Tiistain tapahtumia

Aamu alkoi rauhallisesti. Postin tultua ihmettelimme Heidin kanssa pakettia ja sen sisältöä, joka osoittautui mökin piippuun laitettavaksi ”suodattimeksi”.  Emme olleet kumpikaan nähneet sellaista ennen…

heidi ja paketti

Aamupäivän aikana myin ohjaajani avustuksella viikonloppumajoituksen yhteen mökkiin ja myös rahastin sen. Winres on järjestelmänä suhteellisen looginen, jos on käyttänyt jotain muuta varausjärjestelmää. Mutta ensikertalaiselle se voi tietysti näyttäytyä hankalana. Kokemukseni siitä, että kaikille matkailun opiskelijoillemme tulee opettaa Hotellinx, joka meillä koululla on, on vahvistunut täällä Himoksella ollessani. Eli on hyvä opetella jokin varausjärjestelmä, jotta pääsee sisälle tämäntyyppiseen työhön ja majoitusvarauksiin.

Tsekkasin sisään hollantilaisia asiakkaita ja totesin taas, että ovat todella mukavia, iloisia ja huumorintajuisia. Neuvoin myös alueen ravintoloita ja nähtävyyksiä intialaiselle perheelle ja hekin olivat tosi mukavia. Sain  myös respan tytöille tippiä viisi euroa tulevaa yhteistä matkaa varten, kun rahastin tsekkiläisen nuoren herran majoituksen. 😉

Aamiaislippuja tulostellaan koko ajan – niitä tarvitaan Metkoon PALJON! Luin myös loppuun pelisäännöt – tärkeitä asioita henkilökunnalle ja varsinkin, kun tulee taloon. On hyvä tietää, millaiseen työyhteisöön kuuluu.

respaesite

Erään miehen mökkiin jättämät kaksi takkia aiheutti sydämentykytyksiä meille Heidin kanssa – loppu hyvin, kaikki hyvin. Takit löytyivät lopulta ja luvatiin toimittaa asiakkaalle. Huh huh… 🙂

Ai niin – se eilisen kysymyksen vastaus on ”riippulukon yleisavain”..  😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *