita rummuille, kosketinsoittimille ja kitaralle. Asettelimme lavasteet ja rekvisiitat paikoilleen.
Lauantaina jännitys tiivistyi. Osa porukasta aloitti työt jo kello yksi päivällä, loput tulivat iltayhdeksään. Aikaisempi porukka roudasi lämppäreiden tavaroita ja valmisteli heidän keikkojaan. He veivät setlistit paikoilleen, hakivat täydennystä vesipulloihin ja siivosivat hikipyyhkeet pois. Keikkojen välissä he tyhjensivät edellisen bändin tavarat lavalta ja roudasivat uudet tilalle. Ennen Nightwishin keikkaa neljä opiskelijaa saivat perehdytyksen seurantavalojen käyttöön. Nämä neljä onnekasta kiipesivät ennen keikkaa mikseritorniin harjoittelemaan käytännössä. Sillä aikaa muut auttoivat satunnaisissa tehtävissä backstagella.
Seurantavalojen ohjaaminen oli mahtava kokemus. Mikseritorniin kiipesimme rautapalkkia pitkin ilman turvavaljaita omien voimien varassa. Se oli kieltämättä aika jännittävää. Päästyämme torniin omille paikoillemme, saimme headsetit, joista ohjaajamme opasti meitä koko keikan ajan. Vastuu oli suuri, sillä 9000 ihmistä näki valokeilamme, jotka olivat oleellinen osa Nightwishin esitystä.
Keikan jälkeen me kaikki roudasimme tavarat takaisin kontteihin sekä purimme lavaa ja screeniä. Tekemistä oli paljon, sillä pääsimme lähtemään kotiin vasta puoli kolmelta yöllä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä kokemus oli ehdottomasti sen arvoinen. Muut roudarit olivat ystävällisiä ja auttoivat aina, jos apua tarvitsimme.
Kiitämme Nightwishiä ja Himosta tästä mahtavasta kokemuksesta. Tämä ei hetkessä unohdu!
Remu ja Suski