Aihearkisto: Yleinen

3. työviikko

3. viikko työharjoittelua takana. 3:lla viikolla alkoi ensimmäistä kertaa jo tulla välillä fiilis, että on jotain jo alkanut oppimaan tekemään oikein. Tällä viikolla tutustuin myös hieman leipurien työskentelyyn ja tuotteisiin, joita työpaikalla tehdään.
En tiedä olivatko leipurit vähemmän kriittisiä, mutta selvästi tyytyväisempiä he olivat työskentelyyni. Tosin osalta siihen saattoi vaikuttaa sekin, että leipurit eivät puhuneet oikeastaan sanaakaan englantia. Kommunikointi hoitui elekielellä ja google-kääntäjällä.
Suurimmaksi osaksi tuotteet leivotaan pakkaseen ja paistellaan seuraavana aamupäivänä. Pienempiä suolaisia snackseja menee helposti useampi sata, koska ne ovat periaatteessa yhden suupalan kokoisia. Muitakin suolaisia tuotteita tehdään aina n. 30-50, riippuen vähän viikon päivästä. Alkuviikko luonnollisesti hiljaisempaa ja loppuviikosta kiireisempää ja enempi menekkiä. Makeiden puolella, riippuen hieman kakun suosiosta, niitä tehdään 2-5 välillä, joskus enemmänkin. Leikattavia levykakkuja tehdään n. 1-3 päivässä, ja yhdestä levystä tulee n. 50-80 palaa, riippuen mikä kakku kyseessä. Tuotteiden nimet jäävät tosi huonosti mieleen, joten laitan kuvateksteihin lähinnä tuotteet makuun liittyviä raaka-aineita.

Paahdettua sipulia&siemeniä.
Juustoiset voitaikinarullat.


Taikinassa paahdettua pekonia ja täyte luumumarmeladi.

”pizzakierteet”, täytteenä tomaattinen tahna.
Gluteenittomia suolaisia snackseja. Melko vähän oli gluteenittomia tarve tehdä paikassa.

Suklaakuorrute&aprikoosihillotäyte.

Laitteet ovat työpaikalla hyvin samantyyppisiä kuin Suomessakin, ja niitä oppi helposti käyttämään vaikka unkariksi ohjeet olivatkin. Lähinnä kaulauskonetta käytin enimmäkseen, enempi olin mukana aina tekemässä tuotetta lopulliseen muotoonsa ennen paistoa.

Perus kaulauskone.


Uuni, jossa pyörivä pinna.


Sekoituspata.

Viimeisellä viikolla on vain 4 iltavuoroa enää, 12-19:30. Macarons-leivokset ainakin vielä olisi tarkoitus oppia tekemään alusta loppuun. Mutta mitään muuta mullistavaa uutta tuskin paljon enää tulee, mutta ainakin mukava vielä katsoa ja reenailla miten viimeinen viikko eroaa ensimmäisen viikon sähellyksestä.

Szeged

Szeged ei kaupunkina kovinkaan iso ole, ainakaan kaduilla kun kulkee niin ei koskaan oikeastaan ole ruuhkaa ihmisistä, hyvin harvakseltaan kävelijöitä tulee vastaan. Tosin julkisia käytetään aika paljon ja ne tuntuvat melko tiheästi liikkuvan, joten se ehkä osasyynä vähäiseen kaduilla liikkumiseen.
Hienoja, vanhoja kirkkoja  yms. tulee melko paljon vastaan, lähti sitten mihin suuntaa tahansa kävelemään asunnolta.

Votive church of Szeged

Töissä Szeged Novassa tein tällä Viikolla iltavuoroja, jotka ajoittuivat 12-20 välille. Paljon oli kakkujen täyttämistä seuraaville päiville, ja myös kuorruttamista.  Aika perus juttujen viilaamista ollut paljon, kuten paletin käyttöä oikealla tapaa, etenkin kakkuja täyttäessä. Tosi tarkkoja ollaan työpaikalla kyllä tekemisen ja laadun suhteen, ja ulkomaalaiset antavat selvästi palautetta ihan pienistäkin virheistä, mikä on ollut tietysti hyvä juttu, mutta samalla tietysti huomannut myös miten alkutekijöissä oma osaaminen kuitenkin vielä osalta aina on tällä alalla.


Taso on ehkä täällä tietysti hieman kovempi, ja kun Suomessa kaikki harjoittelut mennyt tosi hyvin, niin täällä puolestaan ei varmaan ole ollut päivääkään etteikö oisi saanut palautetta epätarkasta tai virheellisestä työskentelystä. Palautteista kuitenkin opin parhaiten, joten hyvä että kommentoidaan pienistäkin virheistä. Alla on kuva suklaamousse kakusta. Mm. suklaamousse onkin aika yleinen täyte vaihtoehto täällä kakuissa.

Chocolate mousse cake.

Ensimmäinen viikko Szegedissä

Unkariin kun lähdin, niin ei oikeastaan ollut juurikaan mitään tietoa maasta, mitä nyt vähän viimeisinä päivinä ennen lähtöä kerkesi ottaa selvää. Valuutta tuli olemaan eri, joten hintaluokkia senkin puolesta hieman katselin yleisesti. Unkarin kieltä en osannut ollenkaan ja mitä sitäkin nopeasti katsoi, niin vaikutti aika vaikealta, ei juurikaan mitään yhtäläisyyksiä muihin osaamiini kieliin. Budapestiin saavuin aika myöhään sunnuntai iltana ja siitä oli vielä n. 2h matka Szegediin, kaupunkiin, jossa tulisin tekemään 4 viikon mittaisen työharjoitteluni.

Työharjoittelupaikkanani on siis leipomo Szegedin kaupungissa sijaitsevassa kauppakeskuksessa, Szeged Novassa. Szeged Nova on aika uusi paikka, n. 5 vuotta sitten valmistunut kauppakeskus. Kauppakeskuksessa on vajaa 40 erilaista liikettä, joista kahvila on aika keskeisellä paikalla, ja se vaikuttaakin olevan melko vilkas paikka kahvittelijoille ym. kauppakeskuksessa asioiville asiakkaille. Erilaiset kakut ovat suuressa roolissa vitriineissä. Kakut ovat korkeita ja näyttäviä ja niiden tekoon panostetaan niin raaka-aineiden kuin tekemisenkin kannalta. Suolaisina tuotteita on erilaiset voitaikinasta valmistetut pienemmät ja suuremmat snacksit. Tilaustuotteita menee päivittäin, niissäkin hyvin paljon kakkuja asiakkaiden toiveiden mukaan tehtynä. Kuvassa on yksi perus leivoksista, joita tehdään kahvilaan.  Aamuvuoroissa yleensä viimeistellään tuotteita ja iltavuoroissa tehdään pohjat ym. 

Suklaata&kirsikkaa