Punaisen Ristin museossa vierailun jälkeen kävimme syömässä, kukin missä halusi ja kello 14:50 lähdimme yhdessä YK:n Geneven päämajaa kohti. Jotta pääsimme päämaja-alueelle sisään, täytyi meidän mennä turvatarkastuksen läpi, joka oli samanlainen kuin lentokenttien turvatarkastus. YK:n henkilökuntaan kuuluvat pääsevät alueelle sisään ilman turvatarkastuksia näyttämällä henkilökuntapassiaan, mutta menevät hekin metallin paljastimen läpi.

Turvatarkastuksesta läpi päästyämme kävelimme itse päärakennukseen, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä sisäänkäyntirakennuksesta, jossa turvatarkastus oli. Kävimme aulaan odottelemaan esittelykierroksemme alkamista, joka siis alkoi 15:30. Rakennuksessa oli myös kirja- ja lahjakauppa, josta muutamat ostivat tuliaisia.

Kiinalaissyntyinen oppaamme toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi, miten kierros tulisi tapahtumaan. Valitettavasti jo heti alussa jouduimme pyytää häntä puhumaan hitaammin, sillä hän puhui erittäin nopeasti. Meillä kaikilla oli kuitenkin suhteellisen hyvät englanninkielen taidot ja ymmärsimme sen,  mitä ehdimme kuulla, mutta emme olisi kerenneet prosessoimaan edes puolia kierrokselta saadusta informaatiosta, jos sitä olisi tullut niin nopealla tahdilla. Sama toistui toisenkin kerran, mutta jo muutaman lauseen jälkeen hän unohti hitaamman tahdin.

Kierros itsessään oli hyvin pinnallinen; siirryimme kokoustilasta toiseen ja opas kertoi mm. missä järjestyksessä maiden edustajat istuvat salissa. Maidenväliset suhteet tulevat hyvin esiin istumajärjestyksissä; tavallisesti maat istuvat aakkosjärjestyksessä vasemmalta oikealle, mutta mm. Irakin ja Iranin välisten konfliktien takia maat eivät voi istua kokouksissa vierekkäin, vaikka aakkosellisesti näin istuisivatkin.

Näimme kolme kokoussalia, joista kahteen emme päässeet sisäpuolelle vaan saimme tarkastella niitä medialle tarkoitetuista tarkasteluhuoneista. Kierroksen aikana ei saanut ottaa videoita tai äänitteitä, kuvia kuitenkin sai ottaa vapaasti paitsi pääsalista.  Kyseisen kokoussalin katossa oli Espanjan lahjoittama taideteos, joka kuvasti maiden erilaisuutta. Muissakin kokoussaleissa ja käytävissä oli eri maiden ja organisaatioiden lahjoittamia taideteoksia ja maalauksia. Käytävistä oli upeat maisemat vuoristoille. Kaukana näkyi muun muassa Euroopan korkein vuori Mont Blanc.

Kaiken kaikkiaan esitys oli erittäin suppea ja hyvin pinnallinen verrattuna kaikkeen muuhun, mitä viikolla olimme saaneet kokea. Kierrosta olisi voinut verrata mihin tahansa palatsikierrokseen. Itse YK:sta järjestönä ei tullut uutta tietoa, mikä tämän reissun ideana oli, saada tietoa ulkomailla työskentelystä ja järjestöistä. Näimme kuitenkin YK-lähettiläitä saleissa ja käytävissä ja saatoimme todeta, että he tekevät töitä hienossa rakennuksessa taiteen keskellä. Simultaanitulkkauslaitteita oli kaikkialla, mutta lähinnä tarkkailijoita ja suuristuntoja varten. Joitain vinkkejä opas sanoi meille siitä, miten eri kulttuurienvälinen viestintä tulee ottaa huomioon noin kansainvälisessä työpaikassa.

Heta Kalaja,  Julia Honkanen ja Henna Kuisma  17.11.2015

Our group of students got the chance to go and visit the International Red Cross and Red Crescent Societies (IFRC) headquarters in Geneva. The organization globally coordinates the catastrophy help during any natural disaster. During our visit we were told about the history of the organization and its standards and different job descriptions. By asking questions and being active in the conversation we learned a lot more about the organization as we tried to understand what it takes to work in an international environment.

