Toinen työpäiväni Himos Centerissä

kuva1 kuva2 kuva3

Toinen päivä valkeni tuulisena ja yhä aurinkoisena. Iloisella mielellä jatkoin työssäoppimista ja oppimista kyllä riittää.

Avaimia tänne Himoksen alueelle on PALJON – alueella on yhteensä 500 mökkiä, joten muistettavaa kyllä on!  Jo se, että tietää, missä neljästä avainkaapista kukin avain on, on haasteellista. Kun vielä osaa löytää ko. mökin alueen kartalta, on jo pitkällä. 🙂

Tänään asiakkaina on ollut suomalaisten lisäksi venäläisiä ja hollantilaisia asiakkaita. Asiakasprofiiliina oli perheet, golffarit ja pariskunnat. Asiakkaat ovat iloisia ja rentoja, kuten lomailijan kuuluukin olla. On kysytty tietä Ilmailumuseoon TIkkakoskelle, matoja onkiin, kaasua grilliin ja paljon muuta. Saimme myös kahvituliaisen yritykseltä, jonka nimi on mielenkiinnon herättävä. Keskustelimme kuitenkin ohjaajani Heidin kanssa siitä, voiko erikoinen yritysnimi (Musta surma) kääntyä itseään vastaan? Olen huomannut, että on virkistävää vaihtaa ajatuksia nuoren ohjaajani kanssa – saan uusia näkökulmia ajatteluuni ja toimintatapoihini.

Tämän päivän saldo opiskelijan näkökulmasta eli mitä kvalifikaatioita tarvitaan, jotta tässä työssä pärjää on seuraavanlainen:

  1. simultaanikapasiteetti
  2. kielitaito (englanti, venäjä)
  3. ajan hermolla olo (= What´s going on in Himos and on the area?)
  4. positiivisuus
  5. tarkkuus

Huomenna jatkuu………….

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *