Joulukortteja

Heissan!

Keskiviikkona töissä sain tehdä joulukortteja. Kortteja tuli yhteensä 33 ja ne ovat vasta ne jotka lähetetään postissa asiakkaille jotka asuvat kauempana. Tarkoitus olisi vielä jossain vaiheessa tehdä kortit heille jotka käyvät lähes päivittäin toimistolla. Sain kunnian suunnitella ja tehdä kortit kun olin näyttänyt osaamistani kesän projektissa, josta kerroinkin hetki sitten täällä blogissani. Aloitin siis suunnittelun pelkästä kuvasta. Työnantajani toive oli saada kuvaan kuusi ja jotain jouluista. Asia oli sillä selvä ja suunnittelin kolme luonnosta: kuusi ja lyhty, kuusi ja lahjapaketit sekä kuusi ja lumilyhty. Talvisen tunnelman sain aikaan lumen peittämällä kuusella sekä muutamalla kinoksella. Esitin ehdotelmat työnantajalleni ja hän halusi kuusen ja lumilyhdyn. Sen jälkeen kopioin kuvan monta kertaa kopiokoneella, kirjoitin wordiin työnantajani kertoman tervehdyksen (jonka laitoin kortin alalaitaan), tulostin sen ja leikkasin tähdet. Ja ei muuta kun leikkaamaan ja liimaamaan ja tässä olisi lopputulos. Nopea, helppo, halpa ja yksinkertainen mutta samalla mielestäni omaperäinen ja yksinkertaisuudessaan kaunis. Sellainen päivä keskiviikkona töissä. 🙂

Valmiit tuotokset:

20141105_101543 20141105_101554

nimetön 20141105_140341
– Anniina

Kesän projekti Irina Siikavire

Heips !

Kesällä siis tein projektin Irina Siikavireelle (http://www.irinasiikavire.fi/) jossa suunnittelin hänelle mainoksen, käyntikortin sekä esitteen. Pidimme muutaman palaverin asiasta, mutta suurin osa viestittelystä sujui sähköpostin välityksellä. Suunnittelin siis itse alusta loppuun kaiken ja kuvat/ideat jotka siihen otin löysin Common Creativen sivuilta, eli ne ovat täysin lailliset markkinointiin. Moneen kertaan suunnitelmat muuttuivat, mutta olen itse henkilökohtaisesti tyytyväinen lopputuloksiin ! Projekti oli mukava toteuttaa kun pääsin käyttämään siinä omia taitojani sekä luovuuttani. 🙂

 

 

 

esite2 esite 1

Yläpuolella siis esite, jota yrittäjä voi jakaa itse esim. messuilla. Esite siis kaksipuolinen ja taitettava, kuva 1 sisältö, kuva 2 taka- ja etupuoli. (En ymmärrä miksi tämä ohjelma laittoi ne näin päin vaikka yritin toisin..)

 

käyntikortti1

Yläpuolella käyntikortti, kuva 1 etupuoli, kuva 2 takapuoli.

 

mainos1

Yläpuolella mainos, jonka voi laittaa esim. kauppojen ilmoitustauluille.

Olen saanut luvan yrittäjältä julkaista nämä kuvat täällä osoituksena työstäni ja osaamisestani. 🙂

– Anniina

Opintomatka Ikeaan.

Moikka !

Kävimme luokkalaistemme kanssa opintomatkalla Kuopion Matkus-kauppakeskuksessa ja siinä samalla Ikeassa. Lähdimme koululta noin kello 8.30 ja parin tunnin matkustamisen jälkeen löysimme itsemme Kuopiosta. Ikean tiloissa saimme kuulla Kuopion Ikean markkinointipäälliköltä mm. Ikean keskeisiä toimintaperiaatteita, markkinointia ja asiakastyytyväisyyttä. Hän kertoi meille muutenkin yleisellä tasolla Ikean toiminnasta. Päällimmäisenä jäi mieleen että Ikean tarkoitus on luoda parempi arki tavallisille ihmisille sekä tarjota laaja valikoima jokaiseen makuun ja tarpeeseen. Markkinointi ikeassa on hyvin monipuolista ja kauppakeskus Matkus ja Ikea tekevät hyvin paljon yhteistyötä myös markkinoinnissa mm. tapahtumat samaan aikaan. Ikean Markkinoinnilla pyritään markkinoimaan laajasti erilaisia tuotteita oikeina vuodenaikoina teeman mukaisesti, esim. joulu.
Ikealla on tärkeää pitää asiakkaat mahdollisimman tyytyväisinä, jonka vuoksi Ikea tarjoaa mm. kuljetus- ja suunnittelupalveluita. Myös tavaratalot on tehty siten, että jokainen asiakas olisi tyytyväinen; esimerkiksi Ikealla on tarjota aina pyörätuoleja niitä tarvitseville sekä kulkuväylät tavaratalossa ovat tehty leveiksi mm. juuri pyörätuoliasiakkaita ajatellen. Asiakastyytyväisyys otetaan huomioon asiakastutkimusten avulla.

Tarkoituksena meillä oli reissun aikana siis kuunnella ja oppia isojen yritysten markkinoinnista ja siksipä meille annettiin tehtäväksi etsiä tavaratalosta hienoja mainoksia ja ylipäätään jotain, mikä liittyy markkinointiviestintään. Jotenkin siinä sitten vain kävi niin, että sen kaiken ihailun ja shoppailun keskellä kuvien ottaminen unohtui, mutta mieleeni jäi suuret, näkyvät ja vaikuttavat esillepanot ja mainokset. Alhaalla esimerkkikuva jonka nappasin rullaportaissa yhdestä isosta seinästä.

ikea2

 

– Anniina

Tasekirjan sekä tilinpäätöskansion tekoa harjoitusyritykselle

Moikka!

Tänään tein töissä valvotusti harjoitusyritykselle (jonka ”loin” TOP:in alussa) tasekirjan ja tilinpäätöskansion. Haastavuutta työhön tehtiin sillä, että ”yritys” oli mennyt kuluvan vuoden aikana konkurssiin. Kuvissa olevat summat ovat keksittyjä, eivät siis kenenkään yrityksen oikeita lukuja. Työt tehtiin tietokoneella pääosin Excel-ohjelmalla.  Tasekirja on siis virallinen asiakirja josta löytyy tietoja yrityksen taloudellisista tiedoista (varat ja velat). Se tehdään koko tilikaudelta ja se pitää sitoa siten ettei kukaan pääse enää sitomisen jälkeen muuttamaan sivuja.

 

tase3
Tässä kuva tekemästäni taseesta sekä tuloslaskelmasta.

 

Tilinpäätöskansioon merkataan taasen yrityksen tiedot ja tilikausiaika, sisällysluettelo, arvostusperiaatteet ja menetelmät jotka sisältää esim. poistot, rahoitustuotot/kulut, oman pääoman muutokset yms. merkittävät asiat tilikaudelta. Kansioon tehdään myös tase-erittely, johon kuuluu omaisuus ja velkapuoli erikseen. Kirjanpitäjä sekä yrittäjä hyväksyvät ja allekirjoittavat koko kansion, jolloin sen jälkeen siihen ei saa tehdä enää mitään muutoksia.

tase2
Tilinpäätöskansio

 

Kirjanpitolain mukaan jokaisen kirjanpitovelvollisen on laadittava tilinpäätös, mutta rahoituslaskelma ja toimintakertomus vaaditaan vain suurilta yrityksiltä ja pörssiyhtiöiltä.
– Wikipedia

Oli mukava oppia taas uutta asiaa ja varsinkin kun pääsin sitä myös itse toteuttamaan.

– Anniina

Etäpäivä 30.10.2014

Heips !

Tänään meillä ei ollutkaan kontaktitunteja koululla, vaan etäpäivä Adobe Connect Pro:n välityksellä. ”Tunnit” alkoivat kello 8.30 englannilla joka kesti kello 9.45 ja kävimme siinä läpi yhtä kappaletta kirjasta. Kello 10.00 jatkoimme markkinointiviestinnällä, jossa aiheina oli mm. markkinointioikeus, hinnoittelu, tekijänoikeus sekä etä- ja kotimyyntiä. Pienien teknisten ongelmien jälkeen kaikki kuitenkin meni loppujen lopuksi ihan hyvin ja opimme paljon uutta asiaa taas. Mielestäni tällainen etäyhteys on loistava vaihtoehto kontaktituntien sijaan, koska itse henk.kohtaisesti opin paljon enemmän nyt kun sain olla omassa rauhassa ja keskittyä kunnolla.

– Anniina

Työkuulumisia 24.10.2014

Heippa !

Viime aikoina töissä olen saanut tehdä kaikenlaista uutta ja kivaa ! Olen mm. osallistunut kokouksiin ja erilaisiin muihin neuvotteluihin sekä laatinut yhdelle yritykselle ensivuodelle budjetin ja tämän vuoden tuloslaskelman siltä osin mitä vuotta on nyt kulunut, eli lokakuuhun asti.

Budjetissa ja tuloslaskelmassa kävimme neuvottelun yrityksen johdon kanssa jossa mietimme että mitä kuluja voisi vähentää ja mistä taas saataisiin lisää tuottoja. Ehdotin erilaisia tapahtumia, paikallislehtimainosta sekä muita pienempiä markkinointi muotoja, esim. kauppojen seinät sekä siihen liittyvään alaan koskevia paikkoja,  jossa yritys voisi mainostaa itseään.

Neuvottelu tapahtui työpaikallani ja työnantajani osallistui myös tapahtumaan, mutta antoi pääasiassa minun hoitaa puhumisen.
Tämä oli mukavaa vaihtelua sen ns. ’tavallisen’ työn keskelle mitä teen (tositteiden järjestelyä, tilien tarkastamista, arkistointia yms.) ja mukavammaksi sen teki yhteistyö haluiset sekä ystävälliset ihmiset.

– Anniina

Yritysesittely koululla 23.10.2014

Moikka !

Niin kuin otsikossa jo lukeekin, niin meillä kävi tänään koululla Jari Rissanen kertomassa yrityksestään jossa hän työskentelee eli Radio Kompassista. Se on Jyväskylän oma paikallisradio ja perustettu n. 5 kk sitten, linkki yrityksen kotisivuille löytyy tästä: http://www.radiokompassi.fi/ ja sen löytää myös facebookista: https://www.facebook.com/radiokompassi.
Jari kertoi omista työkokemuksistaan sekä aika yleisesti radio- ja muista mediamainonnista, niin hyvistä kuin huonoista puolistakin. Mielestäni vierailu oli avartava ja mielenkiintoinen, sekä se sopi hyvin nyt käytävään markkinointiviestinnän kurssiin. Saimme myös vinkkejä ja hyviä ideoita toteutettavaan projektiimme, jossa joudumme tekemään televisio- sekä radiomainoksen, vanhojen radiomainosten avulla. Tykkäsin ! 🙂

MAVI:n tuntitehtävä 14.8. – mainoksen analysointi

Heippa !

MAVI:n (markkinointiviestinnän) kurssi on meillä siis jo alkanut mutta pääsen tästä nyt vasta (syystä tai toisesta) poustaamaan tänne blogiin. 14.8. saimme tuntitehtäväksi etsiä pienissä ryhmissä lehdestä mainoksen ja analysoida sen, joka täyttäisi tunnilla opetellut AIDASS ja/tai DAGMAR kaavat. Kävimme myös tunnilla läpi markkinointiviestinnän tavoitteita ja sitä miten sillä voidaan vaikuttaa. Tehtävänä oli siis etsiä lehdistä mieleinen mainos ja löysimme tällaisen (nojaa, oliko se sitten mieleinen, mutta ainakin helppo analysoida :D). Löydettiin lehdestä seuraava mainos:

KOULUTOLU-225x300
Analysointi:

Attention eli mikä mainoksessa herättää huomion= värit ja yleisilme, asettelut yms.

Interest eli miten mainos herättää katsojan mielenkiinnon= Todennäköisesti mielenkiinnon herättää kylkiäisenä oleva tarjous, värit ja tekstien yms. sijoittelu.

Desire eli miten herättää mainoksen avulla katsojalla ostohalua= Tarjous ”osta 5 vapaavalintaista TOLU-tuotetta, saat grillaussetin”.

Action eli saada katsoja ostamaan tuotteen= Kaupanpäälliset – ilmaiset tuotteet kiinnostavat aina ihmisiä !

Tehtävä oli yllättävän vaikea, mutta mukavaa vaihtelua ! 🙂

– Anniina

Ikuinen (varsinkin kesän) ongelma – välistävetäjä ottaa enemmän kuin antaa !

Heipsan !

Nyt ajattelin tulla puhumaan teille oikeasti tärkeästä asiasta, meinaan harmaasta taloudesta.

Opiskelijat saisivat yli sata euroa enemmän opintotukea, jos osa verorahoista ei katoaisi pimeisiin töihin.

Tätä aihetta on tosi paljon käsitelty ja puhuttu, mutta mielestäni tästä ei voi puhua liikaa ! Aihe koskee enemmänkin nuoria mutta miksei myös vanhempia. Varsinkin ensimmäiseen kesätyöhön/vakituiseen työhön menijät ovat aika hataralla tiedolla loppujen lopuksi – niin minäkin olin ja ihan oikeasti suoraan sanottuna olisin toivonut että joku olisi näitä asioita mulle jankuttanut enemmän ja takonut päähän paremmin. Ennen ajattelin näistä asioista todella välinpitämättömästi, mutta nykyään huolehdin itse kaikki kuntoon (kantapään kautta opittua tietoa meinaan, tulin aika pahasti huijatuksi nuorempana..) Olen myös huomannut työssäni pari kyseistä tapausta jossa harmaata taloutta on yritetty ”viljellä”, mutta siihen on puututtu – ja hyvä että on puututtu koska jos emme olisi puuttuneet ja tieto olisi mennyt verottajalle ja se että tiesimme asiasta mutta emme kertoneet mitään niin olisimme olleet ns. rikoskumppaneita siinä vaiheessa. Kirjanpitäjä on tilivelvollinen kertomaan verottajalle näistä asioista – ei kiusatakseen mutta ihan jo oman nahkansa pelastamiseksi. Pahimmassa tapauksessa petoksesta seuraa liiketoimintakielto.

Jos ihan totta puhutaan niin en ymmärrä miksi kukaan edes tekisi päivääkään työtä joka ei kerrytä eläkettä, lomarahoja/lomapäiviä, ei sisällä vakuutuksia eikä kartuta työkokemusta (koska pimeästä työstähän ei saa työtodistusta) ja se kaikkein isoin ja merkittävin osa miksi en pimeää työtä suostu tekemään on puutteellinen työterveydenhuolto. Kun työturvallisuutta ei ole, seurauksena voi olla vakava tapaturma tai kuolema. Pimeästi palkan maksava pomo ei ota vakuutusta ja työntekijä saattaa jäädä täysin vaille korvauksia. Ikinä ei tiedä mitä voi sattua, joten kannattaako ?

800_HarmaaTalous

Nää seuraavat asiat on niitä  jotka vaan pitää muistaa kun menee palkallisiin töihin. Saattavat kuullostaa ihan simppeliltä joidenkin mielestä mutta joillekkin saattaa tulla ihan uutenakin asiana tai sit ne ei vaan tuu mieleen.

ELI:

  • Tee töitä vain ja ainoastaan verokortilla ja varmista että saat palkkasi pankkitilille !
  • Vaadi aina palkkalaskelma jossa näkyvät mm. työtunnit sekä maksettu palkka – muista tarkistaa tämä aina että kaikki menevät oikein !
  • Vaadi kirjallinen työsopimus, sillä se on luotettavin todistus siitä, mitä on sovittu. Tää on minun mielestä kaikista tärkein juttu !
  • Pyydä työsuhteen loppuessa työnantajaltasi työtodistus. Se on yksinkertaisesti todistus tehdystä työstä ja se auttaa mm. kun haet seuraaviin työpaikkoihin todistuksena kerrytetystä työkokemuksesta.

Toinen tärkeä juttu on se, mitä siinä työsopimuksessa lukee. Tarkista aina että siellä lukee mm. nämä asiat:

  • Työnantajan ja sekä työntekijän perustiedot, eli työnantajan nimi, liikepaikka sekä työntekijän nimi, henkilötunnus ja osoite.
  • Työsuhteen pituus, onko kyseessä lyhyt- vai pitkäaikainen työsuhde, milloin alkaa ja milloin loppuu. Myös mahdollinen koeaika pitää merkitä.
  • Työtehtävät.
  • Työstä maksettava palkka, millä perusteella se maksetaan (tunti vai kuukausi), milloin palkka maksetaan ja muut luontaisedut. Muista myös tarkistaa tilinumerosi, joka ilmoitetaan työsopimuksessa, oikeaksi !
  • Irtisanomisajan määräytyminen sekä muut sopimusehdot.

 

ilmiot

Laillisesti mm. näitä ohjeita noudattamalla pitäisi töiden sujua kuin tanssi. Netistä löytää tooooosi paljon lisää tietoa kun vain jaksaa etsiä ja lukea, mm. http://www.mustatulevaisuus.fi  sivuilla kerrotaan yksinkertaistettuna näitä asioita ja pääset pelaamaan harmaan talouden peliäkin ! 😀

Tämän kaiken paasauksen jälkeen haluan toivottaa kaikille riemuisaa ja ei harmaata kesää, itsekkin siirryn kesälomalle tästä pikkuhiljaa ! 🙂

Terv. Anniina

(kuvat otettu taloussanomien sekä mustatulevaisuus.fi sivuilta)

Mitä olen oppinut kirjanpidosta

Heippa kaikki !

Tässä rupee TOP:pi lähenee loppuaan ja viimeisiä kirjoituksia tänne ennen kesälomaa. Meillähän jatkuu tämä sama rutiini (3 päivää viikossa töissä, 2 päivää koulussa) sitten syksyllä kesäloman jälkeen ja kestää koko viimeisen vuoden yhtä jaksoa (ATTO)  lukuun ottamatta. Ajattelin tässä teille kertoilla asioita  joita oon oppinu tän tilitoimisto harjoittelujakson ajalla.

                  Kirjanpidon vaiheet joka kuukausi.

Aluksi kun tulin tänne niin osasin jo hiukan jotain pientä mm. arkistointia yms. mutta nyt voin sanoa että tämän kolmen kuukauden aikana olen oppinut todella paljon kaikenlaista uutta ja kivaa ! Ajattelin kertoa ne vaiheet teille tähän oikein rautalangasta väännettynä ja mielestäni jokaisen joka edes ajattelee ryhtyvänsä yrittäjäksi pitäisi käydä jonkinnäköinen taloushallinnon kurssi näistä asioista. Huh, mitä kaikkea täällä tuleekaan välillä vastaan !

1. Asiakas tuo tai lähettää postissa aineiston, joka yksinkertaisuudessaan tarkoittaa tiliotetta pankista, mahdollinen kassakirja sekä tulot ja menot (laskut yms.)
2. Aineisto laitetaan tiliotteen ja/tai kassakirjan mukaiseen järjestykseen jonka jälkeen käsitellään myyntisaamiset, ostovelat yms. asiat.

3. Tositteiden tiliöinti, eli merkitään tosite- ja tilinumerot aineistoon (+ lasketaan mahdollisesti palkat)

4. Aineiston tallentaminen tietokoneelle kirjanpito-ohjelmaan.

5. Alv:ien oikaisu joka tapahtuu kirjanpito-ohjelman kautta.  Järjestelmä ottaa kaikesta myynneistä myyntien alv:it sekä kuluista kulujen alv:it ja laskee ne,  muodostaen alv laskelman.

6. Alv:in ilmoittaminen verottajalle kausiveroilmoituksella joko paperisena  tai netin kautta sähköisesti.

7. Kansioon tulostetaan:
– päiväkirja joka sisältää liiketapahtumat tositenumero järjestyksessä eli aikajärjestyksessä.
– pääkirja, joka sisältää liiketapahtumat asiajärjestyksessä eli tileittäin.
– tuloslaskelma (myynti-kulut=tulos) ja TASE (varat ja velat)

8. Tehdään tilinpäätös (johon kuuluu mm. kaluston poistot) joka antaa kuvan yrityksen taloudellisesta asemasta.

9. Tehdään sidottu TASE-kirja jossa on oltava tuloslaskelma, tase, liitetiedot, päiväys, allekirjoitukset, luettelo käytetyistä kirjanpito aineistosta ja siiden säilytystavoista, luettelo tositteiden lajeista ja niiden säilytystavoista. Joillakin yrityksillä, riippuen esim. yhtiömuodosta, pitää olla myös rahoituslakselma, toimintakertomus ja tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä.

10. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä tehdään veroilmoitus tilinpäätöksestä –> ja sitten vain odotellaan veropäätöstä.

Siinä oikeastaan yksinkertaisuudessaan mitä teen ja olen oppinut täällä tilitoimistossa. Harjoittelu oli todella antoisa ja mielenkiintoinen  ja suosittelen ehdottomasti jokaiselle tilitoimistoa harjoittelu- ehkä jopa työpaikaksi ! Kiirettähän täällä on oikeastaan koko ajan ja kaikki asiat on määrätty laissa ja viranomaisten määrittelemiin aikatauluihin,  mutta kun tämän oppii niin ei se ole oikeasti edes niin vaikeaa !

Hyvää kesän jatkoa jokaiselle !

– Anniina