We learned about how The Red Cross and Red Crescent help the people in need nationally and internationally. Every country has its own needs and the right need is provided with the help of the volunteers. The volunteers are the most important way to help. One can easily be part of the Red Cross society just by volunteering and to get hired you need to have master degree from whatever field of study, it doesn’t need to be a doctor or international affairs, you learn by doing and the most important thing you need to have is to love your job and have passion and be ready to help people from different backgrounds and living conditions.

During our stay we met multiple emplyees and interns from different departments. After each interview we started to get a wider perspective of what international working requires. Every interview and interviewee was very different and they had very different backgrounds. We noticed that many employee and leader in the organization has started a volunteer and has made a career afterwards in IFRC. We were happy to see that the skills needed can be already practiced partly in upper secondaries.

We were told many times how rare upper secondary student visits are, especially from Finland so we were honoured to be able to visit and learn from them, as well as it was an honour to present Finland’s upper secondary schools. Our school was found to be interesting as it is an UNESCO school. For us it certainly was easy to be proud of being a student of Jyväskylän Lyseo.

People in the organization were very friendly and kind to us, which made us feel very welcomed. We left the organization cheerful, with warm hearts and more aware of the organization and its work. We could see ourselves working in the international organization like IFRC in the future. Even thought that we had to leave the IFRC eventually, we knew that our day wasn’t finished, because we were left with lots of food for thought. It was delightful to realize that we can use what we learned in the daily basis, and that’s probably one of the most important things to be learned.

Opiskelijaryhmämme pääsi vierailemaan Genevessä kansainvälisen Punaisen Ristin toisella toimijalla, IFRC:llä, joka koordinoi karastrofiapua luonnonkatastrofeissa. Meille kerrottiin vierailulla järjestöstä monipuolisesti. Kuulimme sen historiasta, käytänteistä ja erilaisista työnkuvista. Omalla aktiivisuudellamme ja kysymyksillä saimme aikaan vahvasti vuorovaikutteisia keskusteluja, jossa koitimme ymmärtää kansainvälisen työskentelyn taitoja.

Vierailun aikana saimme tavata useita järjestön työntekijöitä ja harjoittelijoita. Haastattelu kerrallaan alkoi rakentua monipuolinen kuva siitä, mitä kansainvälinen työskentely vaatii. Huomasimme, että jokainen haastattelu ja haastateltava oli erilainen ja erilaisista taustoista lähtöisin. Lisäksi panimme merkille, että moni Punaisen Ristin työntekijä ja johtaja on aloittanut uransa vapaaehtoisena ja jatkanut siitä lähtien järjestössä. Haastavia kysymyksiä esitettiin molemmin puolin. Päälimäisenä jäi mieleen, kun vastavuoroisesti meiltä kysyttiin, että mitä kansainvälisessä järjestössä työskentely vaatii. Korkeakoulutus, työkokemus ja hyvä kielitaito tulivat ensimmäisenä mieleen. Meille opettiin, kuinka pitää olla aina valmis oppimaan uutta, mutta silti pitää olla erittäin ammattitaitoinen, niin työntekijänä kuin vapaaehtoisenakin. Oli ilahduttavaa huomata, että jo lukion aikana voi asettaa omalle uralleen suunnan, jos niin haluaa.

Meille sanottiin monesti, että järjestössä ei juuri suomalaisia lukiolaisia käy, joten koimme kunniaksemme myös edustaa kaikkia lukiolaisia. Lisäksi Lyseon Unesco-koulun asema ihastutti työntekijöitä. Omasta koulustaan oli helppo olla ylpeä. Meitä kohtaan oltiin todella ystävällisiä koko päivän ajan, ja ihmiset osoittivat mielenkiintoa meitä kohtaan.

Vaikka aika kului uskomattoman nopeasti, lähtiessämme tiesimme, ettei päivä ollut siinä. Vierailun jälkeen alkoi kaiken sen tiedon prosessoiminen, mitä aamupäivällä olimme nähneet ja kuulleet. Tet-päivä Punaisella Ristillä avarsi omaa maailmankuvaa ja urasuunnitelmaa. Oivaltamiamme asioita pystymme toteuttamaan myös omassa arjessamme, mikä on suuri rikkaus.

Oona Huttunen, Ronja Honkonen, Anni Äikäs

Look at in English too…

Ensimmäisen kerran kun kuulin siitä, että me menemme Punaisen Ristin museoon, luulin että se tulee olemaan samanlainen kuin kaikki museot. Vanhoja tavaroita, jotka kertovat pikkuisen järjestön historiasta. Olinkin väärässä, siellä oli kaikenlaista, mitä en ollut ikinä nähnyt. Se herätti tosi vahvoja tunteita minussa.

Museossa oli kolme eri osaa: ensimmäinen osa kertoi järjestön historiasta ja ihmisistä, jotka ovat olleet vankina muissa maissa ensimmäisestä maailmansodasta nykypäivään asti. Olin hyvin liikuttunut, kun näin niitä tavaroita, mitä kukin vanki oli tehnyt vankiloissa. Se oli myös hyvin surullista, kun jotkut heistä eivät edes ansainneet niitä tuomiota.

Toinen osa oli sukulaisista, jotka sota oli erottanut ja siitä miten CSIS yrittää auttaa heitä löytämään kadonneita tai kertoo heidän kohtalostaan. Hädässä olleiden kärsivien ihmisten kohtalot päättyi joko hyvällä tai pahalla tavalla.

Kolmas osa oli pikku opetus siitä miten pitää toimia hätätilanteessa.

Museossa oli myös väliaikainen taide näyttely Mahadma Gandhin hengessä väkivallattomuuden puolesta. Näyttely oli tosi kaunis. Siellä oli 400 vuotta vanhoja maalauksia. Itse olin myös hyvin vaikuttunut niistä, monia kuvista en ollut ikinä nähnyt aiemmin. Koskettavat valokuvat rauhanomaisista vapaustaistelijoista kertoivat koskettavaa tarinaa hiljaisella tavallaan.

Punainen Ristin museo kertoi paljon, ja järjestöllä oli oma tarinansa omassa museossaan. Se näytti kuinka paljon se antaa humanitaarista apua hätää kärsineille ihmisille katastrofitilanteissa, pienissä ja suurissa.  Jokaisen eri kulttuurissa olevan ihmisen tarina oli järkyttävä ja koskettava. Järjestön toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen.

Museokäynti oli ensimmäinen kertani tutustumassa järjestöön. On ihanaa nähdä eri puolella maapalloa tuhansia käsiä, jotka ovat valmiita auttamaan.

Jokaisille museokävijälle annettiin pienet laitteet ja kuulokkeet, jota kuunneltiin omaan tahtiin koko tutustumisen ajan englanniksi. Osa tarinoista käynnistyi, kun pani oman kätensä ihmisen kokoisen projisoidun hahmon käden päälle. Kaikkiaan 12 ihmistä eri puolilta maailmaa kertoi meille silmästä silmään virtuaalisesti tarinansa, Kaikki oli kiinnostavaa ja sydäntä särkevää.

Yhdessä seinässä näytettiin kuvia Ruandan sisällissodassa orvoiksi jääneistä pikkulapsista, joilla ei ollut vanhempia. Kuvat täytti koko seinän.

Tutustuessani eri osiin, ajattelin että voi maailma olla julma, mutta kansainväliset järjestöt kokoavat ihmisiä tekemään hyvää niille, joita luonnonkatastrofit, sodat tai sorto estävät elämästä normaalisti.

Opintomatkamme vierailut saivat minut vakuuttumaan siitä, että haluan opiskella niin, että voin itsekin työskennellä joskus jossakin humanitäärisessä järjestössä.

Mariama Gassama, Jyväskylän Lyseon lukio 17.11.2015

Keskiviikkona 11. päivä marraskuuta pääsimme tutustumaan Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisjärjestöön (UNHCR) ollessamme opintomatkalla Genevessä. Ennen vierailuamme olimme tehneet taustatyötä järjestöstä, joten olimme jo tietoisia järjestön perustoiminnasta. Järjestössä kuulemamme vahvisti kuvaamme organisaatioista ja sen toiminnasta, mutta saimme myös paljon uutta tietoa ja pohdittavaa.

Vierailumme aikana pääsimme nauttimaan jo 17 vuotta organisaatiossa työskennelleen amerikkalaisen Rachel Lauvikin vauhdikkaasta esityksestä. Hänen puheensa oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja nosti esiin monia tärkeitä asioita, jotka jokaisen tulisi tietää. Hän esimerkiksi määritteli pakolaisen korostaen sitä, miten pakolainen muuttaa vieraaseen maahan vain hakemaan turvaa, koska jokin tekijä kuten sota, ihmisen uskonnollinen vakaumus, poliittinen näkökanta tai seksuaalinen suuntautuminen uhkaa hänen turvallisuuttaan. Hän totesi myös, että jokainen pakolainen varmasti palaisi kotiin, jos se vain olisi olosuhteiden puolesta mahdollista.

Voisitko itse kuvitella pakenevasi omasta kotimaastasi ilman takuuta paluusta? Muun muassa tätä Rachel Lauvik pani meidät pohtimaan esityksensä edetessä. Rouva Lauvikin, tai tuttavallisemmin, Rachelin tapa ottaa yleisö haltuun oli ihailtavaa. Hän hyppi ja ilmeili sekä kosketti katsojia niin kirjaimellisesti kuin myös tunnetasolla. Kun hän kysyi katsojilta, mitä ottaisimme mukaan, jos joutuisimme pakenemaan kotoamme, hän pyysi lupaa kurkata erään katsojan laukkuun. Kun lupa oli saatu, Rachel nosti laukusta esiin passin, todistuksen olemassaolosta. Tällä tavoin hän huomautti, kuinka henkilöllisyys ei ole itsestäänselvyys kaikille, ja kuinka sitä pitäisi osata arvostaa. Maailmassa on myös niitä, joilta henkilöllisyys puuttuu. Nostamalla passin esiin, hän havainnollisti, miten yksi paperi voi antaa ihmiselle merkityksen.

Kaikki eivät ole saaneet alun perinkään kansalaisuutta, joltakulta passi on voitu varastaa tai se on voinut hävitä raskaalla matkalla. Kuitenkin edes turvapaikkaa on vaikea saada ilman, että voi todistaa henkilöllisyytensä. Ilman henkilöllisyystodistusta lapsi ei pääse kouluun, ei usein lääkäriinkään tai ilman henkilöllisyystodistusta ei saa laillista työpaikkaa tai pääse edes naimisiin.

Rachelin puhe herätti paljon ajatuksia ja johti moniin tärkeisiin oivalluksiin. Hänen puheenvuoronsa jätti ajatuksiimme ja mielipiteisiimme varmasti pysyvän vaikutuksen. Rauhattomuuksien jatkuvasti lisääntyessä UNHCR:n kaltaisen järjestön toiminnan tärkeys vain korostuu. Olisi hienoa, jos kaikki ymmärtäisivät näiden asioiden vakavuuden ja haluaisivat olla mukana selvittämässä rauhattomuuksia ja niistä syntyviä ongelmia, kuten lisääntyvää tarvetta auttaa pakolaisia. Avun tarjoamisen lisäksi olisi hyvin tärkeää miettiä, kuinka maailman rauhattomuudesta syntyviä ongelmia voitaisiin yrittää ehkäistä.

Miksi siis suhtaudumme Suomessa pakolaisiin niin negatiivisesti, jopa epäinhimillisesti? Tätä lähdimme Geneveen asti pohtimaan ja saimme Racheliltä ohjeistusta siihen, miten meidän tulisi toimia omalta osaltamme parantaaksemme pakolaisten oloja Suomessa: Jos näet kaupassa pakolaisen lukemassa vieraalla kielellä kirjoitettua tuoteselostetta, mene ihmeessä auttamaan häntä. Opeta hänelle suomea tai kysy, tarvitseeko hän kenties ystävää, sillä sinä saatat olla jonain päivänä aivan samassa tilanteessa, toivoen edes yhtä ainutta auttavaa kättä tai ystävällistä hymyä. Pakolainen ei tahdo mitään muuta kuin apua päästäkseen jaloilleen, jotta voisi kotiutua uuteen maahan tai olosuhteiden salliessa kävellä takaisin kotiin.

Mirkka Ikonen,

Milka Mahrberg &

Sonja Matilainen

Jyväskylän Lyseon lukio 16.11.2015

(The English summary in the end.)

Vierailimme YK:n tutkimusinstituutio UNRISD:illa, jonka tarkoitus on tutkia erilaisia poliittisia päätöksiä kestävän sosiaalipolitiikan näkökulmasta. TET-päivän aikana saimme upean mahdollisuuden tutustua organisaation toimintaan ja antaa oman työpanoksemme kirjoittamalla nettiartikkelin Maailma on mun -projektista UNRISD:in nettisivuille.

Artikkeli on luoettavissa linkin kautta: http://www.unrisd.org/80256B3C005BE6B5/%28httpNews%29/B792AB6C7AE6FD92C1257EFA004FF36E?OpenDocument

Kuva: Kahtena ensimmäisenä aamuna törmäsimme myös arjen sosiaalipolitiikkaan – Sveitsissä oli julkisten alojen lakko liikoja säästöjä vastaan.

Oli mahtavaa huomata, kuinka ihmiset eri kulttuureista tekivät työtä yhdessä edistääkseen hyvinvointia maailmassa. Oli tosi mielenkiintoista huomata kuinka eri kielitaustat näkyivät toimiston arjessa. Esimerkiksi oppaanamme toiminut italialais-ranskalainen David Vergari oli heti alusta saakka easy-going ja toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi.

Työyhteisö vaikutti odotustemme vastaisesti todella rennolta ja kannustavalta. Oli mukavaa, kun ensitapaamisella pystyimme nauramaan yhdessä yhteiskunnallisen keskustelun lomassa.

TET-päivän aikana huomasimme, että kaikilla toimiston työntekijöillä oli ainakin kolme kieltä, joita he käyttivät jokapäiväisessä työssään. Ihmiset tulivat myös todella erillaisilta yliopistokoulutuksen aloilta, mikä avasi silmämme akateemisen koulutuksen työmahdollisuuksista. Ymmärsimme myös organisaation merkityksen eteenkin Euroopan mittakaavassa, mutta myös maailman ongelmien ratkaisussa.

Erityisen siistiä oli, kun David vei meidät Palais des Nationsin kattoterassille, joka on tarkoitettu vain VIP-ihmiselle. Kulissien takana kierros paljasti mm. sen, että alueen puutarhassa on pidettävä riikinkukkoja alueen edesmenneen lahjoittajan pyynnön kunnioittamiseksi.

Kuva: Iltaisin Ranskan puolella olevan hotellimme aamiaishuoneessa reflektoimme päivän kokemuksia, täynnä kokemuksia, mutta myös lopen uupuneina kaikesta

Olga Ylönen ja Emma Sokkanen

17.11.2015

Summary of Olga’s and Emma’s blog text:

An Eye- opening experience

We were job shadowing the work of UNRISD, The United Nations research institution for social development. During the course of the day we got familiar with the work of the organization and we were given an opportunity to write an article about our “World-is-yours”-project and publish it in UNRISD webpages. It was a great honour.

Our own experiences about the work and the atmosphere in the UNRISD were really good. It was nice to notice how colleagues from different backgrounds worked together and we were able to detect even some cultural differences during the day (at least compared to Finnish culture). For example our guide David Vergari was really welcoming and easy-going right from the beginning. That wasn’t something we were expecting because the working-life in Finland is more rigid and formal.

The working environment seemed really encouraging and relaxed- that’s something every working community should strive to. It was really nice that during our first meeting we could talk freely and laugh amongst the interesting discussions.

During our day at UNRISD we noticed that every employee had at least two languages which they used in their daily work. Moreover, people came from really diverse university backgrounds which opened our eyes about the future working possibilities after university studies. We also realized the importance of international co-operation and the work of UNRISD in Europe. The impacts of their work can in fact be spread all over the world!

One of the most interesting parts of the day was the behind the scenes tour that David took us. He told for example that in the garden of the Palais des Nations were always peacocks to honor the wish of the man who gave the area to United Nations.

Terveiset Lyseolaisten Geneven matkalta!

24 lyseolaista matkusti Geneveen Maailma on mun-kurssin tiimoilta tutustumaan kansainvälisiin organisaatioihin. 11.11. 2015 opiskelijoilla oli job-shadowing  day eli TET-päivä kansainvälisen Punaisen Ristin päämajassa, UNPD:ssä, UNRSID:ssä, sekä tutustuminen UNCHR:N pakolaistoimintaan.

Emma Sokkanen ja Olga Ylönen viettivät päivän UNRISD:llä. Emman ja Olgan päivän tapahtumista voit käydä lukemassa lisää UNRISD:n sivuilta.

Torstaina opiskelijat vierailivat CERNissä ja tutustuivat kansainvälisten tutkijaryhmien arkipäivään.