Perjantain tunnelmia

Aamun alkajaisiksi suuntasin askeleeni kohti Paviljonkia, josta  olin lupautunut hakemaan uusia esitteitä tulevan talvikauden tapahtumista. Mennessäni tarkistin myös Matkakeskuksen esitetelineen, joka oli hyvässä kunnossa ja ojennuksessa.

paviljonki

On hauskaa kulkea ”suurkaupungin” vilinässä – siitä onkin pitkä aika, kun olen täällä työskennellyt. Tulee mukavasti vanhat ajat (mm. matkatoimistovuodet) mieleen… 🙂

ratapiha

Aamupäivä meni tapahtumien ajastamisessa FB:n. Sekin alkaa jo  sujumaan – hankalinta on ehkä miettiä teksti, jolla tapahtuma julkaistaan. Se ei saa olla liian pitkä, sen pitäisi olla houkutteleva ja hyvä olisi, jos liitteeksi pystyy laittamaan videota tai kuvaa. Usein tapahtuman omat sivut linkitettynä meidän julkaisuihin avaavat kuvat suoraan. Kuvien käytössä tulee olla tarkkana. Jyväskylän kaupungilta löytyy oma kuvapankki, jonka kuvia voi käyttää.

_DSC0069Harjulta_alas

Tässä muutama kuva kuvapankista, ensiksi Neron portaat/näkymä harjulta ja toiseksi kuva Kärkisten sillalta Päijänne-purjehduksen aikaan……

_DSC0484Paijannepurjehdus_Karkinen

Mitä kaikkea matkailuneuvonnasta kysytään? Tietysti käyntikohteita, tapahtumia, vuokrattavia tiloja (tänäänkin kysyttiin pesäpalloporukalle saunaa, eilen kokoustilaa ryhmälle), karttoja, luontopolkuja erityisen paljon, aikatauluja, aukioloaikoja ja paljon muuta. MItä seudulle sitten kaivattaisiin lisää? Ainakin moottoriveneiden vuokrausta, saunamahdollisuutta ja opastettuja kierroksia iltaisin. Visit JKL hoitaa myös opasvälityksen. Heillä on käytössään useita aktiivista opasta, joilla on laaja osaaminen ja kielivalikoima hallussaan.

Minkälainen henkilö sitten pärjää tässä työssä? Haastattelin kesätyöntekijää Maijua, jonka mukaan tässä työssä pärjää henkilö, jolla on sosiaalisia taitoja, pelisilmää, priorisointikykyä, organisointikykyä, kielitaitoa (erityisesti englanti), IT-taitoja, oma-aloitteisuutta, uteliaisuutta ja rohkeutta. Lisäksi tietoa tulee olla paljon. Haasteellista siis! 🙂

Asiakkaiden suhteen rauhallisin päivä tällä viikolla – onkohan väki jo laskeutumassa viikonlopun viettoon?

Enää kaksi viikkoa ja sitten paluu koulumaailmaan -aika rientää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *