Sateisena toukokuisena aamuna starttasimme Jämsän ammattiopiston pikkubussit kohti opintomatkamme kohdetta, Hämeenlinnaa. Olimme saaneet kutsun tulla tutustumaan Tavastian ammattiopiston matkailualan oppimisympäristöön, opiskelijoihin ja itse kauniiseen Hämeenlinnan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin oppilaitosyhteistyön vastavierailuna.
Kun saavuimme Hämeenlinnaan, Tavastian vastaanotto oli mitä mainioin. Vesisateesta huolimatta meitä vastassa parkkipaikalla oli iloinen aikuisopiskelijaporukka ja heidän opensa. Tästä alkoi hyvin organisoitu, huolella suunniteltu ja toteutettu vierailumme Hämeenlinnassa.
Käyntikohteena meillä oli toiveemme mukaisesti kaupungin tunnetuin nähtävyys Hämeen linna. Opastetut kierrokset linnassa ja vieressä sijaitsevassa vankilamuseossa olivat hyvin mielenkiintoisia. Pääsimme kurkistamaan myöhemmin iltapäivällä myös Vanajan linnaan. Iltaohjelman lomassa meille valmistettiin kodassa grillattuja herkkuja, palvelu pelasi loistavasti jokaisen isäntämme osalta koko illan. Meillä oli tosi hauskaa!
Yön vietimme Aulangon lomakylässä neljän hengen mökeissä. Seuraavana aamuna ohjelmamme jatkui heti aamiaisen jälkeen ulkoilulla ja Hämeenlinnan maisemien ihaluilla. Kipusimme ylös Aulangon näkötorniin ja sieltä alas. Sitten vielä n 300 porrasta alas karhupatsaalle. Aulangolta matkasimme ihastuttavalle alpakkatilalle. Alpakat, nämä etelä-amerikkailaiset lampaan, koiran ja hevosen sekoitukset valloittivat meidän kaikkien sydämet kiltteydellään. Selfie-kuvakilpailuun saimme räpsittyä useita kuvia (varmasti otimme useamman kuvan kuin sata) rapsutukseen kyllästymättömistä ihanista alpakoista ja itsestämme.
Mukava ja opettavainen opintomatkamme päättyi lounaaseen ja yhteiseen hetkeen Tavastian tiloissa. Kiitoksemme vieraanvaraisille, huomaavaisille ja hyvän palvelun taitaville hämeenlinnalaisille:)