Viime sunnuntain Keskisuomalaisessa NCC haki isolla ilmoituksella Jyväskylän alueen työmaille vastaavia työnjohtajia, työnjohtajia, takuutöiden työnjohtajia ja työmaainsinöörejä. Asiakaspalveluhenkisiä, avoimia, innokkaita, järjestelmällisiä, erilaisissa työympäristöissä erilaisten ihmisten kanssa toimeentulevia, rakennusalan soveltuvan koulutuksen ja muutaman vuoden työkokemuksen omaavia osaajia toivottiin. Talonrakentajia ei nyt haettu.

Minä työskentelin kolmannen työelämäjaksoviikkoni alkajaisiksi jo tutuksi tulleella työmaalla. Aloitimme viikon tekemällä villoituksia. Nyt uskaltauduin jo henkilönostimenkin kyytiin, mutta minulla työnteko sujui kyllä paremmin maasta käsin. Tarvitsimme villoitustöissä mittaa, timpurin kynää ja villapuukkoa. Laudanpätkä sai toimia viivaimena, että saimme leikeltyä sopivan kokoisia paloja katon rajaan. Tulevan viimeistelyvalun tieltä meidän piti siirrellä toiseen paikkaan laattalavoja yms. Tähän työhön täytyi etsiä avuksi muuan Huli. Hän, tai siis se, osoittautui haarukkavaunuksi. Tuttu kaveri vuosien takaa kesätöistä elintarvikerekan apulaisena…

 

 

 

 

Tiistaina työskentelimme toisen kerroksen katolla. Maisemat olivat huimia ja huimaukseenkin tottui. Lapioimme tuloilmakammioiden lattialle papuja eli lekasoraa. Päälle sahasimme pari kerrosta eristettä, jotka vuorasimme uretaanilla. Tavaraa kulki katolle ja katolta pois kurottajan avulla, joskin styroxpaaleja ja finfoamia kannoimme käsinkin. Pääsin myös kokeilemaan vähän raudoitusta eli surraamaan surrikoukulla surrilankaa 😉

    

Talonrakentajat ovat tämän päivän MacGyvereitä (tietävätkö nuoret kuka on MacGyver?), monitaitoisia kavereita, joiden täytyy tehdä homma kuin homma alusta loppuun; purku, kasaus, kittaukset, vesieristykset, laatoitukset, maalaukset yms. Hahmottaminen ja piirustustenlukutaito on myös tärkeää. Tätä painottivat erityisesti työmaalla tapaamani putki- ja ilmanvaihtoasentajat. Moniosaamisen lisäksi työmaan kirvesmiehet olivat hyviä ohjaajia. Heidät kun saisi monistettua työpaikkaohjaajiksi, niin suomalaiset tulevaisuuden tekijät olisi turvattu. Vastaava mestari kannusti minua, että kyllä opostakin raksaduunari tulisi. Tärkeintä on uskaltaa tarttua asioihin, niin ne alkavat sujua. Tekemällä oppii. Tämän opon kohdalla osaamisvaje on kuitenkin vielä niin suuri, että kaikkien kannalta suutarin on viisainta pysytellä lestissään 🙂

  

Loppuviikoksi siirryin uudisrakennustyömaalle, joka oli perustusvaiheessa. Tällä työmaalla oli työssäoppimisjaksolla yksi meidän oppilaitoksen nykyinen opiskelija ja ilokseni huomasin, että meiltä valmistuneita opiskelijoita työskenteli rakennuksella useampiakin, yksi NCC:llä ja muutamia aliurakoitsijoilla. Nuoret sanoivat oppineensa ammattia paljon myös virallisen valmistumisen jälkeen työelämässä. Elinikäinen oppiminen on siis totta täälläkin. Nuoret ammattilaiset lähettivät kauttani terveisiä entisille opettajilleen ja luokanvalvojilleen!

  

Ensimmäinen tehtäväni työnjohtajan pitämän perehdytyksen jälkeen uudella työmaalla oli käydä laittamassa suojia vaarallisesti törröttäviin raudoituksiin. Perustusvaiheessa olevalla työmaalla liikkumisen turvallisuuteen piti kiinnittää huomiota. Vieressä saatettiin nostaa isoa taakkaa, kaivaa tai tuoda tavaraa. Kaikki aistit saivat olla valppaina ja mielellään olisi toivonut silmät myös selkään ja päälaelle.

  

Työmaalla työskenteli tällä hetkellä kaksi nosturia; torninosturi ja autonosturi ja lukuisia muita työkoneita; pyöräalustaisia sekä kumitela- ja tela-alustaisia kaivinkoneita, pyöräkuormaaja, täryjyriä jne. Lisäksi päivän aikana vieraili muutakin työmaaliikennettä; pumppuautoja, lava-autoja, elementtirekkoja jne. Ensimmäisiä betonisia seinäelementtejä tuotiin samalla kun toisaalla tehtiin maansiirtotöitä, tiivistettiin maata, tehtiin ja purettiin muotteja, raudoitettiin, valettiin anturoita, suojattiin ja lämmitettiin valua.

   

Sähköä työmailla tarvitaan aina, mutta talvella, kun käytetään lämmityskaapeleita, sähkön katkeamaton saanti on erityisen tärkeää. Siksi sähköjohtojen toimivuutta piti tarkastaa usein. Pääsin myös mittaamaan lämpötiloja valuun upotetuista antureista. Betonipintojen tasainen kosteuspitoisuus varmistetaan peittelemällä rakenteet kosteuden haihtumisen estämiseksi. Kuumabetonia ja lämmitystä käytettäessä rakenteen on annettava tasaantua lähelle ympäristön lämpötilaa ennen kuin muotin saa purkaa. Jälkihoitoa jatketaan kunnes betoni on saavuttanut riittävän lujuuden. Seitsemän eri mittauspisteen lämpötilat vaihtelivat yli 20 astetta valun tuoreuden mukaan. Jo valmiista valuista otin suojana olleet routamatot ja rullasin ne uutta käyttöä varten.

  

Osa betoniseinien sisään tulevista raudoista oli väärässä paikassa ja ne piti rälläköidä pois. Jostakin kohtaa raudat puuttuivat vielä kokonaan. Uusille raudoille piti porata isolla poralla melko massiiviset reiät betoniin. Täytyi myöntää voimien riittämättömyys, vaikka kuinka olen yrittänyt pitää voimaa ja kestävyyttä yllä maksamalla kuukausimaksuja liikuntakeskukselle. En vain jaksanut porata tarpeeksi syvälle. Siispä sain uuden oman tehtävän. Pääsin tekemään mestoja bitumimiehille. Kaivoin betonianturat esiin hiekan alta lapiolla ja puhalsin irtohiekat ja lumen lehtipuhaltimella. Katuharjalla vielä viimeinen silaus ja sitten kiireesti alta pois. Bitumin lämpötila on kuulemma 350-400 astetta, joskin kylmällä ilmalla oli haastetta saada litku riittävän kuumaksi. Bitumin levitykseen minulla ei olisikaan ollut asiaa, koska vaatimuksena on musta tulityökortti.

  

Sulatimme jäätyneitä vesiputkia, että pääsimme tekemään talvilaadun sementtiä. Sekoitimme pieniä eriä kerrallaan jäätymisen estämiseksi. Sementistä valoimme holkkalistoja. Terävät 90 asteen kulmat piti loiventaa noin 45 asteisiksi, että kolminkertaisen kattopahvin asennus ja bitumisivellys seinään onnistuisi paremmin. Kaikkiin maanalaisiin rakenteisiin tulee tehdä kyseinen toimenpide kosteuden ehkäisemiseksi.

  

Tämän viikon salasana oli kerrospukeutuminen ja viikon väri omenan punainen! Työskentelyolosuhteiden lämpötilanvaihtelut eivät olleet niin suuria kuin edellisellä viikolla, mutta kun mittarilukemat olivat koko ajan -16 ja -26 asteen välillä, niin pukeutuminen näytteli melko suurta roolia. Erinäiset ruumiin ulokkeet; nenä, poskipäät, sormet, varpaat ja ripset tahtoivat jäätyä väkisin. Kun kysyin pakkasrajasta, työmiehet vastasivat, että kakkosella se alkaa ja nenä on virallinen mittari. Hyvin tuntuivat nenät kestävän pakkasta ja viimaa. Työnjohtajat sanoivat, että tarvittaessa voi pitää pidempiä taukoja. Ai, että sisätöihin tottunut opoko ei kestäisi pakkasta? Sormien kankeus väheni ja varpaiden tunto palaili pikkuhiljaa perjantai-iltana saunassa 😉

  

Naisten sosiaalitiloihin mahduin hyvin. Pukuhuoneessa oli 21 vaatekaappia ja minä olin tällä hetkellä tilan ainoa käyttäjä. Työmaainsinöörillä oli omat tilansa alakerrassa. Naapurikopeissa oli tiiviimpi tunnelma. Kahvi- ja ruokatauot vietimme taukotilassa, joka tällä työmaalla oli poikkeuksellisesti työmaaparakin toisessa kerroksessa. Alakerta oli varattu työnjohdolle ja sinne oli rakennettu ramppi pyörätuolia varten. Tässä työmaatoimistossa ei työskennellyt ketään pyörätuolilla liikkuvaa, mutta ramppi kuuluu Breeam sertifikaattiin. Työmaakoppeihin ja itse työmaalle pääsimme sirullisella tunnistekortilla. Työmaalle ja takaisin kuljimme pyöröovien kautta. Tällä työmaalla epäterveelliseen tapaan, tupakointiin, suhtauduttiin positiivisen kautta, koska työntekijöissä oli aika paljon tupakoivia. Tupakkapaikat oli varustettu kyltein: Tupakointi on sallittu. Tuhkakupin virkaa hoiti sulo jäteastia.

  

Maisemat vain paranivat loppuviikkoa kohti. Torninosturin ohjaamosta näkee kauas. Ohjaamossa sisällä ei myöskään palele. Torninosturinkuljettajan luontaisetuihin kuuluu lämmön lisäksi mukava tuoli, radio, televisio, mikroaaltouuni, kahvinkeitin… Näin minulle kerrottiin. Todellakaan itse en uskaltaisi kiivetä tikkaita pitkin noin 35 metrin korkeudelle. En, vaikka minulla olisi torninosturinkuljettajakoulutus (talonrakennusalan ammattitutkinnon torninosturin kuljetus -osa) ja voisin sitten nostaa neljänkymmenen metrin päästä 18 tonnia painavia taakkoja.

  

Tälle uudisrakennuskohteelle haetaan siis BreeamVery Good -ympäristöluokitusta. Erilaisia arviointikriteereitä ovat mm. rakennusmateriaalien toimitusmatkat, ympäröivä infrastruktuuri ja saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä, energiatehokkuus, kemikaalien käyttö ja jätteiden käsittely. Kaikki työt tulee tehdä P1-puhtausluokituksen ja Terve Talo -kriteerien mukaan. Perjantai-iltapäivänä lyöttäydyin valvojan, työnjohtajien ja työmaainsinöörin mukaan tarkastuskierrokselle. Kaikki ok tässä vaiheessa